perjantai 7. syyskuuta 2018

Suvaitsematon?

En pidä siitä, että naapuruston kissat kakkaavat puutarhaani - olen siis suvaitsematon.
Kiusaannun, kun koira hyppii minua vasten - olen siis suvaitsematon.
Ihmettelen ääneen, että alle viisivuotiaat lapset saavat yksin pyöräillä autotiellä - olen siis suvaitsematon.
Ihmettelen, että äiti lapsen kanssa liikkuessaan, näprää kännykkäänsä - olen siis suvaitsematon.
En hyväksy, että vain osa liikennerikkeistä on vaarallisia muille tiellä liikkujille - olen siis suvaitsematon.
Argumentoin faktoilla, kun olen jonkun kanssa erimieltä - olen siis suvaitsematon.
Pidän kiinni tekijänoikeuksistani - olen siis suvaitsematon.

Voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Suvaitsematon sanalle on tullut uusi merkitys. Monelle se tarkoittaa ihmistä, joka on hänen kanssaan erimieltä. Joskus kuvittelen, että se on helpoin tapa vaientaa toinen. Jos sanot toisen olevan suvaitsematon, saatat olla sitä itse.

Minulle suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että ymmärtää ja hyväksyy toisen ihmisen mielipiteet, ihonvärin, poliittisen näkemyksen, elämäntavan ja uskonnollisen vakaumuksen joitakin asioita mainitakseni. Itse en aina ole suvaitsevainen. Esimerkiksi ammattiyhdistykset ovat monessa asiassa minulle kauhistus.

Olen elämäni aikana tavannut kolme ihmistä, jotka todella ovat suvaitsevaisia, siten kuin minä ymmärrän. He ovat edesmennyt äitini, sisareni Leena ja ystäväni Eija. Äitini ymmärsi ihmisten lähtökohdat ja osasi kohdata heidät oikein. Sisareni puhuu kaikille ihmisille myös muiden hyljeksimille. Eija auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan. Esimerkkejä siitä miten heille kaikille ihminen on ihminen, vaikka elämä olisi kohdellut näitä ihmisiä kaltoin tai näiden ihmisten näkemykset poikkeaisivat heidän näkemyksistään. Kukaan heistä ei ole hyväuskoinen hölmö, vaan mitä humaanein ihminen, mikä tarkoittaa suvaitsevainen.

perjantai 3. elokuuta 2018

Helenan päivänä

Kiitos Anne Ingman kävelykierroksesta Helene Schjerfbeckin jalanjäljissä Tammisaaressa heinäkuun viimeisenä päivänä - Helenan nimipäivänä. Meitä oli parikymmentä "mallia" ruotsinkielisellä kierroksella. Nautin koko kierroksen ajan. Asu, tyyli, ilmeet, eleet ja kertomus kaikki oli kuin Helenellä. Helene Schjerfbeck on yksi suosikkitaitelijoistani ja olen vuosien saatossa tutustunut hänen tuotantoonsa ja elämäänsä. Nyt minusta tuntui, että olin hänen vieraanaan Tammisaaressa.

Tänä kesänä olemme muutenkin osallistuneet useisiin opastettuihin kävelykierroksiin eri puolilla Suomea. Kierrokset ovat olleet teema-, draama- tai historiakierroksia. Valtaosa mukanaolijoista on ollut naisia ja tyttöjä, mutta ilahduttavan paljon on mukana ollut miehiä ja perheitä. Nämä kierrokset näyttävät kolahtavan naisiin kuten monet muutkin kulttuuripalvelut. Kierrosten oppaat ovat olleet tehtävänsä osaavia ammattilaisia, jotka selvästi nauttivat työstään. Vain yhdellä kierroksella näytti rahankeruu olevan se tärkein asia. Samalla kierroksella asiat kerrottiin suomeksi ja englanniksi ja noin puolet luvatusta kierroksesta jäi näkemättä, kun tunnin aika tuli täyteen.

Kierrosten osallistujat ovat olleet mukana kuunnellen, kysyen ja kommentoiden. Pääsääntöisesti kierrokset ovat sujuneet hyvin. Parille kierrokselle on sattunut ulkonäöstä päätellen yli 70-vuotias mies, joka on häirinnyt kierrosta omilla jutuillaan. Onneksi oppaat ovat olleet ammattitaitoisia eivätkä ole häiriintyneet ylimääräisistä höpinöistä. Mikä mahtaa olla motiivi tulla opastetulle kierrokselle esittelemään omaa erinomaisuuttaan ja häiritsemään kymmeniä muita?

Minulle kävelykierrokset ovat uusi kokemus, mutta suosittelen. Yleensä kierrokset kestävät tunnin ja ne maksavat nollasta viiteentoista euroon henkilöltä. Hinta ei näissä kierroksissa ratkaise laatua. Suosittelen ensi viikon torstaina (9.8.2018)  Lohjalla järjestettävää keskustan kävelykierrosta. Sinne pääsee Lohjan keskiaikaisen kirkon edessä olevalta kirkkokentältä kello 17 alkaen.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Ahvenanmaan kirkoista

Matkasimme juhannusviikolla Ahvenanmaalle kokonaiseksi viikoksi. Aiempien kahden kolmen päivän pikavisiiteistä poiketen meillä olisi aikaa. Matkasimme saaristoreittiä ja ensimmäinen kohteemme oli Kökar, uusi minulle. Majapaikkanamme oli  Brudhäll -hotelli, jonka ravintolassa tarjottiin erittäin hyvää ruokaa.


Ensimmäisenä iltana tutustuimme Hamnön niemellä Kökarin kirkkoon ja luostarin raunioihin. Niemen maisemat olivat uskomattoman hienot. Kirkko ja luostarin rauniot vaikuttavat. Välillä matkasin ajatuksissani satoja vuosia taaksepäin. Kirkkoa vastapäätä oli pappila ja päätin lukea kirjan Is - Jää. Kökarissa sielu lepäsi lämpimässä alkukesän vehreydessä, saarten kallioiden karussa kauneudessa sekä auringon kultaamassa meressä.

 
Seuraava pidempi pysähdys oli Jomala, jonka kirkkomaalla käymme aina Ahvenanmaalla ollessamme, mutta kirkko on pysynyt minulta suljettuna. Nyt pääsin sisälle yhteen Pohjoismaiden vanhimmista kirkoista, joka tietääkseni on Suomen vanhin muurattu rakennus. Onneksi meistä toinen kuvaa kaiken mahdollisen ja minulle jää aikaa tutkimiseen. Jomalan Pyhän Olavin kirkon seinämaalaukset on ajoitettu 1200 -luvulle. Näkyvillä on vain osa maalauksista, mutta mielenkiintoista on tutkia kuvaustapaa ja värejä. Näitä pohdin aina katsellessani kirkkomaaluksia.
 
Useimmat Ahvenanmaan kirkoista on rakennettu satojen vuosien kuluessa lisäten uutta. Kirkot ovat todella vanhoja ja niistä löytyy vanhoja seinämaalauksia, alttaritauluja, votiivilaivoja, puuveistoksia ja kastemaljoja. Uskomattomia aarteita. Pyhän Marian kirkko Saltvikissä on hyvä esimerkki aikojen saatossa muodostuneesta kirkosta. Kirkossa on neliapilan muotoinen kastemalja, joita on yleensä vain tuomiokirkoissa - pitikö tästä kirkosta tulla tuomikirkko. Kirkon vieressä kokoontuivat Ahvenanmaan keskiaikaiset maakuntapäivät. Varmaankin moni esine kirkossa on arvokkaampi kuin minua viehättänyt puulle maalattu Pyhä Yrjö ja lohikäärme.
 
 
 Saltvikin kirkko olikin toinen niistä kirkoista, jonka aiemmin olin nähnyt vain ulkopuolelta.

Seuraava kohteemme oli Finström ja sen Pyhän Mikaelin kirkko. Löysimme kirkkomaalta etsimämme haudan ja menimme sisälle kirkkoon, jossa olimme käyneet aiemminkin. Kirkossa on uskomattomia historiallisia aarteita ja niitä voisin katsella vaikka kuinka kauan. Ulkona satoi kaatamalla ja istuimme hetken autossa miettien seuraava kohdetta. Samalla havaitsin ruotsalaisen perheen, jossa oli kolme poikaa - isällä ja pojilla kännykät, äiti avusti nuorinta arviolta neljän ikäistä. He liikkuivat isojen lehmusten alla ja tutkivat kännyköitään. Lopulta nuorimmainen pomppi ilosta ja he läksivät autolleen käymättä kiviaidan sisäpuolella tai kirkossa. Pohdin pitkään eri ikäpolvien arvoja ja kiinnostusten kohteita. Se mikä minusta oli uskomattoman hienoa ei toisista ollut näkemisen arvoista.

Pääsin matkallamme vielä kolmanteen kirkkoon, jonka olin nähnyt vain ulkoa. Se oli Eckerön Pyhän Laurin kirkko. Upea pieni kirkko, jossa on Engelin suunnittelemat saarnastuoli ja alttari sekä puinen kastemalja 1260 -luvulta. Muutenkin Eckerössä löytyy Engelin suunnitelmien pohjalta rakennettuja rakennuksia posti - ja tullikäyttöön.

Hienoja historiallisia kohteita, jotka ilmeisesti eivät ole muodissa. Vaikka netistä löytyy pelien lisäksi informaatiota näistä kohteista, niin ei se korvaa omakohtaista kokemusta. Emme mekään kulkeneet vain kirkosta kirkkoon, vaan nautimme kauniista maisemista ja säästä, paikallisten ystävien seurasta ja hyvästä ruuasta. Onnistunut matka!


keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

"Kotiseudun kuva"

Lainaan otsikon Alma-tädiltäni, joka oli perustamassa Sammattiseuraa 1935 ja joka toimitti Sammatin Sanomien toisen numeron. Alma-täti kirjoittaa: "... kaiken pohjalla säilyy sydämissämme kotiseudun kuva. Ulkonaisesti on se usein hyvin erilainen eri ihmisillä. Yhteistä kuitenkin kaikissa tapauksissa on tuo synnynnäinen kiintymys siihen ympäristöön, jossa on elänyt lapsuuden huolettoman ajan. Turhaan eivät ole kaikkien aikojen runoilijat kotiseudulle laulujansa laulaneet. Turhaan eivät ole kaikkien aikojen ihmiset niitä lauluja toistaneet. Ne laulut ovat usein innostaneet myös tosityöhön ja toimintaan kotiseudun hyväksi."
Seuran perustaminen kuvasti ennen kaikkea rakkautta kotiseutua kohtaan. Erilaiset ihmiset Helsingissä kokoontuivat yhteen Sammatti teemanaan. Parhaimmillaan seuran jäsenmäärä oli yli 450 henkilöä ja toiminta vilkasta. Viime vuoden lopussa jäseniä oli runsaat 240. Jäsenmäärän vähenemiseen on monia syitä. Ymmärtääkseni yhdistystoiminta ei ole kovinkaan muodikasta. Ne seurat ja yhdistykset, jotka menestyvät ovat joko jonkin toiminnan ympärille perustettuja esimerkiksi palokunta-aate tai ne näkyvät oikealla tavalla netissä.
Sammattiseuran tehtävänä on ollut toimia yhdyssiteenä Sammatissa asuvien ja muualle muuttaneiden sammattilaisten välillä ja toinen tehtävä Lönnrotin perinnön vaaliminen. Viime vuosina toiminta on keskittynyt jälkimmäiseen ja se on hoidettu ansiokkaasti. Sen sijaan vuosiin ei ole järjestetty mitään jäsenille suunnattuja tapahtumia tai tilaisuuksia. Kaikille avoin perinteinen itsenäisyyspäivän juhla Sammatissa on ollut ainoa tilaisuus. Varmaan moni on miettinyt miksi olla jäsenenä ja maksaa jäsenmaksua, kun nettinäkyvyyskin on ollut heikkoa. Näin käy usein, kun keskitytään yhteen asiaan huolella, jäävät muut hoidettavat asiat vähemmälle.
Samaa ongelmaa - jäsenmäärää - pohtivat Sammattiseuran perustajajäsenet toimittamissaan Sammatin Sanomissa. Lainaan Alma-tätiä "... olisi toivottavaa, että enempi saataisiin joukkoa kokoon, ja sitä mukaan myös luonnollisesti tulisi ohjelma monipuolisemmaksi ja vaihtelevammaksi. Siihen innostakoon meitä kotiseutumme historia, nykyisyys ja myöskin tulevaisuus." Alma-täti istutti meille lapsille kiinnostuksen Sammattiseuraa kohtaan. Sammattilaisuus tuli tutuksi erityisesti isoäidiltä, joka oli ylpeä sammattilaisista juuristaan. Sammattilaisuutta ja sammattilaisia juuria ei kukaan voi ottaa meiltä pois. Olen niistä ylpeä! Olen kiitollinen Alma-tädille, joka kirjoitti muistikirjoihinsa myös sammattilaisia tapahtumia jopa paikallisella murteella. Olen etuoikeutettu, kun voin niitä lukea.
Sammattiseura on uuden edessä ja toivon, että seuran kehittäminen tapahtuu Lönnrotin sanoin "ajan hengessä".