"Suositeltu sinulle: Juuri nyt: Saksa..." näin alkaa paikallislehden minulle lähettämä sähköposti. Tilaajaextraan on valittu (kuka? ja millä perusteella?) lehden juttuja, joiden arvellaan kiinnostavan juuri minua. Nykyisin minulle tulee maksimissaan muutamia kymmeniä sähköposteja päivässä. Suurimman osan poistan niistä lukematta, jos havaitsen ne mainoksiksi. Tähän ikään mennessä olen oppinut tietämään, mitä tarvitsen, ja etsimään tarvittavan tiedon. Kauhulla ajattelen työssäoloaikaa, kun sähköiseen postilaatikkoon tupsahti vähintään 150 postia päivässä. Ne olivat pääsäätöisesti informaatiota, jota tarvitsin työssäni, tai viestejä, jotka vaativat toimenpiteitä. Joskus lähettäjä oli merkannut viestinsä erittäin tärkeäksi, mutta kenelle, itselleen vai minulle. Useimmiten nämä punaisella huutomerkillä varustetut viestit olivat mainoksia minulle tai yritykselleni tarjottavista palveluista.
Ryhdyin pohtimaan informaatioähkyä, josta jo viime vuosituhannella puhuttiin ja kirjoitettiin paljon. Tuolloin käynnistettiin monia tietoverkkoihin perustuvia hankkeita palveluiden ja sovellusten kehittämiseksi helpottamaan ihmisten arkea. Kaivoin kirjahyllystäni Jussi T. Kosken 1998 julkaistun kirjan "Infoähky". Lukiessani tuota kirjaa välillä nauran kippurassa ja välillä ajattelen, että olisipa tuotakin varoitusta kuultu. Kirjan alussa lainataan D.D. Hadea:
Informaatio on orjuutta toisten ajatuksille.
Tieto on vapautta ja voimaa ajatella itse.
Tietoyhteiskunnassa meille jokaiselle tulee informaatiota monista kanavista. Perinteisiä ovat radio, TV, lehdet, kirjat, kirjeet, painetut tiedotteet ja mainokset. Netissä ovat käytettävissä erilaiset sovellukset ja palvelut. Jokainen valitsee itselleen sopivat. Minua huvittaa, kuinka koronaepidemian alussa seurasin päivittäisiä tiedotustilaisuuksia ja asiantuntijoiden arvailuja. Muutamassa viikossa kiinnostus väheni, ja lopulta seurasin tapausmääriä satunnaisesti. Koronakammo oli kuitenkin syntynyt ajatuksiini. Samaa kaavaa on edennyt Ukrainan tilanteen ja Nato-keskustelun seuraaminen. Tietyssä pisteessä ei enää siedä ainoatakaan asiantuntijaa omassa olohuoneessaan.
Minulle on ollut kohtalaisen helppoa luoda oma informaatiokanavien kokoonpano. Tietotekniikan hyväksikäytön ammattilaisena olen valinnut paperittoman vaihtoehdon aina, kun se vain on mahdollista. Tällöin toimiva teknologia on ensiarvoisen tärkeää: nopea nettiyhteys, sopivat laitteet ja sovellukset. Tämä tuokin esille teknologian merkityksen, mutta se ei kuitenkaan ole tärkein asia. Tärkeämpää on se, miten tuota teknologiaa käytetään hyväksi. Usein kehittäjillä toiminnallisuus jää teknologian jalkoihin. Tästä varoitti koulutusta koskien Bill Gates jo vuonna 1995:
Tulevaisuuden kansankynttilät eivät tyydy näyttämään lapsille, miten löytää informaatioita tietoverkoista.
Heidän on yhä rakennettava lasten suullisia ja kirjoitustaitoja, ja tekniikka on tässä vain ponnahduslauta tai apuväline.
Valitettavan monilla paikkakunnilla teknologia on tärkeintä, mutta mahdolliset apuvälineet ovat opetuksessa keskeneräisiä tai toimimattomia. Tarjontaa on paljon, mutta tarpeellisen ja käyttökelpoisen valinta tuntuu olevan vaikeaa. Miten lapset voivat oppia valitsemaan tarvitsemansa, jos se on kuntien tietotekniikkatiimeille ja opetuksesta vastaaville vaikeaa? Tämä aiheuttaa niin lapsille kuin aikuisillekin infoähkyn.
Overload on ylivuototila, jolle teknologiassa on hallintamekanismit. Mutta entä ihmisen aivot? Kun informaatio jakautuu kymmeniksi samanaikaisiksi virroiksi ja toiminta pirstaloituu lyhyiksi ja samanaikaisiksi tehtäviksi, niin miten ihmisen mieli ja fyysinen kunto sen kestävät? Yhä useammin huonosti, kun ihminen tuntee itsensä ahdistuneeksi ja turhautuneeksi. Yhä useammin ihminen näkee ja hallitsee paljon pieniä asioita tai osakokonaisuuksia, mutta kokonaiskuva on hukassa. Puhutaan isosta kuvasta, mutta nähdään vain osia. Kun tietoyhteiskunnassa sekä työ- että vapaa-aika vietetään tietoverkoissa, niin informaatiota on yksinkertaisesti liikaa, eivätkä aivot lepää koskaan. Tämä aiheuttaa stressiä, ongelmia hallita työtehtäviään ja lopulta masentuneisuutta.
Infoähkyn ehkäisylle on monia menetelmiä, jotka tukevat ihmisen informaatiolukutaitoa. Miten ihmiset oppivat arvioimaan tietojen merkityksellisyyttä ja luotettavuutta? Sen tiedän, että tätä ei tehdä teknologia edellä ja lähtemällä mukaan kaikenlaiseen haihatteluun. Pitääkö vastuullisesta toimintatavasta luopua, jotta voi valita vain itselleen mieluisan informaation? Aiheuttaako tuollainen toimintatapa huonon omantunnon niille, joilla se vielä on olemassa?
