Tämän jutun kirjoitan seuraavan tapauksen innoittamana. Tapasin sattumalta tuttavani, joka aina haluaa sanoa viimeisen sanan ja korjata muiden puheita. Keskustelu lipsahti sovellusten käyttökokemuksiin. Hänellä on vaikeuksia pankkisovelluksen kanssa. Olen 1970 -luvun puolestavälistä ollut rakentamassa sovelluksia, kymmeniä vuosia hankejohtajana ja saanut ymmärrystä käyttäjän tarpeista huomattavasti enemmän kuin monet ikäiseni naiset. Kommentoin sovellusten rakentamisen logiikkaa ja sain melkoisen oppitunnin sovellusten historiasta kirjoituskoneesta läppärin Wordiin. Olin aivan sanaton.
Vastaavia kokemuksia minulla on satunnaisista tapaamista ja joidenkin tuttavien kommenteista. Yksi aloittaa aina "katsos, kun...". Toinen torppaa mielipiteeni "tuo on vanhanaikainen ajattelutapa". Kolmas kertoo tuntikaupalla miten minun tulisi elää elämääni. Nämä kaikki olen saanut kokea jäätyäni eläkkeelle. Kaikkia noita neljää kutsuisin Besserwisseriksi. Jätän sanasta pois suvun, mutta kaikki ovat +50 feminiinejä.
Työurani tein asiantuntijaorganisaatioissa, joissa kaikki olivat ylpeitä osaamisestaan ja arvostivat muiden osaamista. Toimeksiannot vaativat yhteistyötä. Kun tunsimme ja tiesimme toistemme vahvuudet ja erikoistumisalueet, saimme aina kootuksi toimivan ja osaavan tiimin. Joukossa ei ollut Besserwissereitä. Ainoastaan yhden muistan kymmenien vuosien ajalta. Hän esiintyi meitä muita viisaampana, vaikka hänellä ei ollut ylioppilastutkinnon jälkeen muuta koulutusta ja osaamisalue oli hyvin kapea-alainen. En koskaan työskennellyt hänen kanssaan samassa toimeksiannossa, mutta organisaation yhteisissä tilaisuuksissa opin tuntemaan hänen erinomaisuutensa.
Jotenkin minua säälittää nuo Besserwisserit. Onko heillä huono itseluottamus? Miksi pitää aina olla muita viisaampi? Miksi aina pitää sanoa viimeinen sana?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti