Maria syntyi 1850-luvun loppupuolella. Hän ja hänen miehensä saivat yhdeksän lasta. Perhe asui pienessä torpassa, jossa oli tupa ja kamari, ja jonka ympärillä oli runsaat kaksi hehtaaria maata viljeltäväksi. Navetassa oli Omena (lehmä) ja kanoja. Elämä oli vaatimatonta omavaraistaloutta. Maria oli todellinen kahvin ystävä ja aina jostain löytyi rahaa kahviin.
Maria poikansa puutarhassa 1930-luvulla
Marian vanhin tytär Amanda avioitui Antin kanssa ja muutti Viipuriin. Kun Amanda odotti kolmatta lastaan 1905, päätti Maria matkustaa tyttärensä tueksi saatuaan syksyn työt tehdyksi. Puoliso Fredrik ja kotona asuvat lapset pärjäisivät muutaman viikon keskenään. Maria matkasi hevoskyydillä Sammatista Lohjan asemalle. Kun Hangosta saapui Hyvinkäälle jatkava juna, Maria nousi pelokkaana junaan. Jokaisella askelmalla pelko vain kasvoi. Marian päästyä istumaan vaunuun valtasi mielen kauhun tunne "kuinka tästä selviän". "Missä hätä on suurin, niin siinä on apukin lähellä", totesi Maria tyttärentyttärelleen kotona ja jatkoi "Elias Lönnrotin Emäntäkoulun johtaja Lyyli Bergman astui vaunun ovesta sisään ja siitä hetkestä pelko hävisi. Tuli turvallinen olo." Junamatka Viipuriin kesti noin puolivuorokautta, joten aikaa oli jutella, katsella maisemia ja ihmisiä lukuisilla asemilla, joilla juna pysähtyi.
Amanda (tytär) ja Antti (vävy) Viipurissa
Aika Viipurissa sujui mukavasti tyttären perheen luona. Erityisesti Maria nautti lapsenlapsistaan ja vävynsä musisoinnista. Kotimatka aikaistui, kun alkoi Suurlakko. Se levisi Suomen suurruhtinaskuntaan ja suomalaiset rautatieläiset liittyivät lakkoon. Maria päätti lähteä heti kotiin ja hän ehti viimeiseen Viipurista lähteneeseen junaan. Seuraavana päivänä rautatieliikenne Suomessa pysähtyi lakon ajaksi. Kotona Maria teki päätöksen matkasta "olkoon viimunen kerta". Tuo päätös piti. Kunnes!
Kului parikymmentä vuotta. Maria koki puolison ja lapsen menetyksen. Lähellä asuvat tyttäret ja poika saivat lapsia, joiden olemassaolo ilahdutti Mariaa kovasti. Viipurissa asuvan tyttären perheeseen syntyi vielä viisi lasta. Tyttäristään keskimmäinen sai Marian perumaan päätöksensä. Äiti ja tytär matkasivat yhdessä Viipuriin. Junamatka kesti lähes yhtä kauan kuin edellisellä kerralla, mutta pelko oli poissa, kun tytär oli mukana. Viipurin asemalla Maria hämmästyi, kun asemarakennus oli aivan erilainen, mutta vävynsä huomatessaan Maria tiesi olevansa oikeassa paikassa.
Viipurin rautatieasema
Kuvaaja G. Heurlin, Museovirasto
Vanhimman tyttären perhe otti matkaajat vastaan omakotitaloonsa, jossa oli vilskettä. Perheen vanhin tytär oli jo muuttanut Helsinkiin, mutta parikymppinen poika, kouluikäiset tyttäret ja poika olivat vielä vanhempien hoivissa. Viipurissa Mariaa ilahdutti suurperheen elämä. Maria ja tyttäret kävivät kaupungilla. Kauppatorilla Maria ihaili Pyöreän tornin lisäksi edellisen matkansa aikana rakenteilla ollutta suurta kauppahallia. Ylellistä oli vierailu maineikkaassa kahvilassa, joissa intohimoinen kahvinystävä sai nauttia lempijuomastaan ja leivonnaisista. Marian tavoin tytär, vävy ja tyttärenpoika olivat hyvin musikaalisia. Mummu ja täti saivat kuulla Amandan ja Antin vanhimman pojan viulunsoittoa yksin ja yhdessä isänsä kanssa. Poika opiskeli Viipurin Musiikkiopistossa, jonka kamariorkesteriin hän kuului. Pianonsoitonopettajani kertoi säestäneensä tuota poikaa Viipurissa, kun he molemmat opiskelivat konservatoriossa.
Vävy ja tyttärenpoika Viipurissa kodin puutarhassa
Jos Marian ensimmäisellä matkalla oli hankaluuksia ja hän tunsi tuskaa, niin toinen matka oli yhtä juhlaa. Maria kuoli omassa torpassaan 1930-luvun puolivälissä. Keskimmäinen tytär hoivasi äitiään tämän viimeisinä aikoina. He muistelivat yhdessä iloista ja eloisaa Viipuria.
Viipurin kauppatori
Kuvaaja Oy Helios, Museovirasto
Kirjoitukseni perustuu pääosin Marian tyttärentyttären Alman muistiinpanoihin. Hän oli yksi Marian musikaalisista lapsenlapsista. Hän voitti laulukilpailuja ja lauloi koko ikänsä kuoroissa. Perheen valokuvat ovat Alman arkistosta. Erityisesti halusin kirjoittaa tämän nyt, kun Marian ensimmäisestä matkasta Viipuriin on kulunut 120 vuotta. Toinen matka ajoittui kevääseen ja siitä on kulunut noin 100 vuotta. Marian kuolemasta tulee tänä syksynä kuluneeksi 90 vuotta.
