Seuraelämää

Vanhimmat toiminnassa olevat seurat tai yhdistykset Suomessa on perustettu 1700-luvun lopulla. Ensimmäiset yhdistykset olivat salaseuratyyppisiä ja niitä perustivat ylimmät säädyt. Tuolloin toimintansa aloittivat esimerkiksi vapaamuurarit. Suomalaisen kirjallisuuden seura on perustettu 1830-luvulla. Raittiusseurojen perustaminen alkoi 1800-luvun puolessa välissä. Erilaiset seurat ja yhdistykset aloittivat toimintansa ja seuratoiminta levisi kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Vanhin suomalainen kotiseutuyhdistys on Lohjan kotiseuduntutkimuksen Ystävät, jonka Robert Bold perusti vuonna 1894. Suomesta tuli yhdistystoiminnan luvattu maa, kun urheiluseurat, työväenyhdistykset, maamiesseurat, Martat ja nuorisoseurat levisivät koko maahan. Monenlaisen muun toiminnan ja aatemaailman ympärille on syntynyt yhdistyksiä ja seuroja.

Ensimmäinen yhdistys, johon kouluaikana liityin oli teinikunta, jonka rahastonhoitajana toimin parin lukukauden ajan. Tuon jälkeen tuli muita kuten urheiluseura, ylioppilaskunta ja osakunta. Ylioppilaslehti avasi silmäni poliittiselta vaikuttamiselta enkä liittynyt äärilaitaa edustavaan aineyhdistykseen. Motiivini kuulua johonkin yhdistykseen on ollut tiedonsaanti. Siten olen liittynyt tietojenkäsittelijöihin, systeemityöseuraan, projektiyhdistykseen, laatuyhdistykseen, Mensaan, pitsinnyplääjiin, taideyhdistykseen, kansainväliseen naisjohtajaverkostoon, kotiseutuyhdistyksiin, potilasyhdistyksiin ja tekniikan akateemisiin jne. Nyt olen eronnut kaikista yhdistyksistä, joihin olen kuulunut. Tiedot löytyvät netistä. Minä en ole mikään yhdistysihminen. Kaipaan vapautta.

Olen noudattanut jo neljässä naispolvessa kulkenutta sanontaa "jos työ ansaitsee tulla tehdyksi, se ansaitsee tulla tehdyksi hyvin". Työssäni, jonka ydinalueita olivat tietotekniikka, talous ja johtaminen, parhaansa tekeminen oli välttämätöntä. Monen pienen ja keskisuuren yhdistyksen tai seuran, jota pyöritetään harrastusperiaatteella, ja minun työmoraalini välillä on iso kuilu. Sen huomasin parikymmentä vuotta sitten, kun olin parin seuran hallituksessa. Toisen puheenjohtajana toimi iäkäs herra, joka minun näkökulmasta oli sovinisti ja jonka johtamistapa oli hyvin autoritäärinen. Taloutta hoiti hänen käskystään eläköitynyt miespuolinen kirjanpitäjä ja tietotekniikan vastuuhenkilöksi puheenjohtaja määräsi nelikymppisen miehen, jolla ei ollut mitään käsitystä tietojärjestelmistä ja niiden hyväksikäytöstä. Muut tehtävät hän määräsi hallituksen kokous kerrallaan. Naisten tehtävät olivat kahvinkeitto, tiskaus ja siivous sekä arkiston järjestely. Kahvitusvuoroni jälkeen, kun olin kokouksessa kuunnellut epämääräistä raportointia tietotekniikasta, erosin koko yhdistyksestä. Näin pääsin eroon turhauttavasta hallitustyöskentelystä. 

Toisessa yhdistyksessä puheenjohtajana toimi ammattijohtaja, jonka johtamistapa oli lähinnä "hajota ja hallitse". Tehtävät pilkottiin hyvin pieniin osiin, joille määrättiin vastuuhenkilöt. Näin puheenjohtaja säilytti itsellään kaiken ulkopuolelle edustamisen. Tämäkin oli turhauttavaa, mutta tuota kestin koko vuoden. Tapasin vähän aikaa sitten muutaman ystäväni, jotka olivat toimineet seurassa tai yhdistyksessä. Omat kokemukseni olivat aika lieviä, kun kuuntelin luetteloa ongelmista: yhdistyksen rahoilla lähetettiin puheenjohtajan kavereille viini- tai konjakkipullo joululahjaksi, puheenjohtaja ei käyttänyt nettiä lainkaan, kirjanpito hoidettiin käsin ruutuvihkoon ja käytettiin vain käteistä, esiintymispalkkiot maksettiin stipendeinä, kahdella yhdistyksellä oli yhteinen tili pankissa ja sekaisin oleva kirjanpito, arpaliput merkattiin, jotta arpajaisten järjestäjä sai valitsemansa voiton, jäljelle jääneet arpajaisvoitot jaettiin kaveripiirissä jne.

Mielestäni yhdistystoiminta on kriisissä, kun nettiryhmät ja tiedonsaanti verkosta ovat arkipäivää. Ei ole enää tarvetta kokoontua kasvokkain. Suosikkejani ovat verkossa Suomen historian ystävät ja erilaiset vanhojen kuvien ryhmät. Liiketoimintaperusteisesti toimivat maanlaajuiset toimijat kuten ammattiyhdistykset ja urheiluseurat ovat taloudellisesti parhaiten menestyviä. Pienet ja paikalliset yhdistykset, joiden jäsenmäärä sekä vanhenee että vähenee ja joilla on kiinteää omaisuutta ovat taloudellisessa ahdingossa. Suuren työväentalon tai nuorisoseuran talon hoitaminen harvalukuisen jäsenistön voimin on kohtuutonta. Ikääntyvässä yhteiskunnassa näyttävät erilaiset eläkeläisyhdistykset voivan hyvin jäsenmäärän kasvaessa. Minulle eläkeläisyys ei ole siten yhdistävä tekijä, että kaipaisin tuollaista toimintaa. Minulle sopivat paremmin nettikokoontumiset historian, kielten ja taiteen tiimoilta.

Väitän, että perinteinen yhdistystoiminta on häviämässä. Tilalle ovat tulleet netissä toimivat ryhmät ja verkostot. Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja sitoutuminen yhdistykseen vaatii sekä aikaa että työpanosta. Nykyihminen valitsee tuolloin helpoimman tavan silloin, kun se itselle sopii. Yhdistykselle verkossa toiminen on helppoa ja taloudellisesti ongelmatonta. Sen verran otan takaisin väitettäni, että ilmeisesti poikkeuksiakin löytyy. Tänä syksynä olen kohdannut kaksi hyvin hoidettua yhdistystä. Oman kyläni maaseutunaiset hoitavat toimintaansa ammattimaisesti ja isäni syntymäpitäjän kotiseutuyhdistys on uuden puheenjohtajan johdolla uudistunut toimivaan suuntaan.