tiistai 21. tammikuuta 2020

Museoiden helmet

Viikonlopun keskustelussa kävi ilmi, että Lontooseen matkaavat ystäväni vierailevat ensisijaisesti Sherlock Holmes -museossa. Lyhyen pohdinnan jälkeen ajattelin - miksi ei. Ei aina tarvitse mennä suureen ja tunnettuun museoon jonottamaan. Mietin omia museokokemuksiani, joita on satoja. Etsiessäni helmeä näiden joukosta suljin pois kirkot, taidemuseot, kansallismuseot, paikalliset yleismuseot, ruukit ja kaivokset. Jäljelle jäivät pienet kotimuseot ja teemamuseot. Nämä sen vuoksi, että niissä voi kokea ja tutkia lyhyessä ajassa jotain erikoista. Luonnollisesti niissä voi viipyä pitkään, tutkia kaikki mahdolliset yksityiskohdat ja mahdollisesti kuunnella oppaan kertomusta. Suuret museot ovat helminauhoja, joista on vaikea havaita se paras helmi. Pienet teemamuseot ovat yksittäinen helmi.

Euroopassa kolmen kärki on minulla Krakovan akatemian museo, jossa voin istua vanhassa luentosalissa ja kuvitella kuuntelevani samaa luentoa Nikolaus Kopernikuksen kanssa. Toinen on Giacomo Puccinin syntymäkoti historiallisessa Luccassa Italiassa. Kolmas kohde on myös Toscanassa ja se on oliivipuurinteessä sijaitseva Leonardo da Vincin syntymäpaikka. Näissä voi aistia paikan vaikutusta kunkin merkittävään uraan. Luonnollisesti helmiä olen nähnyt pitkin Eurooppaa, mutta nämä nousivat yksinkertaisessa karuudessaan kärkeen, koska niissä voi aistia samaa tunnelmaa kuin suurmiehet aikoinaan.

 
Suomessa tunnetuin kotimuseokeskittymä lienee Tuusulanjärven rantatien varrella olevat taiteilijakodit. Kun mietin Lohjan teema- ja kotimuseoita, niin heräsi kysymys - miksi ne eivät ole yhtä tunnettuja. Lohjalla on yksi maan hienoimpia teemamuseoita yksityinen, pieteetillä rakennettu Kaarteen Sotamuseo. Kun sinne astuu sisälle, on keskellä Talvi- ja jatkosotaa. Siellä voi nähdä ja kokea sodan monipuolisesti varsinaisista sotatoimista aina kotirintamaan ja sotalapsiin. Erityisesti voi vielä mainita omistajan asiakkaan huomioonottavan opastuksen. Toinen teemamuseo Lohjalla on Ahjonsuun kauppa, joka on alkuperäisessä 1960-luvun sekatavarakaupan kuosissa. Tämä museo on auki vain sopimuksen mukaan ja Salmen päivänä 5.8.

Minulla on ollut mahdollisuus vierailla kahdessa edelleen yksityiskäytössä olevassa kotimuseossa Lohjalla. Ne ovat Arvid Järnefeltin Rantala ja Arkkipiispa Johanssonin kesähuvila Karkalissa. Molemmat ovat säilytetty rakentajansa muistoa kunnioittaen ja niihin pääsystä tulee sopia erikseen nykyisten omistajien, jälkeläisten kanssa. Kiitos, että otitte vastaan ja vielä kerroitte rakennuksista ja niiden omistajista.

Vielä puuttuu helmien helmi, Sammatti, jossa on kolme ainutkertaista ja vertaansa vailla olevaa kotimuseota. Paikkarin torppa, Elias Lönnrotin syntymäkoti, jossa voi vierailla Sammatin Haarjärven kylässä. Vaikka olisin vain viisi minuuttia torpan tuvassa, voin sieluni silmin nähdä Elias -vauvan nukkuvan kehdossaan tai nuoren Eliaksen lukevan tuvan ikkunan ääressä. Tarkemmin voin tutustua Elias Lönnrotin lapsuuteen ja torpan historiaan niin halutessani. Neljän kilometrin päässä voin vierailla Elias Lönnrotin vanhuudenkodissa, jossa voin mielessäni nähdä kotoisasti pukeutuneen monialaisen tiedemiehen työskentelevän työpöytänsä ääressä piippua poltellen.


Kolmas kohde Sammatissa on Lohilammen museo, joka on vanha rustholli 1700 -luvulta. Kun taloon astuu sisälle, on eri ajassa, siellä on aika pysähtynyt. Kaikki kolme sammattilaista kotimuseota ovat paikkoja, joissa voi kokea olevansa toisessa ajassa. Niissä voi aistia talon hengen jo muutamassa minuutissa. Niissä on paljon yksityiskohtia, joiden tutustumiseen voi käyttää aikaa vaikka kuinka paljon. Omat parhaat hetkeni olen viettänyt näissä helmissä Tarinataituria kuunnellen.



maanantai 9. joulukuuta 2019

Tosikko pilkunviilaaja

Olenko minä tosikko ja pilkunviilaaja. Olen. Pakko myöntää. Luin viikonloppuna sekä Hesaria että facebookia. Hesarissa oli pieni kirjoitus hallitusohjelmasta ja toteamuksesta "pilkkuakaan ei tarvitse muuttaa". Toimittaja kertoi, että tämä olisi tarpeen, koska tekstistä puuttuu pilkku. Innostuin lukemaan hallitusohjelmaa netistä. Sattuman varaisesti löysin yhdyssana- ja pilkkuvirheitä. Nykyajan tekstiksi hyvin kirjoitettua, mutta ne virheet häiritsevät lukemista.

Samassa lehdessä oli toinen kirjoitus, jossa puhuttiin kielen köyhtymisestä. On olemassa paljon sanoja, joita nuoret ihmiset ja koululaiset eivät ymmärrä. Mitä tarkoittaa makeisvero, kun sana makeinen on outo. Karkki ja karkkipäivä sen sijaan ovat tuttuja ja jokapäiväisiä sanoja. Törmäsin eräässä nettipäivityksessä sanaan nuorikko. Asiayhteydestä päättelin, että kirjoittaja tarkoitti esikouluikäistä tytärtään. Netistä löytyikin paljon pohdintoja sanan merkityksestä. Vaikkei kyseessä ole aivan jokapäiväiseen kielenkäyttöön kuuluva sana, niin hämmästelen kuitenkin.

Tietenkin on olemassa paljon uusia sanoja, jotka liittyvät nettiin ja peleihin. Näistä osa on helppo johtaa ja ymmärtää, mutta saattaa olla sellaisiakin, jotka jäävät hämärän peittoon. Uusia ja kummallisia sanoja löytyy myös erilaisten potkulautojen käyttöön liittyen. Tuntuu siltä, että nopeasti kehittyvässä ja muuttuvassa maailmassa sukupolvien välinen kielellinen kuilu kasvaa yhä nopeammin.

Lopuksi täytyy todeta, etteivät nämä minun tekstini ole virheettömiä. Näistä löytyy yhdyssanavirheitä, mutta vähemmän välimerkkivirheitä. Kotoa tulee heti palaute. Onneksi olemme samanlaisia pilkunviilaajia.

torstai 5. joulukuuta 2019

Rooli ja toiminta

Olen vuosia miettinyt ja kuunnellut ihmisiä heidän rooleistaan ja toimintatavoistaan. Monelle meistä tuntuu olevan vaikeaa toimia roolinsa, positionsa ja tehtävänsä mukaisesti noudattamalla tehtävään liittyviä normeja ja hyviä tapoja. En väitä olevani parempi kuin muut ihmiset, mutta eläkeläisenä voi tuoda esille ajatukseni ilman organisaation ja position minulle asettamia rajoituksia.

 
Viime aikaiset uutiset vaativat minuakin kirjoittamaan asiasta. Eräs kansanedustaja ei mene presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentin rouvan kannanoton vuoksi. Ottamatta kantaa sisältöihin paheksun tätä, koska kansanedustajan tehtävään kuuluu juhlia itsenäisyyttä valtiojohdon mukana edustaen äänestäjiään. Tämä kannanotto edustaa nykyaikaa, jolloin puututaan pieniin asioihin ja unohdetaan kokonaisuus. Johdetaan yksityiskohtia ja kokonaisuutena on sekameteli.
 
Tehtäviin ja rooleihin kuuluu käyttäytymissäännöt, kun niitä ei noudata tekee itsestään pellen ja antaa toiminnastaan sen kuvan, ettei hallitse tehtäväänsä. Itseäni eniten kiusasi pääministerimme toiminnassa eduskunnassa hallituksen aitiosta pitämät vaalipuheet omille kannattajilleen ja opposition solvaaminen.
 
Mikromanageeraus on mielestäni hyvä termi kuvaamaan ylimmän johdon tai johdon puuttumista yksityiskohtiin sen sijaan, että hoitaisivat strategioiden laatimista ja toteuttamista. Heikko ja ammattitaidoton johtaja ei luota itseensä eikä näin ollen myös alaisiinsa ja vahtii yksityiskohtaisesti heidän tekemisiään.
 
Toinen kummallinen joukko on ne alihankkijoina toimivat ihmiset, jotka kuvittelevat voivansa kyykyttää tilaajansa tai asiakkaansa organisaatiossa toimivia ihmisiä. Tätä ilmenee ajoittain silloin, kun alihankkija ei ole helposti korvattavissa toisella. Näen alihankkijalla kaksi roolia. Toinen on tilapäisen kuorman tasaamista ja toinen erikoisosaamisen tuomista silloin, kun tarve ei ole pysyvä. Ei silloin pitäisi nakella niskojaan ja kertoa vakituiselle henkilöstölle kaapinpaikkaa.



Mieluisia keskusteluja on ollut ne, kun pohdimme voiko töissä olla oma itsensä. Mielestäni voi, kun muistaa tehtävänsä ja siihen liittyvät säännöt sekä yleisesti hyväksytyt normit ja toimintatavat. Joskus on oltava valmis ottamaan käyttöön rooli, joka kuuluu tehtävään. Mitä ylempänä ollaan yhteiskunnan tai yrityksen hierarkiassa  sitä enemmän on myös rooliin kuuluvia toimintatapoja. Täytyy muistaa, että jokaisessa tehtävässä on säännöt, joka koskevat ulkoasua, käytöstä ja kommunikaatiota toisten kanssa. Tällöin saattaa olla tilanne, että oma persoona on heitettävä romukoppaan työssä ollessa. Mitä lähempänä oma persoona on tehtävän ja organisaation vaatimuksia sitä helpompi on toimia ja sitä vähemmän työ kuluttaa. Pitkän päälle ei kukaan jaksa vetää roolia, jossa on vastoin omaa persoonaansa ja ajatusmaailmaansa.

Paikka vai kaksi

Otsikko voisi olla myös Paikka, kaksi vai peräti kuusi. Tarvitsin joitakin päiviä sitten opiskeluuni kirjan, joka piti noutaa Helsingin keskustan kirjakaupasta. Nettitilauksen saaminen olisi vienyt liian kauan aikaa. Meillä on kuuden kilometrin päässä moottoritien liittymä, josta kulkee Vainion bussit Kamppiin alle tunnissa, täsmällisesti ja hienosti palveltuna. Ostan usein paikkalipun, jotta saan mieleiseni istumapaikan. Hauskoja tapahtumia on näiden paikkojen suhteen sattunut, vaikka ne on merkitty Varattu -lapulla. Kerran eräs nainen istui varaamani paikan viereisellä paikalla ja oli peittänyt laukullaan Varattu -lapun. Toisen kerran eräs herra oli ottanut Varattu -lapun pois ja istui paikallani, vaivoin hän suostui siirtymään, kun kuljettaja pyysi. Kolmannella kerralla paikallani istui huivipäinen nainen vieressään toinen. Heillä oli pusseja ja kasseja. Tällöinkin kuljettaja joutui käskemään naista siirtymään. Löysin paikan saatuani Varattu -lapun rypistettynä edellisen istuimen verkkotaskusta.


Kirjan ostosmatkalle lähtiessäni ostin lipun netistä ja kiireessä paikan varaaminen unohtui. Kun astui bussiin, aloin etsiä minulle istumapaikkaa, joka olikin hankalaa, vaikka bussi oli puolitäysi. Ensimmäisellä rivillä oikealla istui ikkunapaikalla nainen, jonka laukku oli käytäväpaikalla. Vasemmalla istui nainen ikkunapaikalla myöskin ja hänen laukkunsa oli käytäväpaikan jalkatilassa. Toisella rivillä oikealla istui nainen käytäväpaikalla ja hänen laukullaan oli ikkunapaikka. Vasemmalla puolella nainen istui ikkunapaikalla ja hänen laukkunsa oli käytäväpaikalla. Kolmannella rivillä naiset istuivat ikkunapaikalla. Vasemmalla puolella keskipaikalla oli uusi iPhone kytkettynä valkoisella johdolla pistorasiaan. Oikealla puolella käytäväpaikalla oli vanha kiinalainen. Katsoin eteenpäin - kaikki paikat olivat varattuja joko ihmiselle tai laukulle. Päätin istua vanhan kiinalaisen päälle. Kun olin asettamassa ahteriani tälle istuimelle, niin ikkunapaikalla istunut nainen nappasi kännykkänsä pois.

Varauduin käymään kahdessa paikassa etsimässä kirjaa itselleni Suomalaisessa ja Akateemisessa. Sain kirjan ensimmäisestä, joten toinen paikka oli turha kuten bussinmatkustajilla. Matkatavaroille on bussissa olemassa paikkansa ja käsilaukun tai kännykän voi pitää sylissään. Jos haluaa koko penkkirivin yksin, niin voi varata lipun oston yhteydessä paikan ja istua sitten viereiselle paikalle.
                                                   

Tietenkin kirjakaupan lisäksi oli toinenkin paikka, jossa kävin. Tein isäni kanssa treffit Oodiin. Tapasimme siellä ja päätimme tutustua paikkaan kunnolla. Ylimmässä kerroksessa minulla oli tarvetta käydä asioilla. Tiesin paikan olevan sukupuolineutraalin. Menimme isän kanssa yhdessä kohti toilettia, edellisestä kerrasta taisikin olla kuutisen kymmentä vuotta. Emme päässeet vielä ovesta sisälle, kun kaksi brittiherraa alkoi kertoa, että ne ovat unisexpaikkoja. Herroja kuunnellessa ovesta tuli järkyttynyt brittirouva, joka kertoi olleensa ainoa nainen monen miehen joukossa. Minulle jäi sellainen kuva, että näille turisteille jäi hienosta Oodista mieleen vain tuo vessa.

Lohjalla avattiin pari viikkoa sitten uusi kauppakeskus, jossa on myös ravintola. Menimme kolmestaan kokeilemaan paikkaa. Ravintola näytti tyhjältä, mutta meille ei ollut paikkaa, koska isoissa vähintään kuudenhengen pöydissä istui yksi tai kaksi ihmistä. Pöydät olivat yhdistettyjä kahden- ja neljänhengen pöydistä tai jättikokoisia pyöreitä. Jonotimme ja saimme paikan. Tuntuu hassulta, että yhdistettyjen pöytien välissä ei ole pientä väliä. Silloin käyttöaste olisi aivan toinen.
                                    

Tästä voinkin heittää itse kullekin pohdittavaksi montako paikkaa tarvitset? Asumiseen? Istumiseen? Ruokailuun? Matkustamiseen? Milloin yhden paikan politiikassa mennään liian pitkälle? Tähän viimeiseen kysymykseen vastaisi varmaan mielellään tapaamani iäkäs brittirouva.

maanantai 2. syyskuuta 2019

Kummallisia tekosia

Oletko joskus tehnyt jotain oikein kummallista? Minä olen tehnyt tänä kesänä pariinkin otteeseen jotain kummalliselta tuntuvaa. Kesäkuussa, kun olimme Napolissa, menimme illalla Toledon metroasemalle ja ostimme liput metroon. Emme kuitenkaan nousseet junaan, vaan olimme asemalla lähes tunnin. Asema on yksi maailman hienoimpia metroasemia. Siellä on upeita mosaiikkiseiniä, valokuvataidetta, maalauksia ja valoteoksia - mitä hienoin taidehalli. Raiteet ovat todella syvällä, historiallisten kerrosten alapuolella. Menimme liukuportaita sekä portaita ylös ja alas, kuljimme aseman toiseen päähän kuljetinhihnoilla. Uusilla tasoilla ja kulman takana aina jotain uutta. Tähän taidenäyttelyyn pääsi metrolipun hinnalla.

Luin keväällä lehdestä, että pihan kivetyksen saa puhtaaksi tummentumista painepesurilla ja sopivalla pesuaineella. Minä ostin pesurin ja kivipesuaineen ja kumppani pesi pihan. Pesuainetta ei tarvittu. Paineella tuleva vesi puhdisti kivet ja kivien pienet raot. Sammal, vähäiset rikkaruohot ja asennushiekka kivien välissä saivat kyytiä. Hiekka tuli laittaa uudelleen. Ostimme puhallushiekkaa, jota käytetään pihakivien väleissä. Levitin pihallemme lähes kaksisataa kiloa hiekkaa elokuun helteellä, kirjaimellisesti hiekoitin pihan. Harjasin lopulta ylimääräisen pois. Piha on nyt kuin uusi.

Yllä olevat metrolipun ostaminen, että pääsee asemalle ja pihan hiekoitus helteellä ovat koomisia, kummallisia tekosia. Asiaa voi tarkastella myös vakavammasta näkökulmasta. Joskus varmaan jokainen yrittää oikaista jonkin asian tekemisessä, jotta saisi nopeammin tuloksia aikaiseksi. Usein tämä tapahtuu laadun kustannuksella. Kun kitken vain isoimmat rikkaruohot ja haraan pienet kumoon mullan alle, niin petän itseäni ja joudun saman tekemään kohta uudelleen.

Katselin tuossa kesken jäänyttä ikonia, johon sain hyvin tarkat ohjeet opettajalta kurssilla. Kultaus näyttää huonosti tehdyltä - opettajan mukaan vanhalta. Syy, siihen miksi näin on, on se, että kultaus tehtiin kepulikonsteilla ja virheellisillä ohjeilla aineiden sekoitusjärjestyksestä. Menin mukaan tähän vouhotukseen ja se harmittaa minua kovin. Kävin lähes kymmenen vuotta sitten kultaajamestarin opissa ja hallitsen kultaustavat, myös sen miten kultauksen saa vanhannäköiseksi. Kunnollinen tulos vaatii kurinalaista työskentelyä, hyviä työvälineitä ja materiaaleja.

Jokaisen meistä täytyy itse arvioida se, voiko hyväksyä huonosti tehtyä itseltä tai muilta. Onko oikein tilata valmisosia Kiinasta, koota niistä tuote ja laittaa lappu "handmade in Finland". Tuleeko minun kertoa asiakkaalle, jos käyttämäni kulta ei olekaan 24 karaatin kultaa, vaan esimerkiksi 22 karaattia tai jos käytänkin synteettisiä värejä maa- ja kivivärien sijaan. Jos teen tuotteen tai palveluksen toiselle, niin silloin, jos muuta ei sovita, tulee käytettävien materiaalien ja työprosessin olla parhaan mahdollisen.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Laatu ja aika

Laatuaika, en ole koskaan pitänyt tuosta sanasta. Mielestäni aika on aina laadukasta. Viime viikkojen aikana, kun olemme lomailleet monilla eri tavoilla, olen ymmärtänyt mitä tuo laatuaika -sana tarkoittaa. Matkustaessamme, opiskellessamme tai työskennellessämme yhteinen aika on ollut laadukasta. Saman henkiset ja toisensa tuntevat saavat vaikeatkin asiat toimimaan hyvin.
Pari päivää sitten pohdimme, miksi asiat tehdään nopeasti laadun kustannuksella. Kun ihmisille tarjotaan elämyksiä, niin nauttimiseen ja kokemiseen tulee olla aikaa. Kiire ja nopeus pilaavat elämyksen.
Kesäisellä matkallamme osallistuimme opastettuihin kierroksiin. Joillekin oppaille nopeus oli tärkeintä. Mieleenpainuvimmat kommentit olivat "myöhästyitte minuutin" ja "teillä on aikaa kolme minuuttia, ettekö lainkaan katso kelloa". Tuollaiset kommentit ovat stressaavia ja pilaavat elämyksen. Keväisellä kaivosmatkalla saimme etukäteen aikataulun ja tiesimme tarkalleen kuinka paljon aikaa oli käytettävissä. Ohjelma oli erinomainen ja aikaa oli riittävästi näkemiseen ja kokemiseen. Näimme paljon ja laadukkaasti. Matkan suunnittelu on taitolaji!
Menimme maalauskurssille, jonka otsikko oli sekatekniikat. Aluksi olin aivan pihalla, kun heittäytymisen sijasta kontrolloin tekemistäni. Opettajan rauhallisuus ja eri tekniikoiden esittely pelasti tilanteen. Opettaja jaksoi toistaa esittelemänsä tekniikan, jos jollekulle jäi epäselvää. Saimme myös yksilöllistä ohjausta, kannustusta ja tukea. Opettaja panosti laatuun!
Töissämme kohtaamme asiakkaita. Tavoitteenamme on asiakkaiden huomiointi ja toimiminen heidän toiveidensa mukaan. Tavoittelemme laatua ja olemme valmiit käyttämään aikaa palvelun tuottamiseen ja elämyksellisen kokemuksen saavuttamiseen. Tärkeintä on kuunnella asiakasta ja havaita myös heikot signaalit. Onnistumisen voi vain asiakkaat arvioida!
Olen ehtinyt myös lukea kesän aikana, tosin vähemmän kuin haluaisin. Kesän paras lukukokemus on kirjailijaryhmän novelliantologia "Yksinäinen imuri ja muita henkilöitä". Suosittelen laatua kaipaaville!
Kiitos teille laadun tuottajille - matkanjohtaja, opettaja ja kirjailijat. Kiitos kontrastista nopeutta painottavat oppaat retkillämme!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Espresso


Minulle paras kahvi maailmassa on oikea espresso. Suomalainen kahvi on hyvää, mutta espresso on paras kaikista. Kuvan pannun sain täyttäessäni 50 vuotta lahjaksi San Gimignanossa, jonka lähellä juhlaani vietettiin. Nykyisin pannu on kovassa käytössä kesäkeittiössämme - koskaan ei saa hyvää espressoa liikaa.
Monenlaiseen espressoon tai caffeen olen törmännyt. Turussa kaksi kertaa peräkkäin olen saanut espressona Caffe lungon, toisen Hamburger Börsissä ja toisen Rossossa. Minusta ne ovat vetistettyinä kauheita. Pieni tippa pienen kupin pohjalla - ah niin hyvää.
Viime viikolla matkailin Italiassa. Matka oli kiertomatka ja niin ollen oli tyytyminen siihen, mitä sattui saamaan. Pari kertaa onnistui hyvin. Ensimmäisessä pääsin perinteiselle tiskille ja sain juuri oikean espresson. Voi, että nautin. Toisen kerran onnistuin hotellin ravintolassa  saamaan Caffe doppion - tupla espersson. Ihanaa! Muuten kahvi oli mitä oli. Ai niin kolmas kerta Sorrentossa oli sitä oikeaa!
Olin ensimmäisen kerran opastetulla matkalla noin neljäänkymmeneen vuoteen. Kokemus oli samankaltainen. Nuorena parikymppisenä opiskelijana Venetsian lähistöllä olin mukana matkatoimiston retkellä Misurinajärvellä. Lounas tarjoiltiin ravintolassa, jossa baarin puolella oli tarjolla spagettia jauhelihakastikkeen kera. Koska olin silloin kasvissyöjä ja minulla on vehnäallergia, pyysimme oppaalta päästä syömään ravintolan puolelle ja tilaamaan meille sopivat ruoat. Opas ilmoitti meille "meillä ei asiakkaat syö koskaan ravintolan puolella". Muistin tämän, kun kiertomatkamme ensimmäisessä kohteessa asiakkaat istutettiin syömään lasagnea baariin ja opas itse marssi ravintolan puolelle.
Espressokokemukset olivat yksi osa matkaa, toinen kiertomatkan oppaan tai matkanjohtajan toimet. Mieleenpainuvin oli opastus: tuo "vuori tuolla on, kun menette sisälle, niin vasemmalla on vessat". Onneksi minulla oli kännykän paikannus käytössä, niin tiesin missä olimme ja mikä oli se vuori - Montecassino. Siitä voisikin kertoa paljon. Menen kuitenkin tekemään kesäkeittiön kaasuliedelle sen oikean espresson.