Koiranelämää

 Minä olen Vili, koira. Emäntäni on Elsa, joka hemmottelee minua. Saan päivisin hyvää ruokaa. Elsa lähtee kanssani ulos, oli sää mikä hyvänsä. Elsa on lenkkeillessämme aika suurpiirteinen. Minulla on pimeällä heijastinliivi, mutta Elsa kulkee ilman heijastinta. Elsa ostaa minulle enemmän joululahjoja kuin kenellekään muulle. Minun täytyy repiä ne kaikki auki jouluaattona, vaikka haluaisin nauttia herkkupaketin sisällöstä. Nyt sain jouluna herkkujen lisäksi leluja ja vaatteita.

Yhdessä paketissa oli töppöset. Elsa toivoo, etteivät jalkapohjani palele pakkasella. Niitä piti kokeilla ensimmäisenä pakkaspäivänä. Noloa! Onneksi Elsa unohti avaimensa ja pääsin livahtamaan pakoon. Siitä se soppa syntyikin. Minä yritin kiskoa töppösiä pois jaloistani naapurin kompostorin takana. Elsa soitteli ja sometti "Vili on kadonnut". Kun en saanut töppösiä jalastani, niin palasin vähin äänin kotiin. Ei Elsa ottanut töppösiä pois, vaan sometti "hän on löytynyt". Niin puhelin lauloi koko illan samaa laulua "hienoa, että hän löytyi".

Kerran kakkasin erään portin eteen, kun olin syönyt paljon herkkuja ja minulla oli ripuli. Elsa olisi jatkanut matkaa kanssani, mutta talosta tuli vihainen mies. Mies käski siivota kasan pois, koska se oli hänen pihallaan. Portti oli siis pihan puolella. Elsa totesi viileästi, että se on löysää ja yritti potkia jätöstäni sivuun. Mies jo punoitti ja komensi siivoamaan kunnolla. Niin Elsa kantoi kasaani toiselle puolelle katua ojaan uudet nahkahanskat kädessään. Haju niistä hanskoista ei lähtenyt koskaan. Tämän jälkeen minä kakkasin aina viereisessä korttelissa jalkakäytävälle. Siinä ne jätökset ovat yleensä vielä seuraavanakin päivänä. Joskus joku on saattanut astua kasani lyttyyn.

Nyt on uudenvuoden aatto ja Elsa on panikoinut jo monta päivää, että Vili pelkää ilotulitteita. En niitä oikeasti pelkää, mutta Elsan mieliksi olen pelkäävinäni. En suostu ulos. On kiva kerrankin löhöillä rauhassa ja tehdä tarpeet sanomalehdelle kuten pentuna. Veljeni Huli, joka asuu syntymäkodissani, ei pelkää paukkuja. Hulille on opetettu, ettei pommeja ja paukkuja tarvitse pelätä. Huli sai minutkin uskomaan, että pelko on turhaa. Taas Elsa somettaa, että älkää paukutelko Vili pelkää. Elsa kiroilee ja haukkuu kaikki ne, jotka haluavat ampua ilotulitteita.

Meidän naapurissa asuu mummeli, jonka nimi on Martta. Martta pelkää koiria. Hänen entisen naapurinsa pieni puudeli oli purrut aikoinaan Marttaa nenään. Martan nenässä on vieläkin arpi. Minua Martta ei pelkää, antaa karkkejakin ja kertoo juttuja. Minä säälin Marttaa, joka pelkää koiria joka päivä. Me koirat pelkäämme ilotulitteita kahdeksan tuntia vuodessa. On se iso ero. Haluaisin kertoa Martalle, että naapurit ilkkuvat hänelle hänen koirapelostaan. Vaikka kyllä Martta sen tietää. Muutamat ovat huomautelleet hänelle mielenosoittamisesta.

Juttelin kerran veljeni Hulin kanssa, kuinka epäreiluja ihmiset ovat toisilleen. Koirat pääsevät joka paikkaan, mutta ei allergiset ihmiset. Oikeasti on ihmisiä, jotka ovat allergisia koirille, eivätkä voi käydä kirjastoissa, kaikissa kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa, joihin koirat pääsevät. Me, Huli&Vili, toivomme, että ihmiset välittäisivät toisistaan yhtä paljon kuin meistä eläimistä. Jos korona olisi meidän koirien sairaus ja ihmiset levittäisivät sitä koiriin, niin kaikki käyttäisivät maskia.

Vihreä joulutee

 Tämän joulun puhutuin juoma lienee vihreä joulutee. Keitos on hyvin monimerkityksellinen. Olisi houkuttelevaa kirjoittaa Marian ja Pekan myrkkyseoksesta, mutta jätän aiheen julkiset kannanotot muiden tehtäväksi. Haluan kuitenkin kirjoittaa Pian ja Liisan vihreästä jouluteestä. Tämä nousi lehdistössä esille, kun Helsingin koulujen opettajat saivat joulupussinsa: kaksikymmentä pussia vihreää jouluteetä, jonka vähittäismyyntihinta on 3,15 euroa, kaksi tuikkua ja kaksi suklaakaramellia sekä kiitoskortin.

Mielestäni harkinta petti tässä joululahjassa monin tavoin, vaikka perusteitakin löytyy. Aikoinaan kouluissa jaettiin opettajille ja oppilaille joulupussit, joissa oli omena ja pipari. Tuikut ilmeisesti symbolisoivat kansankynttilöitä ja suklaakarkit kiitosta. Vihreän jouluteen näen tulevien kunnallisvaalien näkökulmasta kehotuksena opettajille äänestää tiettyä puoluetta.

Itse juon teetä vain, jos olen sairas. Silloin teen tulee olla mustaa, haudutettua Assam-teetä. Kaikki muunväriset ja maustetut teet ovat mielestäni juomakelvottomia. Olen hyvän ja vahvan kahvin ystävä. Ei tulisi mieleenikään juoda pikakahvia. Sama koskee teetä. Ei teepusseja, vaan huolella haudutettua teetä. Uskon, että ainakin puolet opettajista asettaa kahvin teen edelle. Tuntemistani teenjuojista osa ei pidä vihreästä teestä. Näin ollen arvokkain lahjanosa on kohdennettu marginaalityhmälle.

Olen joskus omassa työelämässäni miettinyt joululahjoja ja niiden symboliikkaa. Usein asiakkaille ja henkilökunnalle annettiin lahjaksi erilaisia mainoslahjoja. Ymmärsin pyyhkeet henkilökunnalle, että paremminkin olisi voinut mennä, mutta sama lahja asiakkaalle. Saattoi käydä niin, että lahja josta pidin, oli jonkun toisen mielestä typerä. Sain kerran eräältä yhteistyökumppanilta sopraanon esittämiä joululauluja. Ensimmäinen ajatukseni oli "näin paljonko ne mua vihaa". Pidän baritonien, bassojen ja jopa tenoreiden esittämistä joululauluista. 

Mielestäni kaikki opettajat, jotka ovat tämän vuoden aikana joutuneet aivan uuden eteen työssään, ansaitsisivat kunnollisen joulubonuksen. Ensin keväällä siirryttiin valmistautumattomina etäopetukseen. Opeteltiin uudet tavat ja opetettiin ne etänä oppilaille ja vanhemmille. Päivät venyivät pitkiksi, kun hoidettiin normaalit oppiaineet ja vielä yksilöllinen eteneminen etänä. Nyt syksyllä on pitänyt saada taas kaikki veneeseen. Samanaikaisesti lähiopetuksen kanssa on monella opettajalla ollut myös etänä olevia karanteenilaisia opetettavanaan. 

Joululahjan tulisi tulla antajaltaan sydämestä ja pyytämättä. Lahjan arvolla ei ole muuta merkitystä kuin se, että saaja ei saa kokea lahjaa nöyryyttävänä. Vaikka lahja ei miellyttäisikään, niin sitä pitäisi pystyä arvostamaan. Lahjansaajan pitäisi pystyä kokemaan samaa iloa kuin vanhempi, joka saa lapseltaan itsetehdyn yllätyslahjan. Hyvää joulua kaikille kera joulujuoman olipa se kahvi, glögi, kuohuviini tai Vihreä joulutee.

P.S. Joulupukki on tänä jouluna etänä!

Santa Lucia

 Joulukuun kolmastoista on Lucian päivä, kalenterissa Seijan päivä. Lucia eli 300-luvulla Syrakusassa. Lucia oli vainottu kristitty. Lucian tarinaan voi tutustua kirjoista ja netistä. Meillä on tapamme viettää Lucian päivää. Omakohtaisesti muistan vieläkin pari Luciaan liittyvää tapahtumaa 1980-luvulta. Ensimmäinen oli asiakasyrityksessä, jossa Lucian päivän aamua vietettiin yhteisellä kahvitilaisuudella. Tilaisuudessa lauloivat toimitusjohtajan lapset Santa Lucian.

Toinen tapahtuma sijoittuu Syrakusan kaupunkiin. Olimme sisareni kanssa Sisiliassa ja kiertelimme vuokraamallamme autolla eri puolilla. Syrakusassa satuimme basilikalle ja katakombeille, Catacombe di San Giovanni. Pihalle oli kokoontunut parikymmentä ihmistä, portit suljettiin. Italiaa puhuva mies opasti meidät maan alle, katakombeihin. Hieman pelkäsin, ovatko ne yhtä ahtaat kuin Roomassa, mutta ei, käytävät olivat leveämmät.

Alhaalla eräs rouva havaitsi, että porukka ei ymmärrä lainkaan, mitä opas puhuu. Hän kysyi mieheltä jotain italiaksi ja kääntyi sitten muun joukon puoleen ja tiedusteli, haluammeko opastuksen englanniksi vai saksaksi. Viittoilimme siinä jokainen. En muista, kumpaan kieleen tämä rouva käänsi italiankielisen opastuksen, mutta saimme paljon enemmän irti tästä kierroksesta. Olimme tunnistaneet rouvan jo pihalla, hän oli Brita Kekkonen. Emme halunneet häiritä häntä ja hänen seuruettaan, mutta kadulle päästyämme kiitimme selvällä suomen kielellä.

Pyhän Lucian ikoniin tutustuin 2011 kultauskurssilla. Aloin silloin maalata omaa Luciaani. Maalatessani tutustun tarinaan. Jos ikoni on tarkoitus siunata, niin silloin teen sen oikeaoppisesti. Muutoin siitä tulee pyhä kuva.

Viimeisimmän kerran olen kuullut Santa Lucian livenä Sammatin koululaisten esittämänä seurakunnan joululounaalla. 

Kallio presidentiksi 1937

Kuinka isäni, joka täytti juuri 90 vuotta, saattoi antaa äänensä 1937 presidentin valitsijamiesvaalissa?

Kyösti Kallio valittiin Suomen tasavallan presidentiksi 1937. Hän voitti valitsijamiesvaalien toisella kierroksella vastaehdokkaansa. He olivat entiset presidentit Ståhlberg ja Svinhufvud. Kallio sai 177 valitsijamiesääntä. Kallio edusti tuolloin Maalaisliittoa. 

Kyösti Kallio

Kallion arvoja olivat tasa-arvon edistäminen, tasavaltalaisuus ja kristillisyys. Hän oli absolutisti ja merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kallion toimintatapa oli sovitteleva. Nämä seikat tekivät isovanhemmistani, Liisasta ja Matista, Kallion kannattajia.

Kallion intohimona oli yhteiskunnallisten tehtävien rinnalla maanviljelys. Samaa voisi sanoa isoisästäni Matista, joka oli maanviljelijä, liikemies ja yhteiskunnallinen aktiivi. Isoäitini Liisa huolehti kodista ja perheestä antaen näin tukensa Matin toimille.

Matti Partanen

Isäni Pekka kertoi perheen juhlalounaalla täyttäessään 90 vuotta Kallion valinnasta presidentiksi. Isoisä Matti oli Raudun pitäjän Mäkrän äänestysalueella vaalivirkailijana. Mäkrän vaalialueeseen kuului myös naapurikylä Orjansaari, isäni perheen kotipaikka.

Kaksipäiväisen vaalin toisen päivän aamulla olivat isä Matti ja jo äänioikeutettu perheen esikoinen Toivo matkanneet Orjansaaresta Mäkrälle. Toivo palasi kotiin annettuaan äänensä todennäköisesti Kallion valitsijamiehelle.

SA-kuva: Mäkrän taistelukenttä ja tie Mäkrälle

Illansuussa äiti Liisa ja Vanhasen Varpu läksivät ”kajauttamaan Kalliota”. Mukaan otettiin perheen kuopus, kuusivuotias Pekka. Vanhimmat pojat valjastivat äitinsä seurueelle hevosen. Se oli Puura-tamma, perheen hevosten Manun ja Vapun äiti. Tämä hevossuku oli tunnettu siitä, että ne tottelivat vain miehiä ohjastajina. 

Vaikka Liisa-äiti kuinka hoputti, niin Puura kulki omaa tahtiaan. Liisalle ja Varpulle tuli tosi kiire, että ehtivät antamaan äänensä. Huoli ajoissa ehtimisestä oli turha. Emännät ehtivät äänestää. 

Vaalihuoneiston sulkeutumisen hetkellä myös Pekka sai äänestyslipun. Sitä, mitä hän lippuun piirsi tai kirjoitti, hän ei enää muista. Tapahtuma kuitenkin jäi mieleen. Ensimmäinen ”äänestäminen” ja se kuinka hänet tilanteessa huomioitiin. Mihin äänestyslippu joutui, sitä Pekka ei tiedä.

Kotimatkalle lähtivät yhdessä Matti, Liisa, Pekka ja Varpu. Puura totteli Matin ohjastusta. Pimeässä illassa ei ollut kiirettä olihan vakaa usko Kallion voitosta kaikkien mielessä.

Koulunkäyntiä ennen ja nyt

 Luin tänään isäni kirjoituksia koulunkäynnistä. Isä oli Talvisodan syttyessä kahdeksanvuotias. Sota vaikutti monella tavalla Karjalan kannaksella asuneeseen perheeseen ja isän koulunkäyntiin. Äitini oli opettaja ja kumppanini on opettaja. Hänen suvussaan on paljon opettajia. En lähde tässä arvioimaan muiden kokemuksia ja ajatuksia koulunkäynnistä vaan peilaan asioita omiin kokemuksiini.

Lohilammen museon kiertokoululuokka.

Opettaja on nimike, jota käytetään monissa yhteyksissä. Osa tätä nimikettä käyttävistä on vailla minkäänlaista pedagogista koulutusta ja osaamista. On tuskallista olla oppilaana, jos opettaja ei yksinkertaisesti osaa asiaansa tai hallitse opettamisen metodeja. Minulla on viikon ja kahden päivän kokemus opettamisesta ja se riittää. Minulla ei myöskään ole pedagogista koulutusta. Seuraan kuitenkin aktiivisesti koulutuspoliittista keskustelua. Viimeksi tänään kuulin opetusministerin sanovan, että eläkeputken poistamisen yhteydessä tarvitaan yli 55-vuotiaille työntekijöille koulutusta. Välillä tuntuu, että näissä koulutusasioissa halutaan määrällä korvata laatu. Koulutusta halutaan lisätä aloittamalla koulunkäynti aiemmin, ja kaikkien tulee jatkaa täysi-ikäisiksi koulunpenkillä kiinnosti, tai ei. Kun samaan aikaan on poistettu tarkkailuluokat ja apukoulut, niin kaikki on integroituna samassa luokassa. Jotenkin minusta tuntuu, että tästä kärsivät erityisesti lahjakkaimmat ja oppimishaluisimmat koululaiset.

Minua hämmentää se seikka, että onko vielä olemassa oikeasti oppivelvollisuus. Joitakin vuosia sitten eräs äiti kertoi minulle lähtevänsä kouluikäisten lastensa kanssa lukukauden aikana muutamaksi viikoksi Kanarialle. Ihmetyksiini, kuinka lapset voivat olla pois koulusta, sain vastauksen "minähän se päätän milloin lapseni ovat koulussa". Menin sanattomaksi. Omana kouluaikanani tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Muista vieläkin sen, kun eräs luokkatoverini pyysi pari tuntia vapaata koulusta, että olisi päässyt isänsä kanssa hakemaan äidin ja uuden vauvan synnytyslaitokselta. Ei saanut vapaata koulusta.

Muistan joitakin asioita kasvatuksesta ja opetuksesta, jotka nykyisin johtaisivat opettajan kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Jos koulussa kiroili, niin opettaja pesi oppilaan suun. Opettaja piti täitarkastuksia. Kiersi luokassa ja kampasi samalla kammalla osan oppilaiden päätä ja koputteli kampaa paperille, jos vaikka löytyisi jotain. Minua hän ei koskaan kammannut. Jotenkin oli nöyryyttävää valituille.

Kerimäen kirkko, jota pidän kouluaikaisen kotikirkkoni sisarkirkkona.

Uskontotunnilla opettaja tenttasi olimmeko käyneet kirkossa. Kerran hätäpäissäni vastasin, että katsoin jumalanpalveluksen televisiosta. Sain kommentin "sehän on kuin katsoisi elokuvaa" - siis sopimatonta. Nykyisin käsittääkseni varjellaan yksityisyyttä niin, että se voi vaikeuttaa yhteisöä. Esimerkiksi kouluväkivaltatapauksissa voisi jonkinasteinen avoimuus estää tapahtumasta pahaa. Itse koin kiusallisena, kun opettaja seisotti minua luokan edessä ja kyseli minulta äitini syöpäleikkauksesta.

Erityisen kiitollinen olen tuon kouluajan tiukasta kirjoittamisen ja numeroiden tekemisen opetuksesta. Ne ovat vaikuttaneet varmasti osaltaan hienomotoriikan kehitykseen. Pyrkimykseni täydelliseen jälkeen kantaa edelleen hedelmää. Toinen merkittävä asia on se, että välillä heikkotasoinen opetus opetti itse hakemaan tietoa eri tavoilla ja eri lähteistä. Paljon on muuttunut, mutta ovatko kaikki muutokset hyviä ja opiskelijoiden oppimista tukevia?