Lapsuuden kotikunnassani oli parikymmentä kauppaa kylän keskustassa ja osuusliikkeiden sivumyymälöitä pitkin pitäjää. Molemmilla osuusliikkeillä oli monipuolinen tavaravalikoima ja liikkeissä eri osastoja. Kylän keskustassa oli myös pieni yksityiskauppa, jonka yrittäjä erottautui muiden tarjonnasta kotiinkuljetuksilla. Liiketilan valikoima oli vaatimaton, mutta ilmeisesti takatilassa oli kunnon varasto. Kuljetukset kauppias teki pienellä ranskalaisella pakettiautollaan. Jos asiakkaita ei ollut liikkeessä eikä tilauksiakaan, niin kauppias soitteli potentiaalisille asiakkaille "mitäs tänään tuodaan" -puheluita.
Meidän perheemme käytti monia eri liikkeitä ja tuottajien omia myyntipisteitä. Kotiamme lähinnä oli sekatavarakauppa, joka monelle lapselle oli se kylän karkkikauppa. Tärkein tuote lapsen näkökulmasta oli nallekarkit, joita kutsuttiin penninkarkeiksi. Valkoisesta paperista kauppias teki nopeasti pienen kartion, jonne hän laski ostettavan määrän yleensä kymmenen tai kahdenkymmenen pennin edestä. Toinen hittituote oli Fazerin lakritsipatukka, Jos oikein muistan, niin sellaisen sai viidellä pennillä.
Meillä oli iso puutarha ja siellä oli paljon hyötykasveja. Molemmat isoäidit olivat taitavia kotipuutarhureita ja niin vanhempani tuottivat omaan käyttöön perunaa, porkkanaa, punajuuria, sipulia, salaattia, tilliä ja persiljaa. Marjoja ja omenoita saatiin riittävästi. Kurkut ja tomaatit ostettiin noin kilometrin päässä olleelta puutarhalta. Usein menimme kavereiden kanssa lapsiporukalla sinne ostoksille.
Jännittävin ostosmatka meille lapsille oli kananmunatalossa käynti. Matkalla oli suuri alamäki ja ylämäki pienellä hiekkatiellä. Perillä talonpihalla saattoi tavata kalkkunoita, joita hieman pelkäsimme. Tuvassa oli vanha, kauniisti koristeltu seinäkello. Äiti yritti jarrutella intoamme käydä munaostoksilla. Koskaan ei voinut tietää paljonko ostoksista säilyi ehjinä: pahimmillaan yksi ainoa, joskus puolet ja harvoin kaikki.
Asuimme aivan kylän keskustassa, mutta löytyi siitä lähistöltä maitotilakin. Asiakkaat sopivat tilallisen kanssa ostettavan määrä, veivät maitohinkkinsä asiakastilaan ja noutivat iltalypsyn jälkeen maitonsa ja jättivät toisen hinkin seuraavaa päivää varten. Kävin tuolla kavereiden kanssa, vaikka meidän perhe ei sieltä maitoa ostanut. Me lapset inhosimme maitoa ja pakollisista maitolasillisista päivässä tarvittava määrä oli vähäinen, joten meistä ei oikein ollut litrakaupalla ostajiksi.
Molemmilla osuuskaupoilla oli omat leipomonsa. Toisessa oli hyvä ruisleipä. Toisen vaaleat leivät ja konditoriatuotteet olivat parempia. Päivittäin oli saatavilla lisäaineettomia ja tuoreita tuotteita. Kaupat olivat tuolloin avoinna maanantaista perjantaihin kello seitsemääntoista ja lauantaisin kello kolmeentoista. Mitä muuta kotona tarvittiin haettiin siitä liikkeestä, jossa oli meille parhaiten sopivia tuotteita. Monet kotitaloudet olivat sitoutuneet tiettyyn liikkeeseen ja ostivat ruokansa "tilille". Me maksoimme käteisellä säilyttäen valinnanvapautemme.
Tuolloin ruuan pystyi hankkimaan läheltä, Sitä pystyisi nykykriteerein kutsumaan luomuksi. Ruoka oli aina tuoretta. Ihmiset osasivat kasvattaa ja tuottaa monia raaka-aineita sekä valmistaa niistä herkullisia aterioita. Palvelu kaupoissa ja tuottajien omissa tiloissa oli poikkeuksetta hyvää. Toiminta oli kannattavaa, joku jopa elätti perheensä myymällä penninkarkkeja. Silloin ei tarvinnut laskea muovipakkauksen tuoteselosteesta montako lisäainetta tuotteessa on. Ennen kaikkea Väänäsen harmaa rellu voittaa mielessäni nykypäivän woltit.
