Havaintojani ja analyysiani viime aikojen tapahtumista.
Olen päättänyt, että en julkisesti esitä mitään poliittisia kannanottoja. Nyt on kuitenkin pakko käyttää blogiani ajatusteni tuuletukseen.
Hallitus on tehnyt päätöksiä, joissa jokaiselle hallituspuolueelle
on annettu jotain heille tärkeää. Vasemmistopuolueet, SDP ja Vasemmistoliitto ovat
saaneet pidennetyn ja maksuttoman, ts. veronmaksajien maksaman
oppivelvollisuuden. Näin lapsukaiset nauttivat tästä oikeudesta
täysi-ikäisyyteen saakka. Tietääkseni ei ole arvioitu, mitä seuraamuksia on
siitä, kun haluttomat käyttävät tätä subjektiivista oikeuttaan. Koulutuksen
asiantuntijoista ainakaan osa ei usko tämän vähentävän luku- ja
kirjoitustaidottomuutta.
Keskustapuolue sai ”maakuntamallinsa” tai mikä se nyt on, hyvinvointialueensa. Tässä mallissa perustetaan maahamme uusi organisaatiotaso
muualle paitsi Helsinkiin. Ensimmäisenä tehtävänä on rakentaa maakuntien
organisaatio, jolloin rekrytoidaan hyväpalkkaisia ihmisiä maakuntien johtoon.
Arvatenkin politiikassa ansioituneita, mutta jostain syystä sivuraiteille
joutuneita.
Vihreät saivat ajetuksi alas turvetuotannon, jopa
tavoiteaikataulua nopeammin. Seuraavaksi he ovatkin luovuttamassa
kuudensadantuhannen yksityisen metsänomistajan päätäntävallan heidän omasta
omaisuudestaan EU:lle. Saa nähdä, kuinka tässä käy. Mitä sai RKP? Se sai taata
edellä olevan. Heillä onkin vuosikymmenten kokemus tuosta vallanpitäjien
pokkuroinnista.
Viime päivinä olen ilolla seurannut asiantuntijoiden
lausuntoja maakuntaverosta. Muiden kuin hallituksen käyttämien. Näillä
asiantuntijoilla on koulutusta, kokemusta ja näkemystä verotuksesta ja
verotuksen lainalaisuuksista. Yksi kriittisimmistä kohdista on Helsinki ja
helsinkiläisten verotus, kun Helsinki ei kuulu mihinkään ”maakuntaan”. Ei voida
veronmaksajaa verottaa asiasta, jota ei ole. Eikä ole olemassa veronsaajaa,
jolle helsinkiläiset maksaisivat veronsa. Veronsaajia ovat valtio, kunnat ja
seurakunnat ja tulevaisuudessa maakunnat. Ilmeisesti tällä taataan, että
helsinkiläisten maksamaa veroa ei levitellä ympäri maata tasaamaan maakuntien
tulovirtaa.
Keskitetysti suunnitellusta ja koordinoidusta koronarokotusten
hoidosta löytyy hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun päätökset tehdään
keskitetysti. Rokottajat valittavat, että ihmiset peruvat heille määrättyjä
aikoja, kun ovatkin lomalla eivätkä pääse rokotettavaksi. Kaiken huippuna tässä
on se, että vapautunutta Comirnaty- rokotusaikaa ei voidakaan heti antaa
AstraZenecaa pakotettuna saaneelle ihmiselle. Tälle ihmiselle soitetaan puolen tunnin
varotusajalla, että nyt ”toivomasi aika on annettavissa”.
Tietojärjestelmien yhdistäminen seuraavien vuosien aikana on
täyttä utopiaa. Tuskin on olemassa kaiken kattavaa tietojärjestelmää, jonne
hajallaan pitkin Suomea olevat eri muodoissa olevat tiedot siirretään. Nyt ei
ainakaan Helsingissä ole onnistunut Apotin käyttöönoton yhteydessä Maisan
käyttöönotto siten, että tiedot ovat oikein. On syntynyt uusi ammattiryhmä,
jossa koulutetut sairaanhoitajat korjaavat järjestelmiin ilmaantuneita virheitä
päivästä toiseen, kun kriittisiä hoitokirjeitä jää lähtemättä. Näinkö
motivoidaan muutenkin kriittistä hoitotyön resurssia?
Julkisuudessa on ihmetelty 20–40-vuotiaiden kisaturismia ja
juhlimista, vaikka THL ja STM on näistä asioista varoittanut. Miksi ei totella?
No siksi, että tuon ikäiset eivät seuraa uutisia televisiosta, radiosta tai
lehdistä. Heidän tiedonsaantikanavansa ovat erilaisia some-ryhmiä, joissa
uskoakseni puhutaan muusta kuin viranomaisten ohjeista. Kuinkahan moni alle
nelikymppinen odottaa kutsua ensimmäiseen kokonarokotukseen?
Naurettavalta tuntuu yksityisen sektorin Kela-korvausten
poistamiskeskustelu. Korvaukset ovat jo nyt täysin marginaalisia. Eräs
tuttavani kävi leikkauksessa, joka tehtiin yksityisessä sairaalassa. Hänen
työtilanteensa vaati leikkauksen tiettynä aikana kesäloman alkaessa.
Yksityisellä puolella se onnistui. Hän maksoi tuosta hoidosta runsaat 30.000
euroa. Kela arvio korvattavaksi tuosta summasta noin 1.000 euroa, josta korvaus
oli noin sata euroa. Hauskaa tuosta on riittänyt kaveriporukoissamme.
Omalla kohdallani kävin työterveyslääkärillä, joka teki
lähetteen oman kaupunkini erikoissairaanhoitoon. Kun sieltä ei kuulunut mitään,
kävin yksityisesti erikoislääkärillä. Sain diagnoosin ja hoidon. Puolen vuoden
kuluttua sain kirjeen, jossa luki ”Meillä ei ole antaa teille aikaa”. He olivat
tällä ilmoituksella tehneet hoitovelvoitteensa. Taisi siinä vastaava ylilääkäri
kuulla kunniansa. Tuo kirje on vieläkin tallessa.
Toinen omakohtainen kokemus oli yksityisellä yleislääkärillä. Minulla on tapana muutaman vuoden välein käydä yksityisellä puolella terveystarkastuksessa, jonka yhteydessä otetaan tarvittavia verikokeita. Nuori lääkäri ilmoitti minulle, että meidän täytyy miettiä, miten minut saadaan siirretyksi julkiselle puolelle. Perusteluna oli, että minua hoidetaan samoin kuin muita ihmisiä. Kerroin, että juuri sitä en halua. Pyysin poistamaan kirjoitelmansa potilastiedoistani ja siirryin käyttämään kadun toisella puolella olevaa, toiseen ketjuun kuuluvaa yksityistä terveysasemaa. Ainakaan vielä näitä kahta ei ole fuusioitu.
Vielä pari ystävieni kokemusta julkisista vanhusten
hoitolaitoksista. Molempien äidit olivat melko heikossa kunnossa, mutta
menehtymisen vaaraa ei ollut. Heistä toinen, tietohallintojohtaja, soitti
perjantaina töistä lähtiessään ”miten äiti voi?”. Hänelle kerrottiin äidin
voivan hyvin ja sanottiin ”kannattaa tulla rauhassa illalla”. Kun hän pääsi
puolessa tunnissa kotiinsa, niin hänelle soitettiin ”äitisi on kuollut”. Toinen
tapaus oli samoihin aikoihin, kun lääkärinä toimivan ystäväni äiti oli hoitokodissa.
Hän soitti vastaanottonsa loputtua ”miten äiti voi?”. Hänelle kerrottiin, että
äitinsä voi hyvin. Hän meni äitiään katsomaan noin tunnin kuluttua soitosta.
Hoitajia ei näkynyt, ja taukohuoneesta kuului melkoinen naurunremakka. Ystäväni
meni äitinsä luo ja totesi, että hänen äitinsä oli kuollut jo useita tunteja
aiemmin. Hän koputti hoitajien ovelle ja vinkkasi vastuullisen hoitajan
sormellaan. Hoitaja pomppasi ylös ja läksi juoksemaan. Ystäväni totesi ”enää ei
ole kiirettä”.
