lauantai 22. elokuuta 2020

Kukko kiekuu

Asumme keskellä kylää. Kaikki palvelut ovat alle kilometrin säteellä kotoamme. Lähes jokaisessa taloudessa on yksi tai useampi koira. Meillä on aidattu koiravapaa alue. Usein kaduilla tai teillä kävellessä pihoilla olevat koirat haukkuvat ohikulkijoita. Joskus ne jopa murisevat. Osan tiedän nimeltä ja puhuessani niille ne kuuntelevat ja vastaavat. Käytän niistä kuitenkin nimitystä ne en he. Minulle eläimet ovat se ja ne. Kylällämme on myös hevosia ja kissoja.

Eilen kävellessäni aamulla asioille kuulin jalkakäytävälle selvästi kukon kiekuvan. Oli pakko pysähtyä ja kuunnella. Kyllä se todellakin oli kukko. Kiekuminen oli kuitenkin hieman vaisua. Pohdin, että edellisen kerran kuulin kukon kiekuvan kauan kauan sitten. Yritin paikallistaa pihan, josta kiekuminen kuuluu. Oliko se noin sata vuotta vanha rakennus, jossa aikoinaan oli limonaditehdas? Vai oliko se 1980-luvun tiilitalo, jonka pihalla on vanha ulkorakennus? Vai onko se korkean lankkuaidan takana oleva hatuntekijän talo? Uskoin kiekumisen kuuluvan entisen limonaditehtaan pihapiiristä.

Tänä aamuna tulin kumppanini kanssa torilta. Viimeisiä kesätoripäiviä oli tänään. Samaan aikaan aamupäivällä se kukko kiekui. Kiekui kerran, kiekui toisen. Pohdimme yhdessä, mistä kiekuminen kuuluu. Kello oli jo puolen yhdentoista paikkeilla. Lapsena olin kuullut, että kukot kiekuvat aamulla varhain ja herättävät talon asukkaat. Kuvittelin silloin, että kukko kiekuu kuudelta. Jos kuulin kukon kiekuvan muuhun aikaan, ajattelin, että hullu kukko. Tiedän kukoista aika vähän. Lähempää tuttavuutta olen tehnyt aapiskukon kanssa, kun opettelin lukemaan. Toinen tuntemani kukko on se, joka munii tyynyn alle pääsiäisaamuna suklaamunan. Ai miten kukko munii? Lapsuudenkodissani se oli isä tai äiti.

Kolmas tuntemani kukkolaji on kukkopillit, joita minulle on vuosien kuluessa siunaantunut muutama kymmen. Pääasiassa ne ovat savesta tehtyjä perinteisiä, mutta joukosta löytyy myös keraamisia designkukkoja ja jopa puusta valmistettu. Suurin osa on suomalaisia, mutta olen muutaman saanut lahjaksi maailmalta. Se kiekunut kukko oli aito. Päättelin sen olevan "kunnian kukko". Olen jo lapsena oppinut sen, että "kunnian kukko ei laula", jos tekee jotain kiellettyä. Nyt molemmilla kerroilla kuljin kukkotalon ohi matkalla, jonka tarkoituksena oli auttaa muita ihmisiä. Ensimmäisen kerran elämässäni kuulin "kunnian kukon" laulavan.


Kuvassa Lohilammen museon kouluhuone, jossa on kiertokoulun aikainen esineistö.

torstai 13. elokuuta 2020

Isoäidin herkut - osa 2

Yleisön pyynnöstä jatkan kertomustani isoäidin ruuista. Tässä sijat 4 - 10. Ruuat on isoäitini valmistanut 1910-luvulta peräisin olevan oppinsa perustella, toki 1960-luvulle sovitettuina. Silloista ruokaa voisi kuvata lähiruuaksi, joka valmistettiin huolella tuoreista raaka-aineista. Myös siisteys oli ruuanlaitossa tärkeää. Laitan tähän kuvan Sumppeen leipureista 1930-luvulta. Tunnistan kuvista vain isoäitini, joka jäätyään leskeksi alle 40-vuotiaana työskenteli jonkin aikaa Sumppeella. Kuvasta näkee kuinka siististi leipurit olivat pukeutuneet valkoisine esiliinoineen ja päähineineen.

Kuva Isoäidin arkistosta. Isoäiti takana vasemmalla, muita en tunne.
 
Sijalle 4 pääsee paistettu silli. Silli oli kaupan sillitynnyristä ostettu nk. rasvasilli. Vielä 1960-luvulla oli suuri uutinen, kun sillilaivat palasivat saaliinsa kanssa ja kaupasta oli saatavissa uutta silliä. Rasvasilli oli kokonainen silli, joka putsattiin kotona. Sillistä jäi käytettäväksi kauniit fileet. Samanlaisia saa nykyisin ostaa muoviin pakattuina. Sillifileet käärittiin voipaperiin ja pakettia paistettiin kuumalla valurautaisella paistinpannulla käännellen, ettei paperi pala. Pehmeiksi paistetut sillifileet laitettiin pitkulaiselle kalavadille. Päälle silputtiin ruohosipulia ja lorautettiin kermaa. Mitä parhain lisuke varhaisperunoille oli siinä. Vahva kilpailija tälle sijalle oli voissa paistetut tuoreet silakat.

Koko suvun ja tuttavapiirin mukaan legendaariset "Mamman lihapullat" pääsevät sijalle 5. Ne olivat eriomaisia kuten äitinikin tekemät lihapullat, mutta eivät kuitenkaan minun listallani pääse tämän korkeammalle. Näitä erinomaisia lihapullia voi edelleenkin saada isäni valmistamana. Ilmeisesti äitini opetti ohjeen isälleni. Meillä asuva herrahenkilö tekee myös hyviä lihapullia, jotka paranivat huomattavasti, kun hän korvasi sipulikeittojauheen oikealla sipulilla.

Jokaisella aterialla isoäiti tarjosi jälkiruokaa. "Ottakaa jälkiruokaa, se sulattaa ruoan", näin hän totesi lohjalaisittain. Isoäidin jälkiruuat olivat kiisseleitä, jotka oli valmistettu oman puutarhan antimista, omena, kirsikka, herukat, raparperi. Joskus syksyllä oli tarjolla omenariisipuuroa. Jälkiruuat pääsivät sijalle 6. Listani kärjessä on pääsiäisen ajan jälkiruoka, omenamämmi.

Sijalle 7 pääsee isoäidin valmistama pannukakku. Pannukakkua isoäiti valmisti, jos oli jäänyt jäljelle manna- tai riisipuuroa. Pannukakku oli paksua ja se oli maustettu kardemummalla. Kuulostaako tutulta? Ahvenanmaan pannukakkua! Samanlaista tehtiin myös Sammatissa tai Lohjalla. Toinen isoäidin valmistama kardemummaherkku oli tavallinen pulla. En kuitenkaan kutsuisi sitä tavalliseksi, se oli erinomaista.

Isoäidin valmistamista keitoista muistan kesäkeiton. Se oli valmistettu kesän ensimmäisistä kasviksista. Erinomaisesti valmistettu keitto pääsee sijalle 8. Muita isoäidin keittoja en muistakaan. Laatikkoruuista mieleeni tulee ensimmäisenä silakkalaatikko ja kaalilaatikko. Laitan kaalilaatikon sijalle 9. Sijoittumiselle on se syy, että kaaliruokien valmistus on periytynyt minulle saakka. Äitini valmisti erinomaista kaalilaatikkoa ja niin kutsuttua kaalipataa. Kaalipata on kesäkeittiöissä helppo, seurustelun ohessa valmistettava ruoka. Nyt aikuisena on nautinnollista istua valmistamassa tätä ruokaa ja nauttia ystävien seurasta ja vaikka valkoviiniä siinä ohessa. Padassa paistetaan jauhelihaa. Liha maustetaan suolalla. Vähitellen ja pienin annoksin lisätään suikaloitua varhaiskaalia. Kun kaikki kaali on lisätty maustetaan seos valkopippurilla ja siirapilla. Hyvin kypsytettynä tuo ruoka vie kielen mennessään.

Kaalilaatikosta pitää kertoa tarina siitä, kun ehdotin nykyiselle kumppanilleni vuosia sitten varhaiskaalin ilmestyttyä kauppoihin, että tekisin meille kaalilaatikkoa. Hän tyrmäsi ajatukseni todeten "en pidä kaalilaatikosta". En antanut periksi herkkuruokani suhteen ja totesin "et ole syönyt minun laittamaa". Minä teen kaalilaatikon äitini ohjeen mukaan. Paistan jauhelihan, joka on mieluusti sika-nautajauhelihaa. Maustan jauhelihan suolalla. Pilkon kaalin melko pieniksi paloiksi, poistan kaikki kovat, valkoiset osat ja keitä kaalin. Samoin keitän riisi- tai ohraryynejä, molemmat ovat sopivia. Sekoitan kaikki kypsät aineet ja maustan valkopippurilla ja siirapilla, lisään tarvittaessa suolaa. Nesteenä käytän kaalinkeitinlientä. Tätä seosta paistetaan vähintään tunti. Viime viikolla kumppanini pyysi minua valmistamaan "sitä hyvää kaalilaatikkoa".

Sijalle 10 laitan syltyn. En sen vuoksi, että olisin siitä pitänyt. Syltty oli isoäidillä siankyljestä valmistettu maustettu rulla, joka keitettiin. Aikoinaan sylttyä käytettiin leikkeleenä ja alkupalojen yhtenä osana. Isoäitini oli tottunut nuoruudessaan, että kaikki käytettiin hyväksi teurastuksen yhteydessä. Muistan kuinka isoäitini opetti paikkakuntamme nuorelle lihamestarille tuon liharullan käärimisen siankyljestä. Isoäiti keitti sen. Minä en sitä syönyt kuten en muulloinkaan.

Tässä katsaukseni mieleenpainuvimpiin isoäidin ruokiin. Monta herkkua jäi ulkopuolelle listaani. Erinomaisia olivat palapaisti, patapaisti ja pihvit. Kasviksista isoäiti valmisti herkullisia salaatteja. Usein ruokapöydässä oli vihreää salaattia, jossa oli kanamuna-kermakastike. Joskus isoäiti innostui tekemään myös perunasalaattia. Monipuolista ja huolella valmistettua ruokaa voita ja kermaa unohtamatta.

lauantai 8. elokuuta 2020

Isoäidin vegaaniset herkut

Jämähdin 1960-luvulle miettimään isoäitini tarjoamia ruokia. Isoäiti oli erinomainen ruuanlaittaja. Monet ruokalajit ovat sukumme piirissä legendaarisia. Kun mietin omaa "Top 10" -listaa, niin huomasin kolmen kärjen olevan vegaanisia ruokia. Näiden valmistuksen isoäitini oli oppinut kotonaan ja Elias Lönnrotin emännyyskoulussa ennen Suomen itsenäistymistä. Ruuat ovat työläitä kuten seuraavassa ilmenee.



Kolmanneksi listalla sijoittuu Sallatti alias Rosolli, joka loppukesän herkkuna on aivan verraton. Perusraaka-aineet ovat punajuuri, peruna ja porkkana lisäksi sipulia ja kurkkua. Ripaus suolaa. Kaikki ainekset ovat siis kasvikunnan tuotteita. Perunat, porkkanat ja punajuuret keitetään ja jäähdytetään. Kuoritut juurekset pilkotaan kuutioiksi. Isoäidillä kuutiot olivat saman kokoisia. Sivun pituus noin 7 mm. Hän pieni näppärästi juurekset kädessään aina samalla luottoveitsellä. Tykkäsin lapsena, että Sallatti oli sellaisenaan hyvää ilman kalaa tai kermakastiketta. Nautin syödä tätä vegaanista kesäruokaa. Itsellä nuo kuutiot ovat vähän erikokoisia. Laitan näin loppukesästä myös Uunirosollia. Siihen pilkon juurekset noin 2 cm kokoisiksi kuutioiksi kuorittuani ne raakana. Laitan kaikki ainekset matalaan uunivuokaan. Sekoitan mukaan ruokaöljyä, suolaa ja mahdollisesti jotain yrttejä. Puolituntia uunissa ja niin on herkullinen kasvisateria valmis.

Toiseksi listalla sijoittuu Inkoonpuuro, joka valmistetaan perunoista ja ohra- tai ruisjauhoista vedestä ja suolasta. Perunat keitetään ja soseutetaan. Vesi-perunaseokseen lisätään jauhoja. Keitetään, sekoitetaan ja haudutetaan. Puuro on erinomaista voisilmän kanssa ja vegaanisena versiona vaikka puolukkasurvoksen kanssa. Viimeksi olen syönyt Inkoonpuuroa yli 20 vuotta sitten, kun äitini ja tätini valmistivat sitä. Pitkän valmistusajan (haudutus) vuoksi en ole itse kokeillut valmistamista. Parasta puuro on valmistusta seuraavana päivänä voissa paistettuna, kun puurossa on rapea pinta. Tässä toinen vegaaninen, maukas ja edullinen ruoka.

 
Jännitys kohoaa! Mikä onkaan kärjessä? No sehän on mämmi. Ei mikä tahansa kaupan mämmi, vaan Isoäidin tekemä Omenamämmi. Tarveaineet ovat vesi, ruismallas, ruisjauho ja omena. Kaupan mämmeissä on sokeria ja siirappia, tässä mämmissä ei. Mämmin makeus perustuu imellytykseen. Tämän mämmin valmistus on parin päivän prosessi, jotta imelyys ja rakenne on oikeanlaista. Isoäiti valmisti tämän isossa rautapadassa. Erityisen tarkkaa on lämpötilat ja eri vaiheisiin käytetyt ajat. Mämmimassaan Isoäiti lisäsi omenaa tai omenasosetta, joka taittoi imelyyden ja teki mämmistä raikasta. Mämmin Isoäiti paistoi tuohisessa tuokkosessa. En tiedä kultaako aika muistot, mutta vieläkin tunnen tuon herkun maun suussani. Tämä on muuten ainoa mämmi, johon ei tarvitse edes kermaa tai maitoa mukaan.  Isoäidin Omenamämmiä voi syödä sellaisenaan. Tämäkin on vegaaninen herkku! Minusta ei olisi noin pitkän valmistusajan vaativan ruuan valmistajaksi, mutta tämä sopisi varmaankin Lohjan "omenakaupungin" yhdeksi herkuksi.

tiistai 4. elokuuta 2020

Isoäidin ikäisenä muuttuvassa maisemassa

Katselin sisareni kanssa isoäidiltä jääneitä valokuvia. Oheisen kuvan on sisareni ottanut 1964. Kuvassa olen vanhempieni ja isoäitini (Mamman) seurassa. Sisareni totesi Mamman olevan saman ikäisen kuin minä nyt. Kuvassa on taustalla Tammisaaren eteläiset korttelit ja kirkko sekä perheemme uusi kupla. Meillä oli tapana loma-aikoina ajella pitkin Suomea. Lohjalta teimme retkiä Mamman kanssa Sammattiin, Suomusjärvelle ja Somerolle sukulaisiin ja Lönnrotin maisemiin. Pidemmät päivämatkat teimme Tammisaareen ja Hankoon. Tammisaaressa kuljimme Mamman isoäidin maisemissa. Mamman isoäiti oli käsityöläisen tytär, jonka lapsuuden koti oli kirkon lähistöllä. Myöhemmin hän asui Sammatissa kymmeniä vuosia. Kuva herätti minussa kahdenlaisia ajatuksia. Minkälainen Mamma oli alle kymmenenvuotiaan silmin? Miten on maisema muuttunut?

 
Mamma oli taitava talousihminen, joka teki erinomaista ruokaa. Mamman puutarha oli maanpäällinen paratiisi. Luonteeltaan Mamma oli ahkera, järjestelmällinen ja määrätietoinen. Määrätietoisuus lienee periytynyt ja järjestelmällisyys, mutta ahkeruus on nyt eläkeiässä välillä kateissa, kun päästän huithapelin itsessäni valloilleen. Mammalla oli kaikille asioille ja esineille paikka, josta ei lipsuttu. Mamman puutarhassa kasvoivat monet vihannekset ja perunaa. Tomaatit ja kurkut ostettiin torilta. Mamma läksi torille aamuisin siten, että oli ostamassa yöllä pyydettyä kalaa heti torin auetessa. Mamman palatessa portti kolahti ja silloin tiesi, että kohta on herkullinen aamiainen voileipineen, puuroineen ja kananmunineen tarjolla puutarhassa. Me lapset saimme olla lapsia. Ainoa askare, johon kelpasimme oli astioiden kuivaaminen. Mamman luona kaikki astiat kuivattiin ja laitettiin paikoilleen kaappiin. Minun kotonani käytetään pääsääntöisesti astianpesukoneeseen sopivia astioita. Mamma seurasi aktiivisesti sanomalehtiä, radiota ja televisiota kuten minäkin tosin radion on korvannut netti. Käsitöistään muistan vain villasukat, joita hän neuloi meille lapsenlapsille. Minun käsitöiden tekeminen on monimuotoisempaa.

Aikakauden muutosta kuvaa hyvin tänä kesänä minusta otettu kuva Tammisaaren rannasta täsmälleen samasta paikasta kuin perheemme matkakuva. Paljon on maisema muuttunut. Muutos kuvaa mielestäni hyvin ajan muutosta. Vielä runsaat 50 vuotta sitten otetussa kuvassa näkee kokonaisuuden. On mahdollista hahmottaa vanhan kaupungin asemakaava ja nähdä samanaikaisesti sekä kokonaisuus että yksityiskohdat. Tämän kesän kuvassa näkyy vain vähän yksityiskohtia, kun kasvaneet puut peittävät näkymän. Yksityiskohdat nähdään erikseen, kun liikutaan kaupungissa. Sama kehitys on mielestäni tapahtunut lähes kaikessa tässä yhteiskunnassa. Ihmiset havainnoivat joukon yksityiskohtia, mutta kokonaisuuden hahmottaminen puuttuu. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen saanut tutustua Mamman elämään ja tiedän, että oma elämäni on teknistyneessä yhteiskunnassa helpompaa.