"Ping Pong" ja kirjoitus

 Lähipiirini ja monet tuttavani kirjoittavat ahkerasti. Osa on ammattilaisia: kirjailijoita, toimittajia ja äidinkielen opettajia. He tuottavat laadukasta tekstiä, jossa oikeinkirjoitus, kielioppi, teemat ja rakenteet ovat oikeaoppisia. Eräs heistä tekee jokaiseen tekstiinsä virheen, joko kieliopillisesti tai oikeinkirjoitusvirheen. Se on hänen tavaramerkkinsä. Osa kirjoittajista on puoliammattilaisia. He kirjoittavat yhtä hyvin kuin ammattilaiset, mutta ansaitsevat elantonsa jostain muusta. Nämä puoliammattilaiset käyttävät vapaa-aikansa kirjoittamiseen ja kirjoittamisen opiskeluun. 

Minä ja muutamat muut, jotka kirjoitamme ahkerasti, olemme amatöörejä. Kirjoitamme, kun siltä tuntuu ja ilmaisemme huolemme tai havaintomme kuten muussa yhteydessä olemme oppineet. Oma kirjoittaminen pohjautuu koulussa opittuun, opiskeluun liittyvien opinnäytetöiden tekemiseen ja työssä kirjoittamiseen. Kaikki nämä ovat vaatineet täsmällistä ilmaisua. Strategiseen kirjoittamiseen sain mentoriltani ohjeen "älä käytä adjektiiveja". Näin ollen olen muutamia kymmeniä vuosia välttänyt laatusanoja. Televisiota katsellessa saatan ajatella, että onpa kaunis ihminen. Kumppani saattaa sanoa "onpa kirveellä veistetty". Samainen kumppani saattaa sanoa "kaunis ihminen" ja minusta hän on pallinaama. Tämä kertoo hyvin sen, miksi asiatekstiin ei kuulu adjektiivit. 

Jotkut kirjailijat rikkovat tahallaan oikeinkirjoitussääntöjä. Tämä on heille tehokeino. Jotkut pitävät tekstiään lennokkaana, kun kirjoittamisen sääntöjä rikotaan. On kirjailijoita, jotka eivät käytä pilkkuja. Virkkeissä ei eroteta päälausetta ja sivulauseita. Virkkeet saattavat olla useita rivejä. Hankalaa luettavaa? Joku toinen erottaa päälauseet pilkuilla. Pitkä rimpsu päälauseita muodostaa virkkeen. Hypitään asiasta toiseen ja kaikki samaa pötköä. Sellaista on todella vaikeaa lukea. Tulee välttämättä mieleen Ping Pong. Pöytätennis on nopea peli. Pallo liikkuu puolelta toiselle eikä silmät tahdo pysyä mukana. Kutsun pilkutonta kirjoitusta ja päälauseiden erottamista pilkuilla pisteen sijaan "Ping Pong"-kirjoitukseksi. 

Samaan "Ping Pong"-sarjaan luen huonosti taitetut kirjat. Kun tehokeinoina käytetään kaikkea mahdollista: vasen suora, oikea suora, keskitetty, tasareunat ja vielä samalla sivulla, on vaikutelma levoton ja ikävä lukea. Usein se, mitä kirjoittaja tai taittaja pitää hienona, on lukijalle kiusallista. Rauhallinen visuaalinen ilme ja oikeaoppisesti kirjoitettu teksti on helppolukuinen. Tekstistä löytyy rytmi, joka vie mukanaan kuin valssi.

Roolit

 Seuraan innokkaasti yhteiskunnallisia tapahtumia ja politiikkaa. Tässä suhteessa eilinen, koronasyksyn syyskuun viimeinen päivä oli ravisuttava. Monta tuntia nettilähetysten seurantaa. Ensin Trump vs. Biden. Neljä vuotta sitten seurasin keskustelut suorana yöllä. Nyt tyydyin katsomaan nauhoituksen päivällä. Olen pitänyt Mr. Presidenttiä öykkärinä. Sain tälle käsitykselle vahvistuksen. Hän käyttäytyi kuin huomionkipeä viisivuotias. Toinen sentään yritti välillä puhua asiaa. Täysin hämäräksi jäi mikä oli faktaa ja mikä fiktiota kummankin puheessa. 

Heti perään seurasin suorana oman eduskuntamme välikysymyskeskustelua, joka pelottavan paljon muistutti aiemmin seuraamaani keskustelua. Syyttelyä! Herjaamista! Päälle puhumista! Tässäkin keskustelussa tuntui unohtuvan roolit. Yhteiskunnan instituutiot ja niitä hoitavat henkilöt eivät nykyisin osaa toimia tehtävänsä mukaisessa roolissa. Hallitus vs. oppositio! Kummalla tulee olla kristallin kirkas suunnitelma asioiden hoitamiselle? Tämän ja edellisen hallituksen aikana on striimatuissa keskusteluissa ollut havaittavissa roolien sekoittumista. Pääministerillä tuntuu olevan samanlainen ongelma kuin herra Trumpilla. Itsekeskeinen, herkkähipiäinen, äksy, kokematon ja tietämätön oman ideologiansa vanki. Vain asiantuntijoiden kirjoittamat puheet ovat hallittuja. Tosin esiintyminen on kontrolloidumpaa kuin Trumpilla.

Paikallispolitiikassa usein törmää samankaltaisiin ongelmiin. Omaetu ensin! Välillä unohtuu jäävätä itsensä ja niin toimitaan esteellisenä. Asioita ei tarkastella kokonaisuuksina. Linjaukset muuttuvat ja eri alueita kohdellaan eri tavoin. Pahimmassa tapauksessa, jos oma kanta ei voita, niin valitetaan oikeusistuimiin.

Omassa työssäni oli selvät roolit ja niihin liittyvät toimintatavat. Asioiden käsittely ja perustelut pohjautuivat faktoihin. Kunnioitettiin toisten näkemyksiä. Neuvoteltiin. Asetettiin laadulliset ja numeeriset tavoitteet ja niihin aidosti pyrittiin. Jokainen pysyi roolissaan. Tulosta syntyi.

Tämän päivän yhteiskunnassa parhaiten roolissaan pysyvät mielestäni opettajat. He noudattavat opetussuunnitelmia ja työnantajan ohjeita myös silloin, kun omat ajatukset ja mielipiteet poikkeavat ohjeista. Ikävää, että opettajan status yhteiskunnassa on muuttunut yhteisön tukipilarista sylkykupiksi. 

Jäätyäni pois työelämästä olen ollut mukana joissakin harrastuksissa ja yhteisöissä. Olen päätynyt aikuiseksi aktivistiksi ja vapaaksi kirjoittajaksi. Monissa harrasteyhteisöissä on kellokas, jota muut lehmälauman tavoin seuraavat. Jos joku muu sanoo samaa kuin kellokas, niin häntä ei kuunnella. Kellokasta jumaloidaan. Edellä kuvatun kaltainen virallinen tai epävirallinen harrasteyhteisön organisoituminen tekee harrastamisen vastenmieliseksi. 

Kuvassa maalaamani ystävyyden ikoni vuodelta 2011. Kristus ja Menas.

Hauskin autoni

 Kolmekymmentä vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa. Menin töihin firmaan, jonka autopolitiikka oli mahtaileva. Niin minullekin tuli käyttööni kirkkaanpunainen, saksalainen ja sporttinen auto. Auton hankinnan hoiti konsernin talousjohtaja. Autoa odotellessani ajelin väliaikaisella autolla, joka ei ollut sporttinen. Eräänä perjantaina autoliikkeestä ilmoitettiin, että minulle tilattu auto on noudettavissa. Sovimme, että haen sen lauantaiaamuna ja vien samalla väliaikaisen auton pois.

Olimme perheen kanssa suunnitelleet mökkiviikonlopun. Sovimme järjestelyt siten, että haen auton aamulla yhdessä sisareni kanssa. Jatkamme suoraan matkaa mökille. Siihen aikaan puolet suvustamme asui samassa korttelissa. Päätimme sisareni kanssa mennä autokauppaan heti, kun se aukeaa. Tapasimme autollani. Autoliikkeessä ei firmamme yhteyshenkilö ollut sovitusta tapaamisesta huolimatta paikalla. Jäimme odottelemaan. Meihin luotiin epäileviä katseita henkilökunnan puolelta. Emme selvästikään olleet liikkeen kohderyhmää. Nuoret naiset verkkareissa! Odoteltuamme runsaan vartin tuli yksi automyyjä kysymään miten voisi olla avuksi. Kerrottuani, että olemme noutamassa oven pielessä seisovaa punaista paholaista, hän ohjasi meidät työpisteelleen. Minä ja myyjä istuimme vastakkain pöydän eri puolilla. Sisareni seisoi takanani, hänelle ei ollut tuolia. Kun asiat olivat lähes loppuun käsitellyt, tuli paikalle se myyjä, jonka piti asiaa hoitaa. Samalla vastapäätäni istuva mies sanoi "lähetämme nämä paperit allekirjoitettavaksi firmaanne". Takaa yhteyshenkilömme totesi "eikös sinulla ole allekirjoitusoikeus". Totesin, että ko. firman toimitusjohtajana voin ne allekirjoittaa. Kuin taikaiskusta kohtelumme muuttui. Molemmat herrat saattoivat meidät autolle. Nostivat viikonloppukassimme väliaikaisesta autosta uuteen autoon. Avasivat meille ovet. Olisivat kai meidätkin nostaneet. Siinä kumarreltiin ja kiiteltiin. Ilmeisesti pelättiin konsernimme asiakkuuden menettämistä.

Joitakin aikoja myöhemmin olin illalla työpäivän jälkeen matkalla kotiin autollani, joka sai miesten päät kääntymään. Pysähdyin liikennevaloihin ennen pitkää suoraa. Jotenkin tuntui siltä, että joku tuijottaa. Oikeanpuoleisella kaistalla nuorimies katsoi autoani ja minua. Mittailimme siinä toisiamme. Minä paalupaikalla. Nuorimies kakkosruudussa, päättyihän hänen kaistansa suoranpäässä. Hänellä oli väistämisvelvollisuus. Valot vaihtuivat. Starttasimme. Autoni kiihtyi paremmin. Ennen suoran loppumista nopeuteni oli lähes sata viidenkympin nopeusrajoitusalueella. Melkein yhtä nopeasti kuin autoni kiihtyi tulin järkiini. Tuollainen oli tyhmää. Samana iltana päätin, että lähden autoni kanssa käymään sen kotiseuduilla. Niin astuimme laivaan kesälomani ensimmäisenä päivänä. Saksalaisilla Autobahnoilla autoni päästi liialliset höyryt itsestään. Minä sain riittävästi testata autoni kiihtyvyyttä ja nopeutta. Ei tarvinnut enää hurjastella kotimaassa.

Seuraavana talvena Turun tätimme hautajaiset olivat arkipäivänä. Matkasin sinne autollani. Siunaus- ja muistotilaisuudessa kirkon työntekijät, sisareni ja minä olimme ainoat työikäiset. Kappelista seurakuntasalille oli matkattava autoilla. Suurin osa saattoväestä kulki takseilla. Minä tietenkin omalla autollani. Turun tätimme oli harras uskovainen, musikaalinen ja lahjakas kirjoittaja. Sisareni luki muistotilaisuudessa tädin tekstejä. Minä seurustelin papin kanssa ainoana aiheenamme pihalla hehkuva autoni ja sen ominaisuudet. Keskustelu käytiin papin aloitteesta.

Vaikka oli hauskaa, niin näiden ja muiden vastaavien kokemusten vuoksi osaan iloita harmaasta kansanautostani.