Luovuus

"Sinä et ole luova", näin eräällä tuttavallamme on tapana todeta kanssaihmisilleen. Mitä lahjakkaampi toinen on, sitä useammin hän toteaa tuon. Tänään, sateisena aamuna pohdiskelin sitä, mitä luovuus tarkoittaa minulle. Se on uuden keksimistä. Parhaimmillaan lopputuloksena on uudenlainen tuote tai palvelu. Luovuus liittyy myös taiteisiin.

Yritysmaailmassa oma vahvuuteni oli pienistä palasista koota looginen kokonaisuus, joka toimi uudistamisen pohjana. Mielestäni olin luova ja kyseessä oli luomisprosessi, joka vietiin maaliin saakka. Välillä uudistaminen oli sadan metrin pyrähdys, toisinaan maraton.

Arkielämässämme mieheni musisointi vaatii luovuutta. Voisin kuunnella hänen soittamanaan Erik Lindströmin "Ranskalaiset korot" joka päivä. Osaan sen itsekin pimputtaa pianolla, mutta kumppanini löytää siihen tunteen. Mielessäni näen pimeän, vähäisesti valaistun kadun, punaiset, korkeakorkoiset kengät, hoikat sääret ja "näin sävel soi askelten". Mieheni varmaan säveltäisikin, jos olisi aikaa. Joihinkin videoihinsa hän on tehnyt itse musiikin. Kännykänsä soittoäänenä on hänen itsensä säveltämä laulu.

Lähipiirissäni on useita henkilöitä, jotka kirjoittavat novelleja, käsikirjoituksia ja asiatekstiä. Kaunokirjallisissa teksteissä ihailen heidän kykyään rakentaa teksti. Mistä pulppuaa nuo ideat? Kun kirjoitus on rakenteellisesti hyvä ja kielellisesti oikein, niin sitä on mukavaa lukea. Minusta onkin tullut vaativa lukija. Someviestien luvun lopetan, jos niissä esiintyy "Heips", "Hox", "ompa", kun pitäisi olla "Hei!", "Huom." ja "onpa". Jotta luovuuden voi kirjoituksissaan tuoda esille, niin kirjoituksen tulee olla kielellisesti hyvä.

Kuten musiikissa ja kirjoittamisessa, niin kaikessa taiteessa tarvitaan tunnetta. Vaahterateatterin tämän kesän näytelmässä hämmästelin päähenkilön kykyä ilmaista iloa ja surua, vihaa ja rakkautta. Miten on näyttelijän mahdollista vaihtaa tunnetilaansa niin nopeasti siten, että tunne välittyy katsojalle? Koko olemus ilmeineen, äänen sävyineen ja eleineen välitti tunteen voimakkaasti. Valitettavasti jotkut harrastelijat luulevat, että pukeutuminen rooliasuun on tärkeintä. Asu saattaa olla viimeisen päälle, mutta äänenkäyttö on monotonista kiekumista tai mörinää. Joillekin tärkeintä on päästä esille. Henkilö voi itse kokea olevansa luova, mutta ei se muille tuo mitään uutta tai ainutkertaista. On kiusallista katsella esiintyjää, joka on pukeutunut pelleksi tai on sitä muuten vaan.

Omalla kohdalla kesti vuosia oivaltaa, että ikonimaalaus ei ole vain tekninen suoritus, jossa kopioidaan mallin mukainen työ. Sysäyksen tuolle oivaltamiselle sain, kun arvostamani opettaja kehotti minua suunnittelemaan ja piirtämään nimikkopyhäni ikonin itse. Tuosta lähtien olen ollut vapaa luomaan  työni, kunhan pysyn vakiintuneissa väreissä ja attribuuteissa, jos ikoni on tarkoitus siunata ortodoksisessa kirkossa. Jotenkin hellyttävän luova on Hattulan kirkon "Kristuksen taivaaseen astumisen" -maalaus.

Osalle meistä luovuus on sitä, että sählää mahdollisimman monessa paikassa ja asiassa. Toiselle määrätietoinen prosessi, jonka tuloksena on jotain uutta. Joillakin tunnetila ja tekninen osaaminen ovat lähtökohtana taiteelliseen luomisprosessiin. Wikipediassa on tieteellisesti ja kiteytetysti kuvattu se, mitä luovuus on niin yrityselämässä kuin taiteessa.

Olinko luova, kun rakensin kenttätelineeseen noidan? Kannettava maalausteline, musta mekko, pitkät käsineet, käyttämättömät kengät, litran jugurttipurkki, silkkipusero, pesulan henkari, huivi ja peruukki. Omasta näkökulmastani kyllä, mutta ei tuota voi tuotteistaa. Luovuus on parhaimmillaan silloin, kun se antaa myös toisille positiivisen kokemuksen.