Ammattimaista, puuhastelua vai pätemistä

 

En ole lainkaan yhdistysihminen. Tästä huolimatta olen kuulunut yli kolmeenkymmeneen yhdistykseen, joista kolmessa olen toiminut kirstunvartijana. Epäkiitollisempaa tehtävää en keksi. Halu käyttää yhdistyksen varoja vastoin yhdistyksen sääntöjä ja yhdistyslainsäädäntöä pulpahtelee ajoittain esille. Luokittelen yhdistykset, joihin olen kuulunut tai kuulun, neljään eri ryhmään.

Nuoruudessa kuuluin moniin yhdistyksiin lähinnä hyväntekeväisyystarkoituksessa. Yhdistyksen jäsenmaksu käytettiin ainakin osittain hyväntekeväisyyskohteisiin, joihin saattoi vielä erikseen lahjoittaa yhdistyksen kautta. Nykyisin tämän saman voi tehdä kerta- tai kuukausilahjoittajana ilman minkään yhdistyksen jäsenyyttä.

Toinen merkittävä yhdistysryhmä oli 1970-luvulta tämän vuosituhannen alkuun ammatillista toimintaa tukevat yhdistykset. Näiden yhdistysten lehdet, jäsenkirjeet ja tilaisuudet olivat merkittäviä ammatillisen kehityksen kannalta. Tällaisia yhdistyksiä olivat Suomen laatuyhdistys sekä erilaiset systeemityön ja projektityön yhdistykset. Nykyisin tarvittava tieto löytyy netin kautta ilman yhdistysten jäsenyyttä.

Ammattiyhdistykseen liityin 46-vuotiaana. Olin siihen saakka sopinut itse palkkani ja muut työehtoni enkä tarvinnut mitään ammattiyhdistyksen rajoituksia. Tuolloin työpaikkani henkilöstösihteeri, joka oli minua pari vuotta vanhempi, oli tehnyt luettelon henkilöstöstä ja lisännyt siihen arvioita. Kohdallani luki "vanha 48 v.". Minut oli arvioitu vanhaksi, todellista ikääni vanhemmaksi. Tällöin päätin liittyä TEKin jäseneksi. Onneksi en kuitenkaan ole koskaan tarvinnut ammattiyhdistyksen tai työttömyyskassan palveluita.

Neljäs ryhmä on harrastustoimintaan liittyvät yhdistykset, joita voisi kuvata otsikon mukaisesti. Niiden toiminta on joko ammattimaista tai puuhastelua tai pätemistä. Näissä yhdistyksissä ongelmana on hyvin heterogeeninen jäsenistö. Oppineisuus, tiedot, taidot ja käytöstavat ovat hyvin erilaisia. Moniin yhdistyksiin muodostuu kahden tason jäseniä erilaisin kriteerein. Omakohtaisesti olen kokenut esimerkiksi sukupuoleen pohjautuvan jaottelun tai osaamiseen jollakin keinotekoisella ja sääntöjen vastaisella tavalla tehdyn jaottelun. Toimin aikoinaan yhdistyksessä, jossa naiset kelpasivat kahvinkeittäjiksi ja asiatytöiksi ja miehet tekivät kaikki osaamista vaativat tehtävät riippumatta siitä, oliko heillä osaamista vai ei. Hieman kirpaisi, kun omassa työssäni vastasin sähköisen asioinnin liiketoiminnasta, mutta en kelvannut nettisivujen tekijäryhmään, jossa oli vain miehiä, joilla ei ollut mitään käsitystä asiasta ja tuloskin oli sen mukainen. Keittelin heille pari kertaa kahvia ja sitten erosin koko yhdistyksestä.

Puuhastelu ja päteminen johtavat monta kertaa hyvinkin rajuihin toimiin yhdistyksissä. Jäsenistön toimintaa ja mielipiteitä pyritään rajoittamaan perustuslain vastaisesti. On yhdistyksiä, joissa hankaloitetaan jäsenten liiketoimintaa puuhastelun kustannuksella. Usein heikko osaaminen tai itsetunto johtaa pätemiseen yhdistyksessä. Henkilö haluaa jyrätä itseään osaavampia, oppineempia ja lahjakkaampia monin eri keinoin. Näistä ehkä ikävintä on nimittely seuraavasti: "olet kateellinen", "olet lahjaton", "olet osaamaton", "et ole luova", "valehtelet" ja "olet ikävä ihminen". Tällaisia toteamuksia olen kuullut, vaikka en ole itse ollut niiden kohteena. Työpaikoilla puhuttaisiin työpaikkakiusaamisesta. Voisiko olla yhdistyskiusaamista?

Onneksi nykyisin voi harrastaa ilman että kuuluu johonkin yhdistykseen. Yhdistyksen toimintaa vastaavat palvelut löytyvät nettiryhmistä, joissa keskitytään kulloinkin käsillä olevaan asiaan ilman henkilöön menevää arviointia. Itse kuulun ja seuraan aktiivisesti ryhmiä, joissa käsitellään historiaa, kotiseutua, kirjoittamista, taidetta, musiikkia ja käsitöitä. Nämä ovat korvanneet yhdistykset ja toimintapiirit, joissa henkinen ilmapiiri oli usein ahdistava. Tällä hetkellä kuulun neljään yhdistykseen, joista kahdesta olen ilmoittanut eroavani ensi vuoden alussa. Jäljelle jää kotiseutuyhdistys, jonka ainaisjäsen olen. Ja sokerina pohjalla Tekniikan Akateemiset erityisesti jäsenlehtien vuoksi.

Alma

 Alma oli isoäitini ikätoveri ja hyvä ystävä. Hän oli myös isoisäni sisarpuolen tytär. Hänestä ei koskaan puhuttu serkkuna tai tätinä. Hän oli Alma. Alman elämä oli traaginen. Hän menetti isänsä hyvin varhain. Äitinsä, isoäitinsä ja enonsa hän menetti ennen kuin täytti kolmekymmentä vuotta. Tädit ja serkut olivat hänen läheisimpiä sukulaisiaan. 

Alma Nikun talon puutarhassa 1900-luvun alussa Anna Nevanlinnan ottamassa kuvassa.

Alma oli lahjakas lapsi. Koulutodistuksessa oli vain ysejä ja kymppejä. Alman musikaalisuus toi hänelle voittoja laulukilpailuissa. Kansanopiston kronikassa 1920-luvulla pojat kirjoittivat "Alman laulunääni yli muiden helää. Sellainen tyttö vaikka kanttorina huoleti voisi elää." Alman esikuvia laulajattarina olivat "Ruotsin satakieli" Jenny Lind ja Elna Eliasson. Alma oli läsnä laulajatar Elna Eliassonin ensikonsertissa Helsingin Yliopistolla 14.11.1935. Alma lauloi yksin, kvartetissa ja kuoroissa.

Alma oli harras kristitty. Tämä oli hänen elämänsä kivijalka. Alma palveli Herraansa ja ihmisiä. Työuransa hän teki koti- ja talousapulaisena. Joku voisi sanoa: hukattu lahjakkuus. Alma vietti paljon aikaansa Vivamossa kursseilla. Almalta jäi paljon kuvia ja materiaalia Vivamosta. Alman pitkäaikainen koti oli Turussa. 

Kuvassa näkymä Alman kodin parvekkeelta.

Alman kotikirkko oli Turun tuomiokirkko ja tuomiokirkkoseurakunta.

Alman rakkaus kotiseutuaan Sammattia kohtaan ei koskaan ehtynyt. Alma oli Helsingissä asuessaan 1930-luvulla perustamassa Sammattiseuraa ja kuului seuran ensimmäiseen hallitukseen. Alma toimitti Sammatin sanomat numeron 2. Näitä lehtiä on säilynyt viisi numeroa. 

Kuvassa Alma Kaisaniemessä 1934 Länsi-Uusimaa kädessään. 

Lehti oli tärkeä tietolähde muualla asuville sammattilaisille.

Kävimme monena kesänä Alman kanssa Sammatissa, ja 1980-luvulla myös Miinan mökissä. Almalle oli tärkeää käydä isoäitinsä pienessä talossa Haarjärvellä. Talon uudet omistajat ottivat meidät joka kerta sydämellisesti vastaan. Tästä olen vieläkin heille kiitollinen. Matkamme jatkui Miinan mökille, jossa ensimmäisessä käsityönäyttelyssä vieraillessamme Alma kertoi Miinasta, johon Alma oli lapsena tutustunut. Miina oli antanut Almalle pienen muistoesineen. Paikkarin torpalla Alma kertoi Elias Lönnrotista ja torpan historiasta. Koivikon kievarissa lounastimme ja jatkoimme matkaa Sammatin kirkkoon. Hautausmaalla Alma kertoi suvun ja tuttavien haudoista sekä puiden historiasta.

Alma jätti sisarelleni ja minulle suuren määrän kuvia ja kirjoituksia Sammatista, suvusta, Sammatin murteesta, luonnosta sekä Elias Lönnrotista. Harmillista, että hänen suurtyönsä Elias Lönnrotista jäi kesken, kun hänen näkönsä heikkeni, eikä hän pystynyt enää lukemaan ja kirjoittamaan. Alman aineistojen avulla on moni sammattilainen asia ja Elias Lönnrotin elämä konkretisoitunut tavalla, jota ei löydä kirjoista ja jota ei nuorena osannut kysyä.