Koronan aikana meillä on käynyt sisällä nuohoojan ja sohvan tuoneen kaksikon lisäksi neljä henkilöä. Molempien kaksi lähisukulaista. Tavatessamme muita olemme pääsääntöisesti käyttäneet maskia. Tapaamiset ovat olleet maksimissaan muutaman tunnin mittaisia.
Ennen koronaa kävin neljän viikon välein kampaajalla. Nyt hiukseni ovat kasvaneet yli 15 senttiä. Poninhäntäni on kuten lapsena ja nuttura kuten lapsuuteni mummoilla. Kohta tuon meillä asuvan miehen on tartuttava saksiin, kun en vielä uskalla mennä kampaajalle.
Koulutukset ja kokoukset netissä ovat tuoneet monta hauskaa hetkeä. Taustalla tapahtuvat vedenkohinat ja seikkailijat huvittavat. Toisaalta kommunikaatio on välillä hyvin suorasukaista jopa ilkeää. Kummallista miten netin kautta voi olla keljumpi kuin kasvokkain. Hauskojakin tapahtumia on kuten vähäpukeiset kämppikset. Ilkeilyn ohella on esiintynyt huvittavavia kysymyksiä esimerkiksi "Miten tämän kokouksen kilometrikorvaukset maksetaan?", vaikka kysyjä oli mukana meetin kautta kotoaan käsin.
Erakoitumiseni on edennyt niin pitkälle, että melkein joka kerta minulta meinaa mennä käämi kaupan kassalla, kun joku maskiton puskee kylkeeni kiinni. Minä ärisen ja mies häpeää. Minusta on käsittämätöntä se välinpitämättömyys, mikä noissa ihmisissä piilee. Tiedon puute ei voi olla syynä, jos osaa lukea tai ymmärtää joko suomea, ruotsia, englantia tai venäjää. Ainakin näillä kielillä kuulutukset kaupoissa toistuvat. Ostosten tekeminen on muuttunut siten, että käymme kaupassa vain kerran viikossa.
Monille käsienpesu on uusi kokemus. Tämä on minusta hämmästyttävää. Olen koko ikäni pessyt käteni aina, kun tulen kotiini ulkoa. Pesen käteni aivan ensimmäiseksi myös silloin, kun on tarve vessassa asioinnille. Pesen tietysti kädet uudelleen tarpeenteon jälkeen. Pesen kädet ennen keittiötöitä, ruokailua, kahvihetkeä jne. Nykyisin pesen joka kerta kynsien aluset ja sormien välit. Kaupungin vesilaitos ja Dermosil kiittävät. Käsidesin käyttö on samalla tasolla kuin ennen koronaa.
Koska ravintolat ovat olleet suljettuina pitkään, niin ruokailemme päivittäin kotona. Olen selvästi kehittynyt ruuanlaittajana. Viikonloppuisin saatamme tehdä ruokaa yhdessä. Siihenkin on muotoutunut työjako. Joka aamu teemme aamiaisen siistissä keittiössä. Keittiön siistimisestä illalla on tullut minulle rutiini. Heittäydyttyäni vapaaksi taiteilijaksi olen pyrkinyt eroon rutiineista, mutta korona-aikana ne pitävät ihmisen järjissään. Kuinka odotankaan sitä hetkeä, kun pääsen hyvässä seurassa pitkälle illalliselle laadukkaaseen ravintolaan. Montako vuotta joudun odottamaan sitä, että tuo ravintola on Italiassa?
