Olenko minä tosikko ja pilkunviilaaja. Olen. Pakko myöntää. Luin viikonloppuna sekä Hesaria että facebookia. Hesarissa oli pieni kirjoitus hallitusohjelmasta ja toteamuksesta "pilkkuakaan ei tarvitse muuttaa". Toimittaja kertoi, että tämä olisi tarpeen, koska tekstistä puuttuu pilkku. Innostuin lukemaan hallitusohjelmaa netistä. Sattuman varaisesti löysin yhdyssana- ja pilkkuvirheitä. Nykyajan tekstiksi hyvin kirjoitettua, mutta ne virheet häiritsevät lukemista.
Samassa lehdessä oli toinen kirjoitus, jossa puhuttiin kielen köyhtymisestä. On olemassa paljon sanoja, joita nuoret ihmiset ja koululaiset eivät ymmärrä. Mitä tarkoittaa makeisvero, kun sana makeinen on outo. Karkki ja karkkipäivä sen sijaan ovat tuttuja ja jokapäiväisiä sanoja. Törmäsin eräässä nettipäivityksessä sanaan nuorikko. Asiayhteydestä päättelin, että kirjoittaja tarkoitti esikouluikäistä tytärtään. Netistä löytyikin paljon pohdintoja sanan merkityksestä. Vaikkei kyseessä ole aivan jokapäiväiseen kielenkäyttöön kuuluva sana, niin hämmästelen kuitenkin.
Tietenkin on olemassa paljon uusia sanoja, jotka liittyvät nettiin ja peleihin. Näistä osa on helppo johtaa ja ymmärtää, mutta saattaa olla sellaisiakin, jotka jäävät hämärän peittoon. Uusia ja kummallisia sanoja löytyy myös erilaisten potkulautojen käyttöön liittyen. Tuntuu siltä, että nopeasti kehittyvässä ja muuttuvassa maailmassa sukupolvien välinen kielellinen kuilu kasvaa yhä nopeammin.
Lopuksi täytyy todeta, etteivät nämä minun tekstini ole virheettömiä. Näistä löytyy yhdyssanavirheitä, mutta vähemmän välimerkkivirheitä. Kotoa tulee heti palaute. Onneksi olemme samanlaisia pilkunviilaajia.
maanantai 9. joulukuuta 2019
torstai 5. joulukuuta 2019
Rooli ja toiminta
Olen vuosia miettinyt ja kuunnellut ihmisiä heidän rooleistaan ja toimintatavoistaan. Monelle meistä tuntuu olevan vaikeaa toimia roolinsa, positionsa ja tehtävänsä mukaisesti noudattamalla tehtävään liittyviä normeja ja hyviä tapoja. En väitä olevani parempi kuin muut ihmiset, mutta eläkeläisenä voi tuoda esille ajatukseni ilman organisaation ja position minulle asettamia rajoituksia.
Mieluisia keskusteluja on ollut ne, kun pohdimme voiko töissä olla oma itsensä. Mielestäni voi, kun muistaa tehtävänsä ja siihen liittyvät säännöt sekä yleisesti hyväksytyt normit ja toimintatavat. Joskus on oltava valmis ottamaan käyttöön rooli, joka kuuluu tehtävään. Mitä ylempänä ollaan yhteiskunnan tai yrityksen hierarkiassa sitä enemmän on myös rooliin kuuluvia toimintatapoja. Täytyy muistaa, että jokaisessa tehtävässä on säännöt, joka koskevat ulkoasua, käytöstä ja kommunikaatiota toisten kanssa. Tällöin saattaa olla tilanne, että oma persoona on heitettävä romukoppaan työssä ollessa. Mitä lähempänä oma persoona on tehtävän ja organisaation vaatimuksia sitä helpompi on toimia ja sitä vähemmän työ kuluttaa. Pitkän päälle ei kukaan jaksa vetää roolia, jossa on vastoin omaa persoonaansa ja ajatusmaailmaansa.
Viime aikaiset uutiset vaativat minuakin kirjoittamaan asiasta. Eräs kansanedustaja ei mene presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentin rouvan kannanoton vuoksi. Ottamatta kantaa sisältöihin paheksun tätä, koska kansanedustajan tehtävään kuuluu juhlia itsenäisyyttä valtiojohdon mukana edustaen äänestäjiään. Tämä kannanotto edustaa nykyaikaa, jolloin puututaan pieniin asioihin ja unohdetaan kokonaisuus. Johdetaan yksityiskohtia ja kokonaisuutena on sekameteli.
Tehtäviin ja rooleihin kuuluu käyttäytymissäännöt, kun niitä ei noudata tekee itsestään pellen ja antaa toiminnastaan sen kuvan, ettei hallitse tehtäväänsä. Itseäni eniten kiusasi pääministerimme toiminnassa eduskunnassa hallituksen aitiosta pitämät vaalipuheet omille kannattajilleen ja opposition solvaaminen.
Mikromanageeraus on mielestäni hyvä termi kuvaamaan ylimmän johdon tai johdon puuttumista yksityiskohtiin sen sijaan, että hoitaisivat strategioiden laatimista ja toteuttamista. Heikko ja ammattitaidoton johtaja ei luota itseensä eikä näin ollen myös alaisiinsa ja vahtii yksityiskohtaisesti heidän tekemisiään.
Toinen kummallinen joukko on ne alihankkijoina toimivat ihmiset, jotka kuvittelevat voivansa kyykyttää tilaajansa tai asiakkaansa organisaatiossa toimivia ihmisiä. Tätä ilmenee ajoittain silloin, kun alihankkija ei ole helposti korvattavissa toisella. Näen alihankkijalla kaksi roolia. Toinen on tilapäisen kuorman tasaamista ja toinen erikoisosaamisen tuomista silloin, kun tarve ei ole pysyvä. Ei silloin pitäisi nakella niskojaan ja kertoa vakituiselle henkilöstölle kaapinpaikkaa.
Mieluisia keskusteluja on ollut ne, kun pohdimme voiko töissä olla oma itsensä. Mielestäni voi, kun muistaa tehtävänsä ja siihen liittyvät säännöt sekä yleisesti hyväksytyt normit ja toimintatavat. Joskus on oltava valmis ottamaan käyttöön rooli, joka kuuluu tehtävään. Mitä ylempänä ollaan yhteiskunnan tai yrityksen hierarkiassa sitä enemmän on myös rooliin kuuluvia toimintatapoja. Täytyy muistaa, että jokaisessa tehtävässä on säännöt, joka koskevat ulkoasua, käytöstä ja kommunikaatiota toisten kanssa. Tällöin saattaa olla tilanne, että oma persoona on heitettävä romukoppaan työssä ollessa. Mitä lähempänä oma persoona on tehtävän ja organisaation vaatimuksia sitä helpompi on toimia ja sitä vähemmän työ kuluttaa. Pitkän päälle ei kukaan jaksa vetää roolia, jossa on vastoin omaa persoonaansa ja ajatusmaailmaansa.
Paikka vai kaksi
Otsikko voisi olla myös Paikka, kaksi vai peräti kuusi. Tarvitsin joitakin päiviä sitten opiskeluuni kirjan, joka piti noutaa Helsingin keskustan kirjakaupasta. Nettitilauksen saaminen olisi vienyt liian kauan aikaa. Meillä on kuuden kilometrin päässä moottoritien liittymä, josta kulkee Vainion bussit Kamppiin alle tunnissa, täsmällisesti ja hienosti palveltuna. Ostan usein paikkalipun, jotta saan mieleiseni istumapaikan. Hauskoja tapahtumia on näiden paikkojen suhteen sattunut, vaikka ne on merkitty Varattu -lapulla. Kerran eräs nainen istui varaamani paikan viereisellä paikalla ja oli peittänyt laukullaan Varattu -lapun. Toisen kerran eräs herra oli ottanut Varattu -lapun pois ja istui paikallani, vaivoin hän suostui siirtymään, kun kuljettaja pyysi. Kolmannella kerralla paikallani istui huivipäinen nainen vieressään toinen. Heillä oli pusseja ja kasseja. Tällöinkin kuljettaja joutui käskemään naista siirtymään. Löysin paikan saatuani Varattu -lapun rypistettynä edellisen istuimen verkkotaskusta.
Kirjan ostosmatkalle lähtiessäni ostin lipun netistä ja kiireessä paikan varaaminen unohtui. Kun astui bussiin, aloin etsiä minulle istumapaikkaa, joka olikin hankalaa, vaikka bussi oli puolitäysi. Ensimmäisellä rivillä oikealla istui ikkunapaikalla nainen, jonka laukku oli käytäväpaikalla. Vasemmalla istui nainen ikkunapaikalla myöskin ja hänen laukkunsa oli käytäväpaikan jalkatilassa. Toisella rivillä oikealla istui nainen käytäväpaikalla ja hänen laukullaan oli ikkunapaikka. Vasemmalla puolella nainen istui ikkunapaikalla ja hänen laukkunsa oli käytäväpaikalla. Kolmannella rivillä naiset istuivat ikkunapaikalla. Vasemmalla puolella keskipaikalla oli uusi iPhone kytkettynä valkoisella johdolla pistorasiaan. Oikealla puolella käytäväpaikalla oli vanha kiinalainen. Katsoin eteenpäin - kaikki paikat olivat varattuja joko ihmiselle tai laukulle. Päätin istua vanhan kiinalaisen päälle. Kun olin asettamassa ahteriani tälle istuimelle, niin ikkunapaikalla istunut nainen nappasi kännykkänsä pois.
Varauduin käymään kahdessa paikassa etsimässä kirjaa itselleni Suomalaisessa ja Akateemisessa. Sain kirjan ensimmäisestä, joten toinen paikka oli turha kuten bussinmatkustajilla. Matkatavaroille on bussissa olemassa paikkansa ja käsilaukun tai kännykän voi pitää sylissään. Jos haluaa koko penkkirivin yksin, niin voi varata lipun oston yhteydessä paikan ja istua sitten viereiselle paikalle.

Tietenkin kirjakaupan lisäksi oli toinenkin paikka, jossa kävin. Tein isäni kanssa treffit Oodiin. Tapasimme siellä ja päätimme tutustua paikkaan kunnolla. Ylimmässä kerroksessa minulla oli tarvetta käydä asioilla. Tiesin paikan olevan sukupuolineutraalin. Menimme isän kanssa yhdessä kohti toilettia, edellisestä kerrasta taisikin olla kuutisen kymmentä vuotta. Emme päässeet vielä ovesta sisälle, kun kaksi brittiherraa alkoi kertoa, että ne ovat unisexpaikkoja. Herroja kuunnellessa ovesta tuli järkyttynyt brittirouva, joka kertoi olleensa ainoa nainen monen miehen joukossa. Minulle jäi sellainen kuva, että näille turisteille jäi hienosta Oodista mieleen vain tuo vessa.
Lohjalla avattiin pari viikkoa sitten uusi kauppakeskus, jossa on myös ravintola. Menimme kolmestaan kokeilemaan paikkaa. Ravintola näytti tyhjältä, mutta meille ei ollut paikkaa, koska isoissa vähintään kuudenhengen pöydissä istui yksi tai kaksi ihmistä. Pöydät olivat yhdistettyjä kahden- ja neljänhengen pöydistä tai jättikokoisia pyöreitä. Jonotimme ja saimme paikan. Tuntuu hassulta, että yhdistettyjen pöytien välissä ei ole pientä väliä. Silloin käyttöaste olisi aivan toinen.

Tästä voinkin heittää itse kullekin pohdittavaksi montako paikkaa tarvitset? Asumiseen? Istumiseen? Ruokailuun? Matkustamiseen? Milloin yhden paikan politiikassa mennään liian pitkälle? Tähän viimeiseen kysymykseen vastaisi varmaan mielellään tapaamani iäkäs brittirouva.
Varauduin käymään kahdessa paikassa etsimässä kirjaa itselleni Suomalaisessa ja Akateemisessa. Sain kirjan ensimmäisestä, joten toinen paikka oli turha kuten bussinmatkustajilla. Matkatavaroille on bussissa olemassa paikkansa ja käsilaukun tai kännykän voi pitää sylissään. Jos haluaa koko penkkirivin yksin, niin voi varata lipun oston yhteydessä paikan ja istua sitten viereiselle paikalle.

Tietenkin kirjakaupan lisäksi oli toinenkin paikka, jossa kävin. Tein isäni kanssa treffit Oodiin. Tapasimme siellä ja päätimme tutustua paikkaan kunnolla. Ylimmässä kerroksessa minulla oli tarvetta käydä asioilla. Tiesin paikan olevan sukupuolineutraalin. Menimme isän kanssa yhdessä kohti toilettia, edellisestä kerrasta taisikin olla kuutisen kymmentä vuotta. Emme päässeet vielä ovesta sisälle, kun kaksi brittiherraa alkoi kertoa, että ne ovat unisexpaikkoja. Herroja kuunnellessa ovesta tuli järkyttynyt brittirouva, joka kertoi olleensa ainoa nainen monen miehen joukossa. Minulle jäi sellainen kuva, että näille turisteille jäi hienosta Oodista mieleen vain tuo vessa.
Lohjalla avattiin pari viikkoa sitten uusi kauppakeskus, jossa on myös ravintola. Menimme kolmestaan kokeilemaan paikkaa. Ravintola näytti tyhjältä, mutta meille ei ollut paikkaa, koska isoissa vähintään kuudenhengen pöydissä istui yksi tai kaksi ihmistä. Pöydät olivat yhdistettyjä kahden- ja neljänhengen pöydistä tai jättikokoisia pyöreitä. Jonotimme ja saimme paikan. Tuntuu hassulta, että yhdistettyjen pöytien välissä ei ole pientä väliä. Silloin käyttöaste olisi aivan toinen.

Tästä voinkin heittää itse kullekin pohdittavaksi montako paikkaa tarvitset? Asumiseen? Istumiseen? Ruokailuun? Matkustamiseen? Milloin yhden paikan politiikassa mennään liian pitkälle? Tähän viimeiseen kysymykseen vastaisi varmaan mielellään tapaamani iäkäs brittirouva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)