Sananvapautta, tasa-arvoa ja häirintää

Viime syksynä nykyinen oikeusministerimme totesi Eduskunnan kyselytunnilla "meillä on sananvapautta". Mietin pitkään tarkoittiko hän mitä sanoi vai oliko kyse ruotsinkielisen tahattomasta ilmauksesta. Mitä enemmän asiaa olen pohtinut sitä vakuuttuneempi olen, että hän tarkoitti mitä sanoi. Meillä on todellakin sananvapautta, mutta sitä säätelee monet muut lait ja sopimukset. Ihmisten huonokäytös nettikirjoittelussa tarkoittaa sitä, että kaikkien sananvapaus kapenee kokoajan. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että emme enää ole tasa-arvoisia sananvapauden suhteen. Erilaisen mielipiteen ilmaiseminen voi johtaa jopa syytteeseen. Ikääntyneet ihmiset eivät enää uskalla ilmaista mielipiteitään käyttäen nuoruudessaan oppimiaan sanoja, koska sanat saatetaan nykyisin kokea rasistisiksi, vaikka sanoja ei sitä tarkoittaisi. Sananvapauden rajoittaminen rajoittaa myös monimuotoisuutta, joka on kautta aikojen koettu yhdeksi kehityksen moottoriksi, erilaisuus on voimavara.


Tasa-arvon olen jo nuoruudessani ymmärtänyt miehen ja naisen väliseksi tasa-arvoksi. Olen iloinnut lasikattojen rikkomisesta, kun joku nainen on saanut aiemmin vain miehille kuuluneen tehtävän. Nykyisin tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle. Itse en ole koskaan töissäni kokenut tilannetta, jossa naisena olisin ollut miestä heikommassa asemassa. Toimin koko ikäni miesvaltaisella alalla. Olin "jätkä" "jätkien" joukossa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että en olisi voinut pukeutua kuten nainen korkokenkineni ja meikkeineni. Olin erilainen, mutta tasa-arvoinen sekä tehtävien että palkitsemisen suhteen. Meillä muutamilla naisilla oli välillä tosi hauskaa esimerkiksi häirintätilanteissa. Eräässä organisaatiossa oli miesjohtaja, joka tarrasi naisten rintoihin, kun tuli vastaan käytävällä. Emme kokeneet tätä häirinnäksi, vaan naureskelimme kaverille, jota pidimme ressukkana. Todelliset häirintäyritykset torppasimme heti alkuunsa, niin ei ole tarvetta jälkikäteen syytellä ketään.


Suurimmat pettymykset sananvapauden ja tasa-arvon saralla olen kokenut yhdistyksissä. Monissa yhdistyksissä jäsenten tehtävien jako ei toteudu ihmisten kompetenssien mukaan, vaan jollain aivan erilaisilla kriteereillä. Joissakin yhteyksissä koin, että minä naisena kelpasin kahvinkeittäjäksi ja juoksutytöksi. Saman aikaisesti joku harrastelija mies sai tehtäväkseen strategiaan, tietotekniikkaan tai visuaaliseen esittämiseen liittyvät tehtävät. Ne, joihin minulla olisi ollut ammattitaito. Pahimmillaan yhdistys maksoi noista tehtävistä ulkopuoliselle. Tästä voisin päätellä, että asiantuntijaorganisaatioissa on tasa-arvon saavuttaminen helpompaa kuin joissakin hyvin heterogeenisen porukan satunnaisissa yhdistyksissä. Onneksi näissä voi aina äänestää jaloillaan tai toimia tarkkailijana aktiivisen toimimisen sijaan. Erilaisuuden sietäminen tuo vahvuutta. Joukosta, jossa on vain saman henkisiä, voisi todeta "joukossa tyhmyys tiivistyy".

Museoiden helmet

Viikonlopun keskustelussa kävi ilmi, että Lontooseen matkaavat ystäväni vierailevat ensisijaisesti Sherlock Holmes -museossa. Lyhyen pohdinnan jälkeen ajattelin - miksi ei. Ei aina tarvitse mennä suureen ja tunnettuun museoon jonottamaan. Mietin omia museokokemuksiani, joita on satoja. Etsiessäni helmeä näiden joukosta suljin pois kirkot, taidemuseot, kansallismuseot, paikalliset yleismuseot, ruukit ja kaivokset. Jäljelle jäivät pienet kotimuseot ja teemamuseot. Nämä sen vuoksi, että niissä voi kokea ja tutkia lyhyessä ajassa jotain erikoista. Luonnollisesti niissä voi viipyä pitkään, tutkia kaikki mahdolliset yksityiskohdat ja mahdollisesti kuunnella oppaan kertomusta. Suuret museot ovat helminauhoja, joista on vaikea havaita se paras helmi. Pienet teemamuseot ovat yksittäinen helmi.

Euroopassa kolmen kärki on minulla Krakovan akatemian museo, jossa voin istua vanhassa luentosalissa ja kuvitella kuuntelevani samaa luentoa Nikolaus Kopernikuksen kanssa. Toinen on Giacomo Puccinin syntymäkoti historiallisessa Luccassa Italiassa. Kolmas kohde on myös Toscanassa ja se on oliivipuurinteessä sijaitseva Leonardo da Vincin syntymäpaikka. Näissä voi aistia paikan vaikutusta kunkin merkittävään uraan. Luonnollisesti helmiä olen nähnyt pitkin Eurooppaa, mutta nämä nousivat yksinkertaisessa karuudessaan kärkeen, koska niissä voi aistia samaa tunnelmaa kuin suurmiehet aikoinaan.

 

Suomessa tunnetuin kotimuseokeskittymä lienee Tuusulanjärven rantatien varrella olevat taiteilijakodit. Kun mietin Lohjan teema- ja kotimuseoita, niin heräsi kysymys - miksi ne eivät ole yhtä tunnettuja. Lohjalla on yksi maan hienoimpia teemamuseoita yksityinen, pieteetillä rakennettu Kaarteen Sotamuseo. Kun sinne astuu sisälle, on keskellä Talvi- ja jatkosotaa. Siellä voi nähdä ja kokea sodan monipuolisesti varsinaisista sotatoimista aina kotirintamaan ja sotalapsiin. Erityisesti voi vielä mainita omistajan asiakkaan huomioonottavan opastuksen. Toinen teemamuseo Lohjalla on Ahjonsuun kauppa, joka on alkuperäisessä 1960-luvun sekatavarakaupan kuosissa. Tämä museo on auki vain sopimuksen mukaan ja Salmen päivänä 5.8.

Minulla on ollut mahdollisuus vierailla kahdessa edelleen yksityiskäytössä olevassa kotimuseossa Lohjalla. Ne ovat Arvid Järnefeltin Rantala ja Arkkipiispa Johanssonin kesähuvila Karkalissa. Molemmat ovat säilytetty rakentajansa muistoa kunnioittaen ja niihin pääsystä tulee sopia erikseen nykyisten omistajien, jälkeläisten kanssa. Kiitos, että otitte vastaan ja vielä kerroitte rakennuksista ja niiden omistajista.

Vielä puuttuu helmien helmi, Sammatti, jossa on kolme ainutkertaista ja vertaansa vailla olevaa kotimuseota. Paikkarin torppa, Elias Lönnrotin syntymäkoti, jossa voi vierailla Sammatin Haarjärven kylässä. Vaikka olisin vain viisi minuuttia torpan tuvassa, voin sieluni silmin nähdä Elias -vauvan nukkuvan kehdossaan tai nuoren Eliaksen lukevan tuvan ikkunan ääressä. Tarkemmin voin tutustua Elias Lönnrotin lapsuuteen ja torpan historiaan niin halutessani. Neljän kilometrin päässä voin vierailla Elias Lönnrotin vanhuudenkodissa, jossa voin mielessäni nähdä kotoisasti pukeutuneen monialaisen tiedemiehen työskentelevän työpöytänsä ääressä piippua poltellen.

Kolmas kohde Sammatissa on Lohilammen museo, joka on vanha rustholli 1700 -luvulta. Kun taloon astuu sisälle, on eri ajassa, siellä on aika pysähtynyt. Kaikki kolme sammattilaista kotimuseota ovat paikkoja, joissa voi kokea olevansa toisessa ajassa. Niissä voi aistia talon hengen jo muutamassa minuutissa. Niissä on paljon yksityiskohtia, joiden tutustumiseen voi käyttää aikaa vaikka kuinka paljon. Omat parhaat hetkeni olen viettänyt näissä helmissä Tarinataituria kuunnellen.