Viime syksynä nykyinen oikeusministerimme totesi Eduskunnan kyselytunnilla "meillä on sananvapautta". Mietin pitkään tarkoittiko hän mitä sanoi vai oliko kyse ruotsinkielisen tahattomasta ilmauksesta. Mitä enemmän asiaa olen pohtinut sitä vakuuttuneempi olen, että hän tarkoitti mitä sanoi. Meillä on todellakin sananvapautta, mutta sitä säätelee monet muut lait ja sopimukset. Ihmisten huonokäytös nettikirjoittelussa tarkoittaa sitä, että kaikkien sananvapaus kapenee kokoajan. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että emme enää ole tasa-arvoisia sananvapauden suhteen. Erilaisen mielipiteen ilmaiseminen voi johtaa jopa syytteeseen. Ikääntyneet ihmiset eivät enää uskalla ilmaista mielipiteitään käyttäen nuoruudessaan oppimiaan sanoja, koska sanat saatetaan nykyisin kokea rasistisiksi, vaikka sanoja ei sitä tarkoittaisi. Sananvapauden rajoittaminen rajoittaa myös monimuotoisuutta, joka on kautta aikojen koettu yhdeksi kehityksen moottoriksi, erilaisuus on voimavara.
Tasa-arvon olen jo nuoruudessani ymmärtänyt miehen ja naisen väliseksi tasa-arvoksi. Olen iloinnut lasikattojen rikkomisesta, kun joku nainen on saanut aiemmin vain miehille kuuluneen tehtävän. Nykyisin tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle. Itse en ole koskaan töissäni kokenut tilannetta, jossa naisena olisin ollut miestä heikommassa asemassa. Toimin koko ikäni miesvaltaisella alalla. Olin "jätkä" "jätkien" joukossa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että en olisi voinut pukeutua kuten nainen korkokenkineni ja meikkeineni. Olin erilainen, mutta tasa-arvoinen sekä tehtävien että palkitsemisen suhteen. Meillä muutamilla naisilla oli välillä tosi hauskaa esimerkiksi häirintätilanteissa. Eräässä organisaatiossa oli miesjohtaja, joka tarrasi naisten rintoihin, kun tuli vastaan käytävällä. Emme kokeneet tätä häirinnäksi, vaan naureskelimme kaverille, jota pidimme ressukkana. Todelliset häirintäyritykset torppasimme heti alkuunsa, niin ei ole tarvetta jälkikäteen syytellä ketään.
Suurimmat pettymykset sananvapauden ja tasa-arvon saralla olen kokenut yhdistyksissä. Monissa yhdistyksissä jäsenten tehtävien jako ei toteudu ihmisten kompetenssien mukaan, vaan jollain aivan erilaisilla kriteereillä. Joissakin yhteyksissä koin, että minä naisena kelpasin kahvinkeittäjäksi ja juoksutytöksi. Saman aikaisesti joku harrastelija mies sai tehtäväkseen strategiaan, tietotekniikkaan tai visuaaliseen esittämiseen liittyvät tehtävät. Ne, joihin minulla olisi ollut ammattitaito. Pahimmillaan yhdistys maksoi noista tehtävistä ulkopuoliselle. Tästä voisin päätellä, että asiantuntijaorganisaatioissa on tasa-arvon saavuttaminen helpompaa kuin joissakin hyvin heterogeenisen porukan satunnaisissa yhdistyksissä. Onneksi näissä voi aina äänestää jaloillaan tai toimia tarkkailijana aktiivisen toimimisen sijaan. Erilaisuuden sietäminen tuo vahvuutta. Joukosta, jossa on vain saman henkisiä, voisi todeta "joukossa tyhmyys tiivistyy".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti