Kiven elämän tuska on käsin kosketeltava. Seitsemästä veljeksestä löytyy toteamuksia "Ihminen on merenkulkija myrskyisellä merellä", "Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen" ja "Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua". Näistä sanoista löytää sen tuskan, kun aikalaiset aliarvioivat ja pilkkasivat häntä. Oliko näiden lausahdusten kirjoittaminen terapiaa? Jos tänä päivänä kirjoittaa samalla lailla somessa, niin saa monen moista kommenttia ja tulee lytätyksi. Ihminen on pysynyt samanlaisena toiselle ihmiselle kuin 1800-luvulla. Nykyisin kaikki on vielä tehokkaampaa. Ennen juoksivat ihmiset toisen luota toisen luo pilkaten jotakuta. Nyt se tapahtuu reaaliajassa ja tehokkaasti. Aina ei muisteta laillisuuden rajoja. Tästä meitä muistuttaa Tomi Metsäkedon herjaajien saama tuomio, vaikkei se vielä olekaan lainvoimainen.
Toisaalta Aleksis Kivi kirjoittaa naisista ja rakkaudesta "Sokeasti ampuu lemmen jumala", "Rakkaus lievittää ja avaa sydämen, sielun ja mielen" ja "Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisiin". Vaikka en voi olla kaikesta samaa mieltä, niin on aivan ihanaa lukea noita ajatuksia ja miettiä niiden tarkoitusta nykypäivässä. Kuinka tärkeää on läheiset ihmiset ja miten turhanpäiväistä on ripsien pidennykset, rakennekynnet ja sokeroinnit.
Kuinka moni suomalainen tietää nykyisin, kuka Aleksis Kivi oli ja kuinka moni tuntee hänen tuotantoaan? Toivottavasti kouluissa vielä nykyisin puhutaan myös Aleksis Kivestä - suomalaisen kirjallisuuden peruskalliosta.
Aleksis Kiven sanoin "Ihmisen pitäisi aina oleman viisas."
