perjantai 30. huhtikuuta 2021

Vappu ennen ja nyt

Vuonna 2021 suositellaan vapun viettämistä rauhallisesti kuten 2020. Täytyi oikein miettiä vappujani kautta aikain. Lapsuuden kodissa vappua vietettiin hyvin rauhallisesti. Meillä oli kotona tehtyä simaa, munkkeja tai tippaleipiä. Ilmapallot ja serpentiinit kuuluivat koristeisiin. Vapunpäivänä kävimme joko vappulounaalla tai mieskuoron vappulaulajaisissa, mikäli vanhempien työtilanne salli. Maalla asuneelle lapselle lounas lähikaupungissa oli aina juhlaa.

Nalle on viettänyt vappua kanssani kauemmin kuin muistan. Tänä vuonna se sai päähänsä lakkini.

Opiskeluaikaisiin vappuihin kuului Mantan lakitus, joka neljänä ensimmäisenä opiskeluvuotenani tapahtui puolenyön aikaan. Mantan saatua lakkinsa oli ylioppilaillakin lupa käyttää valkolakkiaan aina syksyn lakinlaskijaisiin saakka. Suurta hämmennystä aiheutti se, kun Mantan lakitus siirtyi tapahtuvaksi jo kello 18. Milloin laitan lakin päähän? Olin teekkareiden kanssa samoilla linjoilla, puolenyön aikaan.

Vapunpäivän aamuna varhain suunnistimme silloisen poikaystäväni kanssa joko Ullanlinnan mäelle tai läheiseen Kaisaniemen puistoon, jossa ruotsinkieliset ylioppilaat juhlivat. Laulujen ja puheiden jälkeen lähdimme vappulounaalle, jonka nautimme eri paikoissa. Lounaan taso vaihteli suuresti. Vertasin joka kerta tarjontaa ensimmäiseen opiskeluaikani vappulounaaseen Tornissa, jossa lounastin sukulaisteni kanssa. Kaupungilla kuljeskellessa pysähdyimme joskus katsomaan vappumarsseja, joissa siihen aikaan oli runsaasti osallistujia. Puheita emme kuunnelleet, vaan menimme jonnekin tanssimaan. 

Työaikani vapuista muistan sen, että Mantan lakitukselle ehdin vain kerran. Samana vappuna matkustin ainoan kerran metrossa maksamatta. Sisareni vakuutti, että ei tänne kukaan uskalla tulla kyselemään lippuja. Oli sen verran villi meno. Vappulounasta lukuun ottamatta vaputkin kuluivat työn merkeissä tulevaan valmistautuessa tai rästihommia tutkaillessa. 

Timon ottama kuva tämän vuoden simasta.

Takaisin maalle muutettuani vaput ovat olleet rauhallisia. Mahdollinen vappulounas oli Kievarissa, jonka kaupunki päätti lakkauttaa pari vuotta sitten. Nykyisin vappulounas on hyvää ruokaa itse tehtynä. Pari kertaa olen tehnyt simaa, mutta sitä on vaikea tehdä niin vähän kuin meillä menee. Onneksi tänä vuonna oli mahdollista ostaa kotitekoista ja hyvää simaa. Munkkeja olemme muutamana vuonna tehneet itse. Kun rakennutimme taloamme, niin olimme vappuaattona autokatoksessa syömässä eväitä ja grillaamassa, silloin naapurin rouva toi meille juuri paistamiaan munkkeja. Ystävällinen ja mieleenpainuva ele mukavalta ihmiseltä.

Rauhallista vappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti