Koulunkäyntiä ennen ja nyt

 Luin tänään isäni kirjoituksia koulunkäynnistä. Isä oli Talvisodan syttyessä kahdeksanvuotias. Sota vaikutti monella tavalla Karjalan kannaksella asuneeseen perheeseen ja isän koulunkäyntiin. Äitini oli opettaja ja kumppanini on opettaja. Hänen suvussaan on paljon opettajia. En lähde tässä arvioimaan muiden kokemuksia ja ajatuksia koulunkäynnistä vaan peilaan asioita omiin kokemuksiini.

Lohilammen museon kiertokoululuokka.

Opettaja on nimike, jota käytetään monissa yhteyksissä. Osa tätä nimikettä käyttävistä on vailla minkäänlaista pedagogista koulutusta ja osaamista. On tuskallista olla oppilaana, jos opettaja ei yksinkertaisesti osaa asiaansa tai hallitse opettamisen metodeja. Minulla on viikon ja kahden päivän kokemus opettamisesta ja se riittää. Minulla ei myöskään ole pedagogista koulutusta. Seuraan kuitenkin aktiivisesti koulutuspoliittista keskustelua. Viimeksi tänään kuulin opetusministerin sanovan, että eläkeputken poistamisen yhteydessä tarvitaan yli 55-vuotiaille työntekijöille koulutusta. Välillä tuntuu, että näissä koulutusasioissa halutaan määrällä korvata laatu. Koulutusta halutaan lisätä aloittamalla koulunkäynti aiemmin, ja kaikkien tulee jatkaa täysi-ikäisiksi koulunpenkillä kiinnosti, tai ei. Kun samaan aikaan on poistettu tarkkailuluokat ja apukoulut, niin kaikki on integroituna samassa luokassa. Jotenkin minusta tuntuu, että tästä kärsivät erityisesti lahjakkaimmat ja oppimishaluisimmat koululaiset.

Minua hämmentää se seikka, että onko vielä olemassa oikeasti oppivelvollisuus. Joitakin vuosia sitten eräs äiti kertoi minulle lähtevänsä kouluikäisten lastensa kanssa lukukauden aikana muutamaksi viikoksi Kanarialle. Ihmetyksiini, kuinka lapset voivat olla pois koulusta, sain vastauksen "minähän se päätän milloin lapseni ovat koulussa". Menin sanattomaksi. Omana kouluaikanani tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Muista vieläkin sen, kun eräs luokkatoverini pyysi pari tuntia vapaata koulusta, että olisi päässyt isänsä kanssa hakemaan äidin ja uuden vauvan synnytyslaitokselta. Ei saanut vapaata koulusta.

Muistan joitakin asioita kasvatuksesta ja opetuksesta, jotka nykyisin johtaisivat opettajan kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Jos koulussa kiroili, niin opettaja pesi oppilaan suun. Opettaja piti täitarkastuksia. Kiersi luokassa ja kampasi samalla kammalla osan oppilaiden päätä ja koputteli kampaa paperille, jos vaikka löytyisi jotain. Minua hän ei koskaan kammannut. Jotenkin oli nöyryyttävää valituille.

Kerimäen kirkko, jota pidän kouluaikaisen kotikirkkoni sisarkirkkona.

Uskontotunnilla opettaja tenttasi olimmeko käyneet kirkossa. Kerran hätäpäissäni vastasin, että katsoin jumalanpalveluksen televisiosta. Sain kommentin "sehän on kuin katsoisi elokuvaa" - siis sopimatonta. Nykyisin käsittääkseni varjellaan yksityisyyttä niin, että se voi vaikeuttaa yhteisöä. Esimerkiksi kouluväkivaltatapauksissa voisi jonkinasteinen avoimuus estää tapahtumasta pahaa. Itse koin kiusallisena, kun opettaja seisotti minua luokan edessä ja kyseli minulta äitini syöpäleikkauksesta.

Erityisen kiitollinen olen tuon kouluajan tiukasta kirjoittamisen ja numeroiden tekemisen opetuksesta. Ne ovat vaikuttaneet varmasti osaltaan hienomotoriikan kehitykseen. Pyrkimykseni täydelliseen jälkeen kantaa edelleen hedelmää. Toinen merkittävä asia on se, että välillä heikkotasoinen opetus opetti itse hakemaan tietoa eri tavoilla ja eri lähteistä. Paljon on muuttunut, mutta ovatko kaikki muutokset hyviä ja opiskelijoiden oppimista tukevia?