Opettaja ja terapeutti

Syntymäkotini oli kansakoululla, jossa äitini oli opettajana. Kotimme oli tilava: sali, kaksi kamaria ja keittiö sekä muut ajanmukaiset tilat. Elettiin aikaa, jolloin suuret ikäluokat olivat aloittaneet koulunkäyntinsä. Opettajien koulutusta oli lisätty, jotta kaikkialle saataisiin päteviä opettajia. Maksettiin jopa syrjäseutulisää. Opettajat olivat arvostettuja henkilöitä yhteisössään. Äitini kertoi, kuinka häntä kohdeltiin alle kolmekymppisenä lähikartanon rouvan nimipäivillä papista seuraavaksi arvokkaimpana. 

Koko ikäni lähipiiriini on kuulunut opettajia. Oma opettajakokemukseni on viikko ja kaksi päivää abiturienttikeväänä. Tulevalle opiskelijalle palkka oli hyvä, niin myös kokemus. Harkitsin itselleni toisenlaisen uran ja hylkäsin matematiikan tai historian opettajan ammatit. Noista ajoista ovat yhteiskunta, koulutus, opettajuus, perheet ja lapset muuttuneet melkoisesti.

Olen kuullut, että eri puolilla maatamme on puute pätevistä opettajista. On kouluja, joissa jopa puolet opettajista on epäpäteviä tehtäväänsä. Varakkaat kunnat kilpailevat palkoilla. Pätevät opettajat, joilla on maisterin koulutus, ovat joutuneet tukalaan tilanteeseen. Palkkakehitys on polkenut paikoillaan. Pedagoginen vapaus on kadonnut, kun eri tahot puuttuvat opetukseen: opetusalan järjestöt, kuntien opetuspäälliköt esikuntineen, yritykset, yhteisöt, vanhemmat. Näillä kaikilla on oma lusikkansa sopassa. Kun tähän lisätään epäpätevien opettajien suuri määrä, niin ei ole ihme, että oppimistulokset heikkenevät. Epäpätevillä "opettajilla" tärkein motiivi lienee varmistaa työpaikkansa seuraavallekin lukukaudelle ja mielistellä rehtoreita, oppilaita ja vanhempia.

Minua ihmetyttää suuresti se, että opettajaksi voi kutsua itseään kuka vain. Ei tarvita pätevyyttä sen enempää opetettavasta aineesta kuin pedagogiikasta. Lapsuudessani nämä henkilöt olivat ohjaajia tai neuvojia ja heillä oli substanssi hallussaan. Itselläni on viime vuosilta kokemusta lähinnä kielten ja taideaineiden opetuksesta. Kielten opettajaksi kelpaa, jos on ulkomaalainen puoliso. Vuosia sitten menin saksan kertauskurssille. Oma saksan kielen taitoni on erittäin hyvä. Opettajana oli henkilö, jolla oli "kyökkisaksa" hallussa, mutta kielioppi täysin hukassa. Monelle jäi kurssilla varmasti vääriä käsityksiä datiiveista ja akkusatiiveista. Oma kurssini jäi kesken, se oli niin turhauttavaa. Taiteen opetuksessa useat kurssit ovat olleet opettajille keskustelukerhoja. Aluksi ajattelin, että opettajat haluavat tehdä oppilaansa riippuvaisiksi itsestään ja näin taata työnsä vielä tulevinakin vuosina. Sittemmin olen havainnut, että esimerkiksi värioppi on ollut näiltä "opettajilta" hukassa. Onneksi nykyisin löytyy nettikursseja ja minulla on mahdollisuus saada erinomaista opetusta. Kiitos teille osaavat opettajani siellä kaukana!

Psykoterapeutit ovat toinen ryhmä, jonka nimikkeiden villi käyttö ihmetyttää minua. Minun ajatusmaailmassani psykoterapeuteilla on psykologin tai lääkärin koulutus, jonka lisäksi koulutusta on täydennetty psykoterapian ja psykoanalyysin menetelmien koulutuksessa. Kävin itse yli kaksikymmentä vuotta sitten työnohjaajan koulutuksen. Kaksivuotinen koulutus antoi menetelmäosaamisen työntekijöiden auttamiseen ja työyhteisöjen ongelmatilanteiden ratkaisuun. Tuolloin opin, että terapian tarpeessa olevat tulee ohjata koulutetuille terapeuteille.

Nykyisin voin lukea nettimainoksia, joissa erilaiset "terapeutit" tarjoavat palveluksiaan. Mainoksissa kutsutaan keskustelemaan terapeutin kanssa, jolla on kokemusta perheenäitinä ja joka on käynyt lyhyen, mutta kalliin opiskelun. Kun tutkin opiskelun tarjoajan nettisivuja, niin terapeutiksi valmistuu viidessä tai kahdeksassa lähiopetuspäivässä. Olen sitä mieltä, että noiden opintojen tarjoaja käyttää ihmisiä hyväkseen sekä hyväuskoisia opiskelijoita että näiden tulevia asiakkaita.

Tämän ajattelun laukaisi tilaisuus, jossa yritystoimintaan liittyvä koulutus ilman ennakkoilmoitusta muuttuikin meditointi-istunnoksi täysin yllättäen. Silmät käskettiin sulkea ja pälpätys alkoi. Pidin silmäni auki ja näin tuon kauheuden. Tiesin kahdella osallistujalla olevan elämässään vaikea vaihe ja he romahtivat. Muutaman päivän pohdin tuota puoskarointia. Olin tosi vihainen. Terve ihminen voi valita rentoutuskeinokseen hieronnat, äänimaljat, meditaation tai vaikka keskustelun niin kutsutun terapeutin kanssa, mutta henkisesti tai fyysisesti sairas ihminen tarvitsee pätevän avun itselleen. Samaa voi sanoa niin lasten kuin aikuisten opetuksesta. Jokaisella on oikeus pätevään opettajaan. Pätevät opettajat ja terapeutit ovat opiskelleet vuosia yliopistoissa ja ovat suorittaneet vähintään maisteritasoiset opinnot. Kutsuttakoon epäpäteviä ohjaajiksi, neuvojiksi tai opastajiksi. Eihän bussinkuljettajaksikaan voi hypätä matkustaja, joka on joskus nähnyt bussia ajettavan. Annettakoon arvo ammatilliselle osaamiselle.

Lohja - sinnepäin

Suomen itsenäistymisen ensimmäisinä vuosina Kansalaissodan jälkeen monen maatyöläisen oli mietittävä elämäänsä uudelleen. Olot maaseudulla olivat muuttuneet. Vaikka torpparit ja mäkitupalaiset pystyivät lunastamaan viljelemänsä maan omakseen, niin taistelu naapureita vastaan oli jättänyt syvät arvet. Ei niilläkään ollut helppoa, joka olivat pysyneet puolueettomina. Ympäristökunnista maatyöläisiä houkuttelivat Lohjalle teollisuuslaitokset ja kaivos. Lohja - sinnepäin! Vaikka työolot olivat vaikeat, niin riippumattomuus ja vapaus vapaa-ajalla kutsuivat. Säännöllisistä työajoista huolimatta työ oli raskasta ja terveydelle haitallista. Kaivosmiehen terveyttä uhkasivat pölykeuhkot, kuulon heikkeneminen ja valkosormisuus. Sellutehtaan työoloja kuvasi 17-vuotias nuorukainen ”olen helvetissä uunimiehenä”.

Maaseudun töitä 1930-luvulla

Mahdollisuus ostaa maata ja rakentaa oma koti tarjoutui Lohjalle muuton yhteydessä. Rantakantille muodostui työläisasuinalue. Pieniinkin taloihin tehtiin oman perheen kodin lisäksi hellahuone tai kaksi vuokrattavaksi toisille työläisperheille. Pihapiirissä kasvatettiin perunaa ja muita kasviksia, jotka varastoitiin talveksi. Marjapensaat ja omenapuut tuottivat lisäansioita vuokratulojen lisäksi. Onnea oli oma talo ja piha, jolla joskus kesäisin saattoi käyskennellä talven varalle kasvatettu porsas. Merkittävää oli se, että lapset pääsivät kouluun. Kauppalan keskustassa oli kansa- ja yhteiskoulu. Lapsilla oli mahdollisuus vielä parempaan.

Rantakantin taloja 1930-luvulla

Hyvällä yhteishengellä ja naapuriavulla selvittiin vaikeista ajoista, pulavuosista ja sodasta. Pommisuojina toimivat Multapään rinteessä olleet maakellarit. Naapurin menestyksestä iloittiin yhdessä. Alueen ensimmäisiä ylioppilaita juhli koko Rantakantti. Uutta ylioppilasta halusivat kaikki muistaa ja lahjaksi tuotiin vaikka herätyskello. Korkeakoulut ja yliopistot kutsuivat Turussa tai Helsingissä.

Keskusaukio 1930-luvun lopulla

Onnelaan alkoi tulla säröjä, kun kauppalan keskustaa alettiin modernisoida. Viehättävät puutalot ja puutarhat jyrättiin pala palalta uusien monikerroksisten kivitalojen alta. Samalla rikkoutui yhteisöllisyys. Kun kouluaukio muuttui keskusaukioksi, moni jo muualle muuttanutkin suri. Näihin aikoihin rakennettiin ja rakennettiin, mutta moni uusi rakennus jäi huonolle hoidolle ja rappeutui. Päästiin taas purkamaan. Viimeisimpänä on ollut purkutyön alla seurakunnan omistama Kanttorila, jonka annettiin rappeutua korjauskelvottomaksi.

En osaa sanoa milloin kaupungin hallinnossa alkoi sinnepäin -meininki. Hallinnollisia yksityiskohtia en tunne, mutta meitä kaupunkilaisia informoidaan jatkuvasti epäonnistuneista kiinteistökaupoista, pitkittyneistä ja kustannuksiltaan kasvaneista rakennushankkeista ja sisäilmaongelmista jopa uusissa rakennuksissa. Kaikkeen tähän tulevat kuvaan julkiset nokittelut ja valituskierteet. Myytävät kiinteistöt saattavat olla tyhjillään vuosikausia, kun lopullinen kauppa odottaa valitusten käsittelyä hallinto-oikeuksissa. Sinnepäin näkyy erityisesti viestinnässä. Viestintä on puutteellista, joko vahingossa tai tarkoituksella. Kielellisesti ongelmia tuottavat mm. yhdyssanat ja päivämäärät. Tarkoittaako 12.10 kelloaikaa vai päivämäärää? Todella huonon kuvan markkinointiviestinnässä antaa se, että päivämäärä 12.10. onkin ilmaistu kelloaikana. Yhdyssanat tuntuvat olevan ongelmallisia ja niin vuoden vaihteessa Lohjalla juhlittiin Uuden vuoden juhlaa, kun varmaankin tarkoitettiin uudenvuodenjuhlaa.

Sinnepäin -viestintä korostuu matkailun markkinoinnissa. Puolessa tunnissa Helsingistä Lohjalle ajat vain runsasta ylinopeutta tai kaupunkien rajalta toiselle. Onneksi nykyisin ymmärretään pääkaupunkiseudun merkitys Lohjan matkailulle eikä enää haahuilla Kiinan tai Japanin markkinoille. Näitä sinnepäin -juttuja riittäisi. Tytyrin museokäytävien mainostetaan olevan 100 metrin syvyydessä, kun todellisuus on paljon vähemmän, noin 80 metriä. Voisiko tästä kaikesta saada aikaan jotain sellaista, että Lohjasta voitaisiin todeta ”sinnepäin” tuossa sadan vuoden takaisessa positiivisessa merkityksessä. Lohja – sinnepäin? Lohjan keskustan kolme matkailupilaria olisivat mielestäni Puu-Anttila – kirkko – museo, ”Sokeripalaan” kunnostettu taidemuseo ympäröivine yksityisine gallerioineen ja Aurlahti.

Kun seisoo Laurinkadun ja Suurlohjankadun risteyksessä selkä Keskusaukiolle, voi nähdä Puu-Anttilan lohjalaisen koulutuksen helmen, joka nykyisessä asussaan elää uutta kukoistuskautta. Puu-Anttilan pihapiirissä on Anttilan tilan renkitupa, nykyisin kotiseututalo. Pihan pysäköintipaikoille voisi mielestäni rakentaa puutaloja. Modernit puutalot täydentäisivät alueen puurakentamisen eri vuosisatoja kuvaavaksi keskittymäksi. Kirkkokenttä on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kirkko ja kirkkomaa kuvaavat aluetta jopa yli 500 vuoden takaa. Museon aluetta kehutaan jo nyt matkailijapiireissä upeaksi. Se on 1900-luvun alkupuolen vauraan maalaistalon, kartanon tai pappilan pihapiiri. Pedagogion näyttely voisi kuvata lohjalaista koulutusta aikojen kuluessa. Tämä olisi ”Aikojen saatossa” -reitti.

”Sokeripalan” kunnostaminen tarjoaisi Lohjalle uuden ja uniikin funkkiskohteen ja taidemuseon. Sinne voisi sijoittaa nykyiseen Lohjaan kuuluvilla alueella toimineiden taiteilijoiden teoksia. Ansioituneen taitelija Adolf Lietsalon maalauksia on tällä hetkellä sijoitettuna jopa terveysaseman keittiösyvennykseen. Jos ”sokeripalaan” sijoitettaisiin kuvataiteen museo, niin se tukisi myös ympärillä olevia gallerioita ja saisi nekin uuteen kukoistukseen. Kuvataide on suurelle joukolle matkailijoita se tärkein tutustumisen kohde. Kävelymatkatkin ovat lyhyet tälle taidereitille.

Lohja kutsuu itseään järvikaupungiksi ja sitä se tosiaankin on. Onhan Lohjalla Etelä-Suomen suurin järvi ja noin sata muuta järveä. Aurlahden ranta hiekkakenttineen ja paikallaan polkevine palveluineen muodostaa jonkinlaisen olohuoneen Lohjan keskustan asukkaille, mutta se ei tarjoa mitään turisteille. Järvi-Suomesta löytyy todellisia matkailijalle suunnattuja järvihelmiä, esimerkkinä vaikka runsaan 2000 asukkaan Puumala, jossa rannan palveluista löytyy jopa samppanjabaari näköaloineen. Aurlahti vaatisi kokonaissuunnitelman, jossa järvi, rehevä kasvillisuus ja rakennettu ympäristö erilaisine palveluineen muodostavat kokonaisuuden, josta jokainen löytää haluamansa. Sen verran täytyy Aurlahtea kehua, että 2023 oli rantaravintolassa aivan erinomainen palvelu.

Kun edellä esittämäni kolme kokonaisuutta saadaan kuntoon, voidaan Lohjan keskustan matkailutarjonnasta todeta Lohja – sinnepäin!

Kuvat Taina Partasen arkisto