maanantai 2. syyskuuta 2019

Kummallisia tekosia

Oletko joskus tehnyt jotain oikein kummallista? Minä olen tehnyt tänä kesänä pariinkin otteeseen jotain kummalliselta tuntuvaa. Kesäkuussa, kun olimme Napolissa, menimme illalla Toledon metroasemalle ja ostimme liput metroon. Emme kuitenkaan nousseet junaan, vaan olimme asemalla lähes tunnin. Asema on yksi maailman hienoimpia metroasemia. Siellä on upeita mosaiikkiseiniä, valokuvataidetta, maalauksia ja valoteoksia - mitä hienoin taidehalli. Raiteet ovat todella syvällä, historiallisten kerrosten alapuolella. Menimme liukuportaita sekä portaita ylös ja alas, kuljimme aseman toiseen päähän kuljetinhihnoilla. Uusilla tasoilla ja kulman takana aina jotain uutta. Tähän taidenäyttelyyn pääsi metrolipun hinnalla.

Luin keväällä lehdestä, että pihan kivetyksen saa puhtaaksi tummentumista painepesurilla ja sopivalla pesuaineella. Minä ostin pesurin ja kivipesuaineen ja kumppani pesi pihan. Pesuainetta ei tarvittu. Paineella tuleva vesi puhdisti kivet ja kivien pienet raot. Sammal, vähäiset rikkaruohot ja asennushiekka kivien välissä saivat kyytiä. Hiekka tuli laittaa uudelleen. Ostimme puhallushiekkaa, jota käytetään pihakivien väleissä. Levitin pihallemme lähes kaksisataa kiloa hiekkaa elokuun helteellä, kirjaimellisesti hiekoitin pihan. Harjasin lopulta ylimääräisen pois. Piha on nyt kuin uusi.

Yllä olevat metrolipun ostaminen, että pääsee asemalle ja pihan hiekoitus helteellä ovat koomisia, kummallisia tekosia. Asiaa voi tarkastella myös vakavammasta näkökulmasta. Joskus varmaan jokainen yrittää oikaista jonkin asian tekemisessä, jotta saisi nopeammin tuloksia aikaiseksi. Usein tämä tapahtuu laadun kustannuksella. Kun kitken vain isoimmat rikkaruohot ja haraan pienet kumoon mullan alle, niin petän itseäni ja joudun saman tekemään kohta uudelleen.

Katselin tuossa kesken jäänyttä ikonia, johon sain hyvin tarkat ohjeet opettajalta kurssilla. Kultaus näyttää huonosti tehdyltä - opettajan mukaan vanhalta. Syy, siihen miksi näin on, on se, että kultaus tehtiin kepulikonsteilla ja virheellisillä ohjeilla aineiden sekoitusjärjestyksestä. Menin mukaan tähän vouhotukseen ja se harmittaa minua kovin. Kävin lähes kymmenen vuotta sitten kultaajamestarin opissa ja hallitsen kultaustavat, myös sen miten kultauksen saa vanhannäköiseksi. Kunnollinen tulos vaatii kurinalaista työskentelyä, hyviä työvälineitä ja materiaaleja.

Jokaisen meistä täytyy itse arvioida se, voiko hyväksyä huonosti tehtyä itseltä tai muilta. Onko oikein tilata valmisosia Kiinasta, koota niistä tuote ja laittaa lappu "handmade in Finland". Tuleeko minun kertoa asiakkaalle, jos käyttämäni kulta ei olekaan 24 karaatin kultaa, vaan esimerkiksi 22 karaattia tai jos käytänkin synteettisiä värejä maa- ja kivivärien sijaan. Jos teen tuotteen tai palveluksen toiselle, niin silloin, jos muuta ei sovita, tulee käytettävien materiaalien ja työprosessin olla parhaan mahdollisen.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Laatu ja aika

Laatuaika, en ole koskaan pitänyt tuosta sanasta. Mielestäni aika on aina laadukasta. Viime viikkojen aikana, kun olemme lomailleet monilla eri tavoilla, olen ymmärtänyt mitä tuo laatuaika -sana tarkoittaa. Matkustaessamme, opiskellessamme tai työskennellessämme yhteinen aika on ollut laadukasta. Saman henkiset ja toisensa tuntevat saavat vaikeatkin asiat toimimaan hyvin.
Pari päivää sitten pohdimme, miksi asiat tehdään nopeasti laadun kustannuksella. Kun ihmisille tarjotaan elämyksiä, niin nauttimiseen ja kokemiseen tulee olla aikaa. Kiire ja nopeus pilaavat elämyksen.
Kesäisellä matkallamme osallistuimme opastettuihin kierroksiin. Joillekin oppaille nopeus oli tärkeintä. Mieleenpainuvimmat kommentit olivat "myöhästyitte minuutin" ja "teillä on aikaa kolme minuuttia, ettekö lainkaan katso kelloa". Tuollaiset kommentit ovat stressaavia ja pilaavat elämyksen. Keväisellä kaivosmatkalla saimme etukäteen aikataulun ja tiesimme tarkalleen kuinka paljon aikaa oli käytettävissä. Ohjelma oli erinomainen ja aikaa oli riittävästi näkemiseen ja kokemiseen. Näimme paljon ja laadukkaasti. Matkan suunnittelu on taitolaji!
Menimme maalauskurssille, jonka otsikko oli sekatekniikat. Aluksi olin aivan pihalla, kun heittäytymisen sijasta kontrolloin tekemistäni. Opettajan rauhallisuus ja eri tekniikoiden esittely pelasti tilanteen. Opettaja jaksoi toistaa esittelemänsä tekniikan, jos jollekulle jäi epäselvää. Saimme myös yksilöllistä ohjausta, kannustusta ja tukea. Opettaja panosti laatuun!
Töissämme kohtaamme asiakkaita. Tavoitteenamme on asiakkaiden huomiointi ja toimiminen heidän toiveidensa mukaan. Tavoittelemme laatua ja olemme valmiit käyttämään aikaa palvelun tuottamiseen ja elämyksellisen kokemuksen saavuttamiseen. Tärkeintä on kuunnella asiakasta ja havaita myös heikot signaalit. Onnistumisen voi vain asiakkaat arvioida!
Olen ehtinyt myös lukea kesän aikana, tosin vähemmän kuin haluaisin. Kesän paras lukukokemus on kirjailijaryhmän novelliantologia "Yksinäinen imuri ja muita henkilöitä". Suosittelen laatua kaipaaville!
Kiitos teille laadun tuottajille - matkanjohtaja, opettaja ja kirjailijat. Kiitos kontrastista nopeutta painottavat oppaat retkillämme!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Espresso


Minulle paras kahvi maailmassa on oikea espresso. Suomalainen kahvi on hyvää, mutta espresso on paras kaikista. Kuvan pannun sain täyttäessäni 50 vuotta lahjaksi San Gimignanossa, jonka lähellä juhlaani vietettiin. Nykyisin pannu on kovassa käytössä kesäkeittiössämme - koskaan ei saa hyvää espressoa liikaa.
Monenlaiseen espressoon tai caffeen olen törmännyt. Turussa kaksi kertaa peräkkäin olen saanut espressona Caffe lungon, toisen Hamburger Börsissä ja toisen Rossossa. Minusta ne ovat vetistettyinä kauheita. Pieni tippa pienen kupin pohjalla - ah niin hyvää.
Viime viikolla matkailin Italiassa. Matka oli kiertomatka ja niin ollen oli tyytyminen siihen, mitä sattui saamaan. Pari kertaa onnistui hyvin. Ensimmäisessä pääsin perinteiselle tiskille ja sain juuri oikean espresson. Voi, että nautin. Toisen kerran onnistuin hotellin ravintolassa  saamaan Caffe doppion - tupla espersson. Ihanaa! Muuten kahvi oli mitä oli. Ai niin kolmas kerta Sorrentossa oli sitä oikeaa!
Olin ensimmäisen kerran opastetulla matkalla noin neljäänkymmeneen vuoteen. Kokemus oli samankaltainen. Nuorena parikymppisenä opiskelijana Venetsian lähistöllä olin mukana matkatoimiston retkellä Misurinajärvellä. Lounas tarjoiltiin ravintolassa, jossa baarin puolella oli tarjolla spagettia jauhelihakastikkeen kera. Koska olin silloin kasvissyöjä ja minulla on vehnäallergia, pyysimme oppaalta päästä syömään ravintolan puolelle ja tilaamaan meille sopivat ruoat. Opas ilmoitti meille "meillä ei asiakkaat syö koskaan ravintolan puolella". Muistin tämän, kun kiertomatkamme ensimmäisessä kohteessa asiakkaat istutettiin syömään lasagnea baariin ja opas itse marssi ravintolan puolelle.
Espressokokemukset olivat yksi osa matkaa, toinen kiertomatkan oppaan tai matkanjohtajan toimet. Mieleenpainuvin oli opastus: tuo "vuori tuolla on, kun menette sisälle, niin vasemmalla on vessat". Onneksi minulla oli kännykän paikannus käytössä, niin tiesin missä olimme ja mikä oli se vuori - Montecassino. Siitä voisikin kertoa paljon. Menen kuitenkin tekemään kesäkeittiön kaasuliedelle sen oikean espresson.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Besserwisser

Besserwisser on saksaa ja tarkoittaa rikkiviisasta ja viisastelijaa. Besser on gut (hyvä) adjektiivin komparatiivimuoto, parempi. Wissen -verbi on tietää ja Wisser siis tietäjä. Besserwisser on siis parempi tietäjä. Lähes jokainen meistä tuntee Besserwisserin, jotkut jopa peilistä katsoessaan. Minusta tuntuu, että nykyisin törmään Besserwissereihin enemmän kuin ennen.
Tämän jutun kirjoitan seuraavan tapauksen innoittamana. Tapasin sattumalta tuttavani, joka aina haluaa sanoa viimeisen sanan ja korjata muiden puheita. Keskustelu lipsahti sovellusten käyttökokemuksiin. Hänellä on vaikeuksia pankkisovelluksen kanssa. Olen 1970 -luvun puolestavälistä ollut rakentamassa sovelluksia, kymmeniä vuosia hankejohtajana ja saanut ymmärrystä käyttäjän tarpeista huomattavasti enemmän kuin monet ikäiseni naiset. Kommentoin sovellusten rakentamisen logiikkaa ja sain melkoisen oppitunnin sovellusten historiasta kirjoituskoneesta läppärin Wordiin. Olin aivan sanaton.
Vastaavia kokemuksia minulla on satunnaisista tapaamista ja joidenkin tuttavien kommenteista. Yksi aloittaa aina "katsos, kun...". Toinen torppaa mielipiteeni "tuo on vanhanaikainen ajattelutapa". Kolmas kertoo tuntikaupalla miten minun tulisi elää elämääni. Nämä kaikki olen saanut kokea jäätyäni eläkkeelle. Kaikkia noita neljää kutsuisin Besserwisseriksi. Jätän sanasta pois suvun, mutta kaikki ovat +50 feminiinejä.
Työurani tein asiantuntijaorganisaatioissa, joissa kaikki olivat ylpeitä osaamisestaan ja arvostivat muiden osaamista. Toimeksiannot vaativat yhteistyötä. Kun tunsimme ja tiesimme toistemme vahvuudet ja erikoistumisalueet, saimme aina kootuksi toimivan ja osaavan tiimin. Joukossa ei ollut Besserwissereitä. Ainoastaan yhden muistan kymmenien vuosien ajalta. Hän esiintyi meitä muita viisaampana, vaikka hänellä ei ollut ylioppilastutkinnon jälkeen muuta koulutusta ja osaamisalue oli hyvin kapea-alainen. En koskaan työskennellyt hänen kanssaan samassa toimeksiannossa, mutta organisaation yhteisissä tilaisuuksissa opin tuntemaan hänen erinomaisuutensa.
Jotenkin minua säälittää nuo Besserwisserit. Onko heillä huono itseluottamus? Miksi pitää aina olla muita viisaampi? Miksi aina pitää sanoa viimeinen sana?

lauantai 29. joulukuuta 2018

Joulupukkeja


Luin netistä kuinka peltipoliisin haaviin oli jäänyt joulupukki eri puolilla Suomea. Pukit olivat kuvissa erinäköisiä ja ajoivat erilaisilla autoilla. Innostuin miettimään omia kokemuksia joulupukeista.

Ensimmäisen joulupukin tapasin hieman yli vuoden vanhana. Asuimme pienen kylän keskellä sijaitsevalla koululla, jossa äiti oli opettajana. Kummitätini, isäni sisar, asui lähistöllä. Hän halusi tulla meille joulupukiksi, ettei kukaan miespuolinen joulupukki pelästytä kullannuppua. Luultavasti koin joulupukin tutuksi ja turvalliseksi. Joulupukin sylissä istuessani kiinnostuin hänen ajanmukaisesta pahvisesta naamaristaan ja pumpulisesta valkoisesta parrastaan. Silitin partaa ja innostuin kiskomaan siitä toistellen "nätti, nätti". Joulupukin ja vanhempieni helpotukseksi en saanut kasvojaan irti.

Pari vuotta myöhemmin asuimme jo toisella paikkakunnalla. Kotimme oli vuokrahuoneisto kahden asunnon talossa. Toisessa huoneistossa asui talon omistajat kasvattityttärensä kanssa. Omia lapsia heillä ei ollut. Rouva oli päivisin hoitotätimme, kun omat vanhempamme olivat töissä. Lapsia rakastavana hoitotäti otti minut mukaan kasvattilapsensa joulujuhlaan. Juhlan lopussa saapui joulupukki, joka jakoi lahjoja. Kun hän kutsui lapsia noutamaan lahjoja, niin ajattelin "minulle ei voi olla lahjaa, kun joulupukki ei tiedä minun olevan täällä". Nimeni kuullessani yllätyin kovasti. Seuraavana päivänä en ihmetellyt lainkaan, kun menimme koko perhe Tossavaisen kauppaan ostamaan samanlaisen lelun pikkusisarelleni. Samana jouluna olimme hoitotädin perheen luona joulupukkia vastaanottamassa. Kasvattitytär auttoi joulupukkia lahjojen jaossa ja ojensi vuokraisännän lahjan joulupukille. Tästäkin huolimatta uskoni joulupukkiin säilyi.

Seuraavassa kodissa asuessamme oli joulupukkina silloinen naapuri. Siitä miehestä en pitänyt. Hän oli jotenkin lipevä ja joulupukkina samanlainen. Silloin ymmärsin joulupukin todellisen tarinan.

Tämän joulun jälkeen kuuntelin kolmen joulupukin kokemuksia. Ensimmäinen oli käynyt yli kymmenessä kodissa. Hän kertoi, ettei paikoissa kauaa voinut olla, kun matkoihinkin meni aikaa. Hänen mielestään ei pukin kannata uhrata aikaa lahjojen jakoon "osaa ne itsekin". Toinen joulupukki kertoi puolestaan, että hän kyllä jakaa lahjat, mutta turha hänelle on kertoa lapsista, kun ei hän kuitenkaan muista niiden nimiä. Toinen joulupukki viipyi kussakin kohteessa alle 15 minuuttia.

Kolmas joulupukki kävi muutamassa kodissa, joissa jokaisessa viipyi lähes puolituntia. Hän listasi etukäteen tiedot lasten nimistä ja lasten iät. Kertasi ne ennen kohteeseen menoa. Hän jututti lapset, jakoi lahjat ja joissakin paikoissa oli mukana laulamassa ja piirileikeissä. Eräässä perheessä kolmas joulupukki on käynyt jo lähes kymmenen kertaa. Perheen nuorimmainen on jokaisena joulunaan nähnyt kodissaan saman joulupukin. Hän uskoo, että heillä käy se oikea joulupukki ja muut pukit ovat valepukkeja.

Vuosia sitten eräs pieni tyttö sanoi minulle yllättäen "joulupukkia ei oikeasti ole olemassa". Vastaukseni "ai sinä tiedät sen" oli väärä, näin sen tytön ilmeestä.

Kuvassa meillä käynyt pukki, se kolmas.

torstai 6. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäiväni

Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä 2018 sain olla mukana Sammatin Sampaalassa itsenäisyyspäivän juhlassa, jonka järjestivät Sammattiseura, Vaahterateatteri ja monet muut yhdistykset. Tämä juhla oli yksi parhaimmista kymmenien vuosien aikana järjestettyjen juhlien ketjussa. Vaahterateatteri esitti runopotpurin ja nuoret muusikot musiikkia. Erityiskiitos kirjailija Hannu Mäkelälle juhlapuheesta, joka monimuotoisuudessaan ja kannanotoissaan oli juhlien historian paras. Erityisesti mieleeni jäi se, että "Suomen kieli on yhtä uhanalainen kuin Saimaan norppa, mutta vain Saimaan norppaa suojellaan". Olen itsekin saanut juontaa tämän juhlan kerran kahdeksan vuotta sitten.

Muuten olen viettänyt monenlaisia itsenäisyyspäiviä. Lapsuudenkodissa kävimme sankarihautausmaalla, jossa kolme setääni lepää. Päivän ohjelmaan kuului myös juhlalounas. Joskus illalla paistoimme koko perheen voimin joulupipareita. Äiti toimi opettajana ja joulun alusen aika oli kiireistä koulussa juhlavalmistelujen ja arvostelujen vuoksi. Näin ollen jokainen vapaapäivä hyödynnettiin oman perheen joulun valmisteluissa.

Opiskeluaikana ohjelmaan kuului soihtukulkue ja Helsingin juhlinta. Joitakin kertoja kävin Tähtitorninmäellä katsomassa lipunnostoa. Työaikana itsenäisyyspäivä oli vapaapäivä, jos työskentelin Suomessa. Työn merkeissä itsenäisyyspäivää olen viettänyt Bostonissa, Dublinissa ja Stavangerissa. Huvittavin kokemus oli ensimmäinen lento Brysseliin 7.12. vuonna 200x aamulla. Silloin eräs aisti oli kovalla koetuksella.

Jokaiseen itsenäisyyspäivään on kuulunut kello kuusi kaksi kynttilää ikkunoilla, jos vain olen ollut kotona.

Ranskan kansallispäivää olen viettänyt niin Pariisissa kuin Nizzassa. Nizzan paraati oli hauska ja ilotulitus upea.

Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Aleksis Kiven ajatuksia

Tänään 10.10.2018 on Aleksis Kiven päivä. Kaivoin kirjahyllystäni kirjan "Aleksis Kiven ajatuksia". Kirja on yhtä vanha kuin minä. Olen lukenut kirjaa ensimmäisen kerran keskikoulussa, kun pidin esitelmän äidinkielen tunnilla Aleksis Kivestä. Minulla ei ollut aikaa, eikä tainnut olla haluakaan lukea useita Kiven kirjoja. Tästä kirjasta löysin otteita siitä, miten Aleksis Kivi havainnoi ja koki maailmaa. Meille syntyi kuitenkin hyvä suhde ja kiinnostuin Aleksis Kiven elämästä ja tuotannosta. Erityisen voimakkaasti koin toteamuksen "hän eli vain syksystä jouluun".


Kiven elämän tuska on käsin kosketeltava. Seitsemästä veljeksestä löytyy toteamuksia "Ihminen on merenkulkija myrskyisellä merellä", "Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen" ja "Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua". Näistä sanoista löytää sen tuskan, kun aikalaiset aliarvioivat ja pilkkasivat häntä. Oliko näiden lausahdusten kirjoittaminen terapiaa? Jos tänä päivänä kirjoittaa samalla lailla somessa, niin saa monen moista kommenttia ja tulee lytätyksi. Ihminen on pysynyt samanlaisena toiselle ihmiselle kuin 1800-luvulla. Nykyisin kaikki on vielä tehokkaampaa. Ennen juoksivat ihmiset toisen luota toisen luo pilkaten jotakuta. Nyt se tapahtuu reaaliajassa ja tehokkaasti. Aina ei muisteta laillisuuden rajoja. Tästä meitä muistuttaa Tomi Metsäkedon herjaajien saama tuomio, vaikkei se vielä olekaan lainvoimainen.

Toisaalta Aleksis Kivi kirjoittaa naisista ja rakkaudesta "Sokeasti ampuu lemmen jumala", "Rakkaus lievittää ja avaa sydämen, sielun ja mielen" ja "Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisiin". Vaikka en voi olla kaikesta samaa mieltä, niin on aivan ihanaa lukea noita ajatuksia ja miettiä niiden tarkoitusta nykypäivässä. Kuinka tärkeää on läheiset ihmiset ja miten turhanpäiväistä on ripsien pidennykset, rakennekynnet ja sokeroinnit.

Kuinka moni suomalainen tietää nykyisin, kuka Aleksis Kivi oli ja kuinka moni tuntee hänen tuotantoaan? Toivottavasti kouluissa vielä nykyisin puhutaan myös Aleksis Kivestä - suomalaisen kirjallisuuden peruskalliosta.

Aleksis Kiven sanoin "Ihmisen pitäisi aina oleman viisas."